Jaxuhali Facebook-feedistä

Olen intohimoinen suomenkielen kannattaja, mutta silti tänään silmiini osui Facebook-feedistä Helsingin Sanomien artikkeli Jaxuhali on suomen ärsyttävin sana. Toimittaja on tässä aivan oikeassa, jaxuhali on ärsyttävä sana. Tai siis eihän se ole sana lainkaan, vaan jonkun vähämielisen sekoilua näppäimistön tai kielenkannattimien kanssa.

Aloin kuitenkin kyseenalaistamaan artikkelia masuasukin kohdalla. Masuasukkihan kuullostaa Sigourney Weaverin vatsasta pompsahtavalta tuntemattoman elämänmuodon hirviöltä. Olen kuitenkin ymmärtänyt että odottavat äidit jollain selittämättömällä tavalla kiintyvät tulevaan lapseensa. Tästä johtuen masuasukin käyttö voisi olla perusteltavaa. Toinen vaihtoehto odottaville äideille olisi kertoa facebook-statuksessaan asia kuten se on, esimerkiksi: "Kohdussani oleva sikiö aiheuttaa minulle ummetusta."

Pahoinpitelen itsekin suomen kieleä päivittäin töissäni. On hyvin hyvin tavallista että kirjoitan kollegoille: "Pingaa mua, kun olet ready." Oikeampi tapa ilmoittaa asia lieneisi: "Lähetä minulle viesti pikaviestintätyökalulla sitten kun olet vapaa ja sinulla on aikaa keskutella kanssani tärkeistä asioista." Olen myös syyllinen anglismien vieljelyyn, kun puhutaan pläneistä, deviaatioista ja issueista.

On kuitenkin termejä, joita ei kannata alkaa kääntämään, vaan on ainoastaan hyväksyttävä muutos suomen kielen käyttämisessä, ja livauttaa väliin englantilainen termi. Esityksen harjoittelupalaveriin lähtiessä on parempi sanoa, että meillä on Penan kanssa dry run, kuin todeta, että lähdetään Penan kanssa vetämään kuivat.

Joulusatu 2012

Istuin sosiaalisen median konsultin luennolla, ja silmäni meinasivat painua kiinni. Luennoitsija kertoi tulevan joulun trendeistä sosiaalisessa mediassa. "Tulevana jouluna tullaan news feedeissä näkemään paljon tonttulakkeihin puettuja Mirjamin Päivänpaisteita ja Osku Kaspereita toivottamassa hyvää joulua. Tämän lisäksi aaton jälkeen postataan jo aiemmin kovaan suosioon nousseita hiihtoon liittyviä päivityksiä. Näyttäisi, että sosiaalinen media onkin harhaanjohtava termi tämän trendin vahvistuessa, sillä kyseessä on pikemmin henkilökohtainen albumi, kuin perinteisesti koettu media..." Luennoitsijan ääni sammaloitui korvissani, ja silmäni painuivat väkisin kiinni, kun yritin kuunnella luennoitsijaa. Lopulta nukahdin.

Säpsähdin hereille, kun lyhyt parrakas mies tökki minua harjanvarrella olkapäähän. Koko sali oli meitä lukuunottamatta tyhjä ja valot oli jo sammutettu. Katselen miestä ja mietin mielessäni, että hänen partansa on kasvanut hieman liian pitkäksi ollakseen Kallion trendikäs hipsteri, kuitenkin hänen vaatetuksensa on sen verran omalaatuista, että ajattelen hänen elävän allonharjan muodin mukaisesti. "Sinun pitää mennä", hän sanoo. "Selvä", vastaan ja kerään paperini laukkuun. "Tänne päin",  hän jatkaa ja avaa minulle oven. Ihmettelen miksi mies, joka vaikuttaa eteerista rockia kuuntelevan ja kääpiön sekoitukselta, haluaa ohjata minua niin voimakkaasti, mutta ajattelen sen johtuvan siitä, että hälytykset on menneet jo päälle ja hän haluaa varmistaa, ettei Securitaksen väen tarvitse tulla turhaan käymään.

Astun ulos miehen osoittamasta ovesta ja päädyn käytävään, jossa minua odottaa yllätys. Edessäni seisoo joulupukiksi pukeutunut mies ja hymyilee. Hymyilen väistämättä takaisin, vaikka samalla yritän keksiä missä kulkee hänen naamarinsa kuminauha. En ennätä kauaa ihmetellä kostyymiä, kun hän sanoo: "Minun on näytettävä sinulle jotain". Olin huomattavasti piristynyt torkuista, ja koska iltapäiväni näytti vapaalta, päätin että pitäähän nyt pukkia uskoa.

Astumme ulos rakennuksesta, ja ulkopuolella seisoo reki sekä muutama poro järsimässä jäkälää kangassäkistä. Onpas omistaunut kaveri ajattelen ja katson häntä kysyvästi. "Hyppää kyytiin", joulupukiksi pukeutunut mies sanoo. Koska äitini ei ole koskaan kieltänyt minua hyppäämästä vieraiden miesten rekiin, ajattelin että tämähän on hauska juttu, ja menin istumaan porontaljoille. Turvallisuuden tunnettani lisäsi myös tietoisuus siitä, ettei mies tarjonnut yhtään karamelliä tai muutakaan huokutuksia. "Touhukas! Hyppää jalaksille!", Hän sanoi ja kääpiöhipsteri toimi ohjeiden mukaisesti.

Turvallisuuden tunteeni katosi kuitenkin välittömästi, kun lähdimme matkaan. Mies käskytti porojaan ja ne ampaisivat valtavaa vauhtia liikkeelle. Maisemat vilisivät silmissäni kunnes ne muuttuivat vaan kirkkaaksi valomössöksi enkä voinut havainnoida missä olimme.

Hetken matkattuamme aloin saada selvää ympäristöstä. Ilma oli lämmin ja ympärillä näkyi apinanlehtipuita sekä savimajoja. Riisuin villakangastakkini, sillä se oli aivan liikaa kyseiseen ilmastoon. "Miten?", änkytin ja tuijotin silmät selällään punanuttuista miestä. Hän hymyili ja iski silmää vastaamatta mitään.

Hetken päästä hän sanoi: "Nyt olemme perillä." Hän hyppäsi pois reestä, ja ojensi ison säkin nuorelle komealle miehelle, joka ratsasti valkoisella jääkarhulla ja piti kruunua päässään. Olen paljon nähnyt elämässäni, mutta tämä näky sai minut pohtimaan tulisiko minun siirtyä terveellisempään ruokavalioon ja keskittyä enemmän kehon ja mielen hyvinvointiin. Hieraisin vielä silmiäni ja totesin ettei kyseessä ollut hallusinaatio.

Muutaman sanan vaihdettuaan punaisiin pukeutunut mies tuli luokseni ja kertoi: "Hän on jouluprinssi, joka asuu joulumaassa korvatunturilla. Hän auttaa minua näinä vaikeina aikoina täällä Afrikassa. Halusin tuoda sinut tänne, sillä täällä on käsinkosketeltavissa todellinen joulunhenki. Sosiaalisen median trendit eivät tunnu juuri miltään, kun todella näkee sen onnen minkä nämäkin köyhyydessä elävät lapsukaiset saavat muutamasta pienestä lahjasta, ja maukkaasta jouluateriasta." Olin vielä aivan liian pyörällä päästäni kommentoidakseni mitään järkevää, joten sanoin vain miettiväisesti: "Aivan."

Katselemme toimitusta hetken, kunnes joulupukiksi epäilemäni mies kysyy jouluprinssiltä: "Missä jouluprinsessa on?". Hän kääntyy ja ihmettelee samaa, joten pukki kysyy asiaa myös lapsilta. He osaavat auttaa punanuttuista herraa, mutta uutiset joita heillä on kerrottavana, ei ole joulupukille mieluisaa kuultavaa. Pahansuovat kannibaalit olivat ottaneet jouluprinsessan vangiksi, sillä hänellä ei ollut riittävästi lahjoja jaettavaksi, koska joulupukin täydennyskuorma oli vielä matkalla.

Lähdemme täyttä vauhtia kohti paikkaa, johon paikalliset osoittivat. Kun saavuimme opastetulle sijainnille, oli vastassamme epämieluisa yllätys: Kannibaalien kylää vartioi häijy lohikäärme, joka kysyi kulkukorttia kaikilta tulijoilta. Jos sellaista ei ollut lohikäärme, George nimeltään, puhkuisi tulta pitääkseen tunteilijat loitolla. Ajattelin tämän olevan ihan näppärää, sillä ihmissyönti ei monissa piireissä globaalissa maailmassa ole sellaista toimintaa, jolle halutaan kohtuuton määrä epämieluisaa julkisuutta.

Mietin lohikäärmevartioinnin mahdollisuutta perinteisen dynamiitilla harjoitettavan ryöstökalastuksen ja aarniometsien hakkuiden yhteydessä. Päätinkin kysyä asiasta lohikäärmeeltä, joka tuntui perusbyrokraattina olevan halukas keskustelemaan lohikäärmevartioinnin prosessista sekä saatavuudesta. Kysyin monia tarkentavia kysymyksiä, jolloin lohikäärmeen huomio keskittyi kokonaan minuun, ja jouluprinssi pääsi ratsastamaan sisään jääkarhullaan.

Sillä välin kun osoitin aitoa kiinnostusta lohikäärmeen työhön, jouluprinssi ratsasti kylään, jossa jouluprinsessa oli padassa, ja pahansisuiset kannibaalit tanssivat padan ympärillä. "Kuulkaa!", Jouluprinssi huusi ylväästi. "Päästäkää jouluprinsessa vapaaksi, minulla on mukanani suomalaista eettisesti kasvattettua joulukinkkua sekä luomulanttulaatikkoa. Palan painikkeeksi on pienpanimoiden harvinaisia luomuoluita! Nyt ei kannata syödä jouluprinsessaa, sillä se lasketaan tuhmailuksi, ja teiltä jää nämä upeat lahjat saamatta!", hän julisti ja ravisti pukilta saamaansa pussia.

Hetken pohdittuaan kannibaalit totesivat, että eettisesti kasvatettu liha on kyllä hyvää, ja se maistuu varsinkin jos päälle levittää punavuorelaisesta pienliikkeestä ostettua luomusinappia, joka on tehty äärimmäisen harvinaisista madagasgarilaisista sinapin siemenistä. Kannibaalit totesivat myös, että onhan lahjoja kiva saada, koska köyhässä Afrikassa lahjoja ei aina saa niin paljon. Tämän järkeilyn suoritettuaan kannibaalit vapauttivat jouluprinsessan ja pahoittelivat tapahtunutta. Kannibaalit myös kertoivat, etteivät ole aidosti pahansuopia, nyt vaan edellisestä ateriasta oli kulunut tovi ja verensokeri oli päässyt laskemaan liian alhaiseksi. Jouluprinsessa totesi asiaan, että ei mitään sattuuhan näitä, ja riensi jouluprinssin jääkarhun selkään.

Kun jouluprinssi ja -prinsessa palasivat kannibaalien kylästä olin edelleen keskustelemassa lohikäärmeen kanssa vartiointimahdollisuuksista. Olin varma, että lohikäärmeen käyttö olisi edullisempaa kuin perinteisten vartiointiliikkeiden. Lohikäärme oli myös selvästi otettu siitä, että hänen työhönsä kiinnitetään huomiota, ja hän totesikin, että ei pidä niistä ennakkoasenteista, jotka ovat vuosisatojen saatossa syntyneet satujen ja tarinoiden avulla. Hän teroitti, että kyseessä on kuitenkin vain työ, joka on jonkun tehtävä, eikä ollut sisimmiltään sisimmiltään häijy, vaan se oli ainoastaan työtuoma rooli. Erityisesti joulun aikaan lohikäärme kärsi viattomien poroksipolttamisesta.

Huomasin, että jouluprinssi- ja prinsessa olivat tulleet takaisin ja joulupukkikin oli valmiina taas lähtöön. Joten kiitin lohikäärmettä ja pyysin hänen käyntikorttinsa. Annoin vastaavasti omani hänelle ja toivotin hyvää joulua. Jouluprinssi ja -prinsessa totesivat, että heidän lahjat oli jaettu, ja että Afrikan seikkailu oli avannut heidän silmänsä kuinka hyvin he tulevat toimeen keskenään. Prinssi- ja prinsessa olivat asuneet viereisissä linnoissa aikojen alusta saakka, mutta eivät olleet koskaan oikein kunnolla olleet kanssa käymisessä keskenään. "Tämä on paras joululahjamme!", prinssi huusi ja suuteli jouluprinsessaa. He katsoivat toisiaan pitkään silmiin ja hymyilivät. "Meidän pitää nyt mennä", prinssi totesi ja he matkasivat jääkarhullaan kohti horisonttia.

Hyppäsimme pukin rekeen, tällä kertaa tosin ei ajettu maailmanlopun vauhtia ja meillä oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana. "Mikä sinun mielestäsi on joulun tärkein sanoma?" Mietin hetken ja vastasin: "Lapset tuntuivat ilahtuvan lahjoista. Oli myös kiva, että jouluprinssi ja jouluprinsessa saivat toisensa, eikä prinsessa joutunut epähuomiossa syödyksi." Joulupukki myhäili ja sanoi: "Läheisten muistaminen ja yhdessäolo ovat kivoja juttuja. Ei kuitenkaan tule unohtaa, että trendikkäillä jouluruuilla saa jouluun mielettömän lisätwistin. Tärkeintä on arkeen palattua voida vertailla  trendikkään lounasravintolan pöydässä kenellä on ollut eettisintä lihaa tai lähiruokaisin menu joulupöydässä." Ihmettelin joulupukin sanoja, ja nukahdin poron taljalle.

Heräsin siihen, että luentosalissa sosiaalisen median konsultti toivotteli hyvää joulua samalla, kun minulla valui kuola muistiinpanojeni päälle.

Kilimanjaro T-7

Vuoristotauti on hapenpuutteesta johtuva tila, joka aiheutuu nesteiden kertymisestä keuhkoihin ja aivokudokseen. ... Pahimmassa tapauksessa vuoristotauti johtaa kuolemaan 6 tunnin kuluessa ensimmäisistä oireista. Kuolinsyynä on joko kooma (aivoödeema) tai hukkuminen (keuhkoödeema).

Wikipedia antaa lähtöasetelmat Afrikan korkeimmalle huipulle kiipeämiselle: Jos vuoristotauti ei tapa, huipulle mennään! Matkaan starttaamiseen on nyt aikaa viikko ja lähtövalmistelut ovat päällisin puolin tehtyinä. Olen ottanut tarvittavat rokotukset, hankkinut seikkailuvakuutuksen, sekä henkinen valmistautuminen on ollut kuin Seppo Rädyllä arvokisojen alla *). Varusteisiin ja lääkkeisiin tarvitaan vielä pieniä täydennyksiä. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi olen lukenut lukuisia artikkeleita tulevaan seikkailuun liittyen. Tiedän, muun muassa erään suomalaisen matkaajan vatsavaivoista matkalla Kilimanjarolle sekä brittiläisten nuorten naisten syntymäpäiväjuhlista vuoren alarinteillä.

Koska kyseessä on paitsi fyysisesti myös henkisesti vaativa ponnistus, olen pyrkinyt valmistautumaan reissuun mahdollisimman hyvin. Tämä on tietenkin tuonut paljon uutta sisältöä elämään, jota ei olisi aiemmin osannut edes kuvitella tärkeäksi. Muun muassa satunnaisen vaeltajaparan ripuli on tuntunut tavattoman merkitykselliseltä. Jäin tosin ihmettelemään miksi asia piti kuvailla yksityiskohtaisesti internetissä, ja mikä oli itse saamani lisäarvo kyseisen yksilön suolen toiminnan kuvauksesta.

Retkikuntamme starttaa siis matkaan viikon päästä maanantaina ennen kukon laulua ja perillä Tansaniassa ollaan ollaan myöhään illalla. Maanantai-iltana pidetään hotellilla infotilaisuus, jossa käydään läpi tulevaa retkeä. Tiistaina alkaa varsinainen matka Machame-reitillä, alla päivittäiset videot suomalaisilta seikkailijoilta, jotka ovat tehneet vastaavan uroteon aiemmin. Videoiden perustella näyttäisi, että meille etukäteen ilmoitetut vaellusajat hieman vaihtelevat seikkailujanareiden kertomasta. Syynä lienee joko eri paikallisoppaat tai se, että kyseiset matkaajat ovat yksin kertaisesti sekaisin.

Tiistai - Päivä 1

Lähdemme matkaan 1490 metrin korkeudesta Machame Gatelta ja alkumatka tallustellaan sademetsässä, jossa voi hyvällä tuurilla nähdä myös Viidakkokirjasta tuttuja eläimiä. Kahdeksantoista kilometrin taivalluksen jälkeen päädymme 2980 metrin korkeuteen Machame Campiin. Ilmasto alarinteillä on lämmin ja matkaa pääsee tekemään shortseissa.



Keskiviikko - Päivä 2

Keskiviikkona matkamäärä tippuu puoleen, tosin aikaa taipaleelle käytetään 6-7 tuntia kuten tiistainakin. Vajaasta kolmesta tonnista kapuamme yöksi 3840 metriin Shira Campiin. Matkalla nähdään myös vilaus lopullisesta tavoitteesta, eli Uhuru Peakista. Toisena kiipeilypäivänä maisema vaihtuu kivikkoisemmaksi ja lämpötila tippuu hieman.



Torstai - Päivä 3

Shira Campista lähdemme liikkeelle rauhallisesti tai "pole, pole" kuten paikalliset asian mainitsevat. Raikkaan vuori-ilman innoittamina kapuamme 4630 metriin Lava Toveriin lounasta varten. Tämän jälkeen toteamme, että ilma on ohutta, ja palaamme alemmaksi. Päädymme yöksi lähes lähtökorkeuteen 3950 metriin Barranco Campiin. Tällä tempulla elimistöä pystyy hieman valmentamaan tulevien päivien korkeampiin korkeuksiin. Matkaa vaellukselle kertyy 15 kilometriä 7-8 tunnissa.



Perjantai - Päivä 4

Perjantaina ryhmämme ei iloittele Fredan Tivolissa, vaan kreisibailaamme Great Barranco Wallilla. Retkueemme täräyttää jyrkän rinteen heti aamutuimaan, jonka jälkeen päädymme Heim-jäätikölle. Tämän jälkeen menemme Karanga-laaksoon, jossa kantajat tekevät viimeiset vesitankkaukset loppumatkaa varten, sillä ylempää vettä ei enää saa. Yöksi matkaamme Barafu campiin 4550 metrin korkeuteen. Täällä korkeuden pitäisi tuntua, jo raavaimmankin matkaajan elimistössä ja nukkuminen voi olla vaikeaa. Matka-aika on noin 7-8 tuntia ja matkaa neljäntenä päivänä tulee 15 kilometriä.



Lauantai - Päivä 5

Perjantain ja lauantain välisenä yönä, juuri kun koti-Suomessa on alkamassa kesäinen shottiralli starttaamme matkaan kohti huippua. Aikataulun mukaisesti starttaamme puolilta öin. Siinä vaiheessa kun rakas lukijani olet toivottavasti viettämässä laatuaikaa baarista naaratun yhdenillan toivon kanssa, voit hurmata jatkoseurasi kertomalla kello viiden ja kuuden hujakoilla, että allekirjoittanut katselee auringonnousua 5685 metrin korkeudessa Stella Pointilla. Tämä jos mikä tuo uuden kulman jatkojen dynamikkaan!

Stella Pointilla pidetyn tauon jälkeen jatkamme lumista polkua Uhuru Peakille 5985 metrin korkeuteen, jossa pitäisi olla kolme tuntia myöhemmin. Tässä vaiheessa viimeistään rakkaan lukijan pitäisi olla onnellisesti unten mailla! Huipulle matkatessa on odotettavissa 10-25 asteen pakkasta, joten matkassa täytyy olla ihan rehellinen talvivarustus. Huipun nimi Uhuru on swahilia ja tarkoittaa vapautta, tämä lienee ihan kuvaava nimi paikalle, jonne päästyään voi todeta, että ylämäkeä ei enää kyseiseltä mantereelta löydy!

Huipulta laskeudumme Mweka Campiin 3100 metrin korkeuteen. Kokonaisuudessaan lauantaina talsimme 30 kilometria ja noin 15 tuntia.



Sunnuntai - Päivä 6

Mweka campista laskeudumme 4-5 tuntia alas 1980 metriin Mweka Gatelle, jossa huipulle päässeille jaetaan kunniakirjat suorituksesta. Tämä on tietenkin hyvä, että muistaa myöhemmin, että kyseisessä paikassa on tullut käytyä. Yleensähän kävelyreissut ovat kuitenkin sellaisia, ettei ne välttämättä painu mieliin. Ulkoilmareippailun jälkeen jäämme vielä päiväksi Afrikkaan, ennen kuin palaamme toivottavasti suurina vuorenvalloittajina takaisin Euroopan kamaralle. Pidetään kaikki peukkuja ja muitakin sormia pystyssä, että komplikaatioilta vältytään ja retkueemme pääsee huipulle saakka!

Reittikartta:

*) Seppo Räty kertoi valmistautumisestaan Barcelonan olympialaisiin vuonna 1992:  "Vapaa-aika kuluu korttia pelatessa ja kaljaa juodessa." Vuonna 1994 kysyttiin miten urheilusankari aikoo valmistautua EM-kotikisoihin. Tällöin vastaus oli: "Lepäilen tai ryyppään." (http://fi.wikiquote.org/wiki/Seppo_R%C3%A4ty)

Pakene vuorille!

Reilu vuosi sitten istuin ystäväni kanssa fudispelien jälkeisillä bisseillä, ja tuli puheeksi mitä siistejä juttuja voisi tehdä. Keskustelimme festareista ja suofudikseen osallistumisesta, kunnes viimein nousuhiprakan luoma lyömätön itseluottamus toi päähäni ajatuksen kiivetä Afrikan korkeimmalle vuorelle. Ehdotin reippaasti Kilimanjaron valloitusta, mutta yhteen ääneen todettiin, ettei asia ole ajankohtainen tänä kesänä.

Viime syksynä samainen kaverini lähestyy minua sähköpostilla, jonka otsikko oli "Kilimanajaron reissua kesälle". Sähköpostissa kerrottiin, että tarkoitus olisi valloittaa tiettävästi korkein vuori, jonne voi kiivetä ilman jäätikkökoulutusta, ja saavuttaa huippu 5895 metrin korkeudessa. Kun asian oli alunperin tuonut esille, ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä, joten vastasin ytimekkäästi: "Messissä."

Nyt kun matkaan on aikaa seitsemän viikkoa, on valmistelut kovassa käynnissä. Retki Afrikan huipulle vaatii paljon etukäteispanostusta, ja hankittuna on USA:n armeijan makuupussi ja -alusta, uudet vaelluskengät sekä kunnollinen goretex-takki. Välillä olo on kuin Kummelin kalastajille, jotka aloittivat kalastusharrastuksen hankkimalla catch-a-fish vieheen ja siihen liittyvät varusteet. Puuttuu vain myyjän toteamus: "Tästä puuttuu tonni."

Valmistautumisen varsinainen hauskuus on kuitenkin siinä, kun varusteita pääsee kokeilemaan. En oikein näe syytä että varusteiden kokeilu ja muut epämääräiset vaeltelut jätettäisiin puolitiehen, kun ne voidaan viedä myös lähelle täydellisen mielipuolisuuden rajaa! Esimerkiksi en näe syytä, miksi reppua ei pakattaisi täyteen tavaraa, kun lähtee Nuuksioon muutamaksi tunniksi kävelemään. Vastaavia harjoitusreissuja suorittaville, voin suositella myös kivien käyttöä painon lisäämiseksi, sillä ne ovat halpoja ja verratain helppoja löytää. Tämän lisäksi niiden tiheys on riittävän suuri, että pienen tilan täyttämisellä painoa saa mukavasti lisää selkään.

Harjoitusvaelluksen lisäksi minua on kohdannut suuri onni tänään, sillä sain suurta iloa tämän päivän vesisateesta! Tämä antoi minulle mahdollisuuden testata huipputeknistä tuulen ja täysin veden pitävää goretex-takkiani. Oivaltamisen riemu oli vastaava, kuin silloin kun sain graduanalyysiini valmiiksi, sillä pystyin toteamaan, että huipputekninen täysin vedenpitävä goretex-takkini pitää vettä!

Riskin reissun onnistumiselle muodostaa vielä vuori-ilma, sillä ohueen ilmaan reagoiminen on yksilöllistä, sekä nukkumisvarusteet. Tämän vuoksi seuraavana vuorossa onkin makuupussin ja alustan testaaminen, ja mielestäni tähän sopeutuu parhaiten mökkiolosuhteet. Ehkäpä vietän yhden lomaviikon nukkuen aitassa tai metsän siimeksessä makuupussissa, syöden näkkileipää ja pidättäen hengitystä totutellen ohueen ilmanalaan!

Näyttäisi jo tässä vaiheessa siltä, että kiipeilystä ja vaeltelusta saa helposti lyömättömän harrastuksen, pidemmäksikin aikaa, ja myös keinon täyttää päivät kesällä, joka muutoin saattaisi olla hyvinkin epähektinen ja vailla aikataulurajoitteita.

Nuuksio on toisella kielellä Noux.

Vedenpitävä goretex-takki pitää veden takin ulkopuolella.

Joulusatu 11

Olin lähdössä joulun viettoon Savon sydämeen, ja koska pääsen määränpäähäni lentämällä samalla hinnalla kuin junalla, olin päättänyt valita tämän vaihtoehdon, sillä ajansäästö lentoratkaisulla voittaa sielussani elävän hiilijalanjäljen perään huutavan viherpiipertäjän.

Kun pääsin koneeseen omalle paikalleni, totesin, että olin saanut viereeni yksin matkustavan pienen pojan. Hänellä oli valtava kaulassa roikkuva muovitasku, jossa oli matkustamiseen tarvittavat dokumentit sekä sylissään piirrustus, jota hän ujosti tutki. Koska pientä miestä näytti yksin lentäminen hieman jännittävän, aloitin jutustelun hänen kanssaan.

”Mitä sinulla on siinä piirrustuksessa?” Kysyin häneltä. ”Tämä on labyrintti.” Pieni poika vastasi ujosti. ”Aijaa, tosi hienolta näyttää, mitä kaikkea sieltä löytyy?” Jatkoin. ”No täällä on kaikkia vaaroja ja rahaa.” Poika opasti. Hetken kuluttua hän jatkoi: ”Täällä useita vaaran paikkoja, esimerkiksi tässä on haikaloja, jotka pitää ohittaa. Täällä on autiomaa, jossa on vaarallisen upottavaa juoksuhiekkaa, ja täällä on valtavan kokoisia kanuunoita. Tämä on kuitenkin vaarallisin paikka.” Poika osoitti kuvasta kohtaa, johon oli piirretty neito vaaleanpunaisessa mekossa ja tämän ympärillä sydämiä.

”Onko se tyttöystävä?” Kysyin pojalta. ”Ei kun se semmoinen paikka, että sieltä ei pääse enää pois.” Minua huvitti korkeintaa ensimmäistä luokkaa käyvän pojan näkemys rakastuneesta tytöstä ja totesin: ”Eihän tuo nyt kuitenkaan niin vaaralliselta vaikuta.”

Poika esitteli minulle vielä labyrinttiä lisää, josta löytyi verenhimoisten kalojen ja mustien aukkojen lisäksi myös apuvälineinä kuuraketteja ja autoja, joilla vaikean labyrintin seiniä pystyi rikkomaan. Tarkoitus seikkailulabyrintissa oli etsiä timantti ja sen  jälkeen poistua sokkelon toisesta kulmasta.

Minua viihdytti lapsen aito innostus labyrinttia kohtaan, ja hän kysyikin minulta: ”Haluatko nähdä tätä tarkemmin?” Lentoa oli jäljellä vielä tovi, ja olin jättänyt kirjani hattuhyllyllä olevaan reppuuni, joten jotain viihdykettä loppumatkalle tuli saada. Vastasin: ”Tottakai.” Poika painoi palvelunappia koneen katosta, ja hetken päästä stuerttina toiminut lyhyt pitkäpartainen vanha mies penkkirivimme kohdalle ja kysyi pojalta: ”Miten voin auttaa?” ”Voidaanko me vähän seikkailla tässä labyrintissä?” Poika kysyi stuertilta. ”Hetkinen vain.” stuertti vastasi ja meni koneen takaosaan.

Hän palasi glögilasin ja piparin kanssa sanoen: ”Nauttikaa nämä.” Katsoin piparia ja ajattelin, että olen varmaan tehnyt liikaa töitä, sillä välipalamme näytti pirskahtelevan pieniä tähtiä ja olin kuulevinani joululauluja piparin sisästä. Ajattelin kuitenkin, että parempi näytellä selväjärkistä, sillä ilmaillessa sekoilulla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Päätin syödä välipalan välittämättä kokemistani aistien vääristymistä. Kun olin saanut herkut syötyä, tulin valtavan väsyneeksi ja silmissäni sumeni.

Säpsähdin yhtäkkiä hereille, kun pieni poika tarttuu minua kädestä ja sanoo: ”Nyt me ollaan täällä, täällä pitää olla valtavan varovainen, sillä vaara vaanii joka käänteessä.” Ravistelin päätäni ja ihmettelin, miten pystyin seisomaan pimeässä ikivanhassa käytävässä, jossa valoa antoi seinälle asetetut soihdut sekä pojan kädessä oleva lyhty. Olin ällikällä lyöty, sillä matkustuskokemuksieni mukaan yleensä lentoyhtiön virallisiin käytäntöihin ei kuulu syöttää taikapipareita ainakaan Suomen sisäisillä lennoilla.

”Mitä täällä tapahtuu?” sain viimein kysyttyä. ”Olette joulumaan labyrintissa, jonne pyysitte päästä.” vastaa takaamme stuertti, joka oli vaihtanut vaatteet hiippalakkiin ja punaisiin housuihin ja nuttuun. ”Olkaa hyvä tutkikaa rauhassa ympäristöä, teillä on kartta käytössä, ja jos tarvitsette apua painakaa tästä.” hän sanoi, ja ojensi laatikon, jonka keskellä oli suuri punainen nappi. ”Hyvää matkaa.” hän sanoi ja katosi taaksemme.

Aloimme kävellä pitkin käytävää pojan tutkiessa tarkasti piirrustustaan, joka toimi karttanamme. ”Meidän täytyy hakea tuolta joulutorttuja ja kinkkua, jotka annetaan näille verenhimoisille haikaloille, ettei ne syö meitä. Niille tulee joulumieli, kun saavat hyviä luumutorttuja!” Poika sanoi osoittaen karttaa. Kävimme tuumasta toimeen ja pääsimme vaivatta ohi vaikeasta vaaran paikasta.

Seuraavaksi suuntasimme kohti kuurakettia, jonka avulla pääsimme vaikeiden sokkeloiden yli. Kun hyppäsimme raketista, olimme valtavien kanuunoiden ristitulessa. Syöksyimme maahan mahallemme, jolloin valtavat kudit viuhuivat päittemme ylitse. Koska tykit oli suunnattu ristikkäin toisiaan nähden, kuulat osuivat kanuunoihin, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Selvitimme myös vaikean sähköesteen hiipimällä antureiden ohitse hipihiljaa sekä upottavan juoksuhiekan menemällä kartanmukaisesti suojattua reittiä pitkin. Kun olimme selvittäneet nämä esteen, poika pysähtyi ja tutki karttaansa: ”Meidän pitäisi nyt olla perillä.” Katsoimme ympärillemme, jolloin huomasin pienen rasian lattialla. Menin rasian luokse ja avasin sen.

Pettymys oli valtava, kun rasia oli tyhjä. Joku oli jo vienyt aarteen, ja olimme jumissa kammoittavien vaarojen ympäröiminä. Poika innostui kuitenkin rasiasta, ja tutki sitä innokkaana. Minua harmitti vietävästi olin laittanut henkeni alttiiksi vaaroille ja palkkioksi siitä oli tulossa vain tyhjä rasia. Samassa muistin kädessäni olevan hätänappulan, ja iskin sitä täysin voimin.

Huone välähti kirkkaaksi ja tiukujen helinä sekä tähtipöly täytti huoneen samalla kun labyrintin aarrehuoneeseen laskeutui keijukainen. ”Hei vaan,” keiju visersi, ja jatkoi: ”oliko teillä jokin hätä?” Tajusin, että kyseessä oli sama keiju joka oli edellisenä vuonna vienyt minut Joulumaahan, jättänyt myöhemmin rautatieasemalle, eikä koskaan edes soittanut tai laittanut Facebookissa viestiä. ”Sinä!” huudahdin ärtyneenä.

”On todellakin hätä, olen jälleen joutunut sadun keskelle etsimään aarretta, ja kun se löytyy, niin on kyseessä vain tyhjä rasia. Ajattelin, että minusta tulisi rikas ja kuuluisa, kun löytäisin jonkun mittaamattoman arvokkaan arteen, mutta ei! Kun haluan reklamoida asiasta paikalle pamahtaa maailman kaunein keiju, jonka tapasin viime vuonna ja joka ei koskaan viitsinyt edes soittaa retken jälkeen, tai lisätä edes kaveriksi Facebookissa! Ei tämä nyt aivan putkeen mene.”

Keiju katseli minua säälivästi hymyillen ja vastasi: ”Et ole ehkä täysin ymmärtänyt tämän labyrintin taikaa.” Hän pyysi pojalta piirrustuksen labyrintista ja alkoi opastamaan minua: ”Tämä labyrintti on sinun elämäsi, täällä on vaaroja, onnen hetkiä, aarteita ja hankaluuksia. Täällä on rakkautta, taikoja ja pettymyksiä. Sokkelikkoon voi eksyä ja löytää tiensä uudestaan. Kaikki on mahdollista, pystyt lentämään kuuraketilla ja taistelemaan verenhimoisia pirajoita vastaan vahingoittumattomana. Sinun tulee valita reittisi, mutta muista, että kuljet tyhjää aarrehuonetta kohti, olet todennäköisesti jättänyt jotain huomioimatta matkallasi. Nyt kun olet täällä ja kokenut pettymyksen, hälytät minut paikalle, kun et heti löytänyt aarretta, vaikka et edes tiennyt mitä etsit. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, ettei mene ihan putkeen!”

Yritin vastata keijulle, jollain mukanokkelalla letkautuksella, mutta kaunis raivotar jatkoi vaan saarnaamistaan: ”Älä käytä aikaasi tyhjän aarteen perässä juoksemiseen, vaan nauti jokaisesta hetkestä. Nyt on joulu ja sinun tulee unhoittaa arkiset kiireet ja nauttia läheistesi seurasta. Ei välttämättä tekisi huonoa, jos muistaisit tämän ohjeen myös muulloin kuin jouluna!” Kuuntelin hämmentyneenä, mutta sähdehtivän kaunis satuolento ei ollut vielä lopettanut: ”Ja nyt, palautan teidät takaisin, ja muista mitä sanoin sinulle!”

Keiju heilautti sauvaansa ja silmissäni näkyi tähtiä. Kun virkosin ja katsoin ympärilleni, pieni poika katsoo minua vieressäni jo laskeutuneessa koneessa ja tarjoaa vasemman kätensä kättelyyn. ”Minä toivon, että me matkustetaan vielä joskus yhdessä.” Katson häntä hämilläni, tarjoan käteni ja sanon: ”Samoin.”

Marraskuu

Kun maailma on niin pieni kuin se on, ihmiset lähtevät etsimään extreme-kokemuksia milloin mistäkin maailman kolkasta. Väki matkaa adrealiinista kiihoittuneina ympäri maailmaa, samalla kun todellisia extreme-kokemuksia löytyisi arkisesta ympäristöstäkin.

Marraskuu on varmasti äärimmäisintä mitä Suomi voi tarjota, on pimeää kuin mörön takapuolessa, vettä sataa ja tulee sekä kaiken lisäksi on kylmää. Kesä on kaukana takana, ja jouluun on vielä matkaa. Ihmiset masentuvat ja melatoniini valtaa ruumiin. Tämä jos mikä on varsinaisen äärimmäinen kokemus, jota pitäisi tarjota myös ulkomaisille matkailijoille. Kehotankin siis unohtamaan Joulumaan, Lapin hiihtokeskukset tai Helsingin hipster-skenen, Suomi-brändin terävimpään kärkeen pitäisi nostaa pahasti aliarvostettu ja kunniaa nauttimaton marraskuu!

Maailmalla marraskuun markkinointi kannattaisi aloittaa välittömästi esimerkiksi TV-mainoksilla, joissa taustalla soisi Miljoonasateen Marraskuu ja kuvissa näytettäisiin materiaalia sunnuntaiaamun kello neljän snägärijonosta. Muita maistuvia klippejä saisi töistä palaavista alaspäin tuijottelevista ihmisraunioista ja Hietaniemen autiosta uimarannasta, jonka maisema muistuttaa enemmään ikijäässä olevaa Jupiterin Europe-kuuta kuin auringon palvojien kehtoa.



Marraskuun tunnettuuden nostamiseksi olisi erinomaisen tärkeää saada myös Lonely Planetiin oma luku marraskuusta. Tässä tulisi kannattaa kiinnittää huomiota äärikokemuksen maksimointiin, ja luku voisi olla jotain seuraavan suuntaista:

Top3 asiat tehdä Suomessa marraskuussa:

1. Stressaa
Suomen marraskuun kireän kolea tunnelma tuo mieleen äärimmilleen jännitetyn jousen, joka voi napsahtaa poikki hetkellä minä hyvänsä. Tämän vuoksi marraskuu on mitä parhain aika koetella myös omaa henkistä kestävyyttä. Kun vierailet Suomessa marraskuussa, kannattaa pyrkiä siihen, että teet töitä, opiskelet tai suoritat muuten vaan mahdollisimman suuren ajan vuorokaudesta, jotta saat stressitasosi äärimmilleen.

2. Leikittele välittäjäaineilla
Marraskuun vaikutukset mielialaan antavat erinomaisen mahdollisuuden syvimpään mahdolliseen kokemukseen. Nauttiessasi suomalaisesta marraskuusta pyri minimoimaan aivojesi serotoniinitasosi, jolloin saat kaiken irti suomalaisesta melankoliasta. Tämän saa helpoiten aikaiseksi hankkimalla mojovan kanuunan.

3. Hassuttele sosiaalisella verkostollasi
Marraskuu on parasta aikaa kokeilla henkisen kestävyyden rajoja myös sosiaalisten suhteiden avulla. Äärikokemuksen hankkimiseksi marraskuussa, Lonely Planet suosittelee, että tapaat vanhoja heilojasi ja kuuntelet heidän uupumatonta kertomusta siitä, kuinka he viihtyvät tapaamiensa älyllisesti lahjattomien, mutta enimmäkseen harmittomien ihmisten kanssa.

Parhaimman äärikokemuksen saa yhdistämällä kaikki nämä asiat marrakuun aikana, ja jos kuun lopussa ei ole surmannut itseään, voi tätä suoritusta verrata Mount Everestille kiipeämiseen tai Saharan halki patikoimiseen.

Kivaa marraskuuta!

Sipulikapina ja kreisibailausta

Hei äiti, olen kunnossa, vaikka täällä viikolla Maharashtran maakunnassa elettiin erityisen jännittäviä hetkiä! Times of India uutisoi kytevästä sipulikapinasta, jota olen mielenkiinnolla seurannut. Ristiriidat sipulin toimittajien ja julkishallinon välillä kehittyivät niin suuriksi, että sipulin toimittajat päättivät lopettaa sipulin tukkukaupan toissa perjantaina kello 8-10 väliseksi ajaksi!

Koska äärimmäinen painostuskeino ei tuottanut tulosta, korottivat sipulin tuottajat panoksia ja maanantaina sipulikauppaa ei käyty lainkaan! Olin jo varautunut levottomuuksiin, kun sipulinnälkäinen kansa olisi noussut barrikaadeille, mutta onneksi kadut tuntuivat turvallisilta, eikä ylilyöntejä sipulisodassa nähty.

Sipulikapinaan rauhallisesti suhtautumiseen vaikuttaa arvatenkin kansan pitkäaikainen perinne ilmaista mielipiteitätään paastoamalla eikä syömällä, joten sipulin jyrsiminen ei heit tässä tilanteessa paljoa hetkauttanut. Pari viikkoa sitten täällä nousi kansan suosikiksi 74-vuotias Anna Hazare, joka paastosi 12 päivää julkishallinnon korruptiota vastaan. Syömälakko päättyi lopulta, kun hallitus päätti sisällyttää Annan vaatimukset tiukennettuun korruption vastaiseen lakiin.

Samalla tavalla kuin härmäläinen EU:n vastustaja ei menisi syömälakkoon ja ajaisi itseään terveydelle vaaralliseen tilaan ajamansa asian puolesta, ei myöskään intialainen kreisibailaus vastaa Suomessa totuttua krebaamista. Muutama viikko sitten osallistuin firman juhliin, joissa oli tiukat säännöt; juhlatilaa koristi blanketit joissa jyrkästi kiellettiin juominen ja polttaminen. Kylttiä katsellessani mietin, että millaiset vaikutukset tällaisella ohjeistuksella olisi keskiverto suomalaisyrityksen pikkujouluihin. Ainakin toimiston sihteeri Mirkku, ja tehtaan tuotantopäällikkö Seppo pystyisivät keskustelemaan ilman painavaa syyllisyyttä seuraavana maanantaiaamuna.

Vaikka päihteiden käyttäminen ei kuulu paikalliseen kulttuuriin samanlaisena osana kuin se nähdään pohjan perukoilla, ei se tarkoita etteivätkö ihmiset menisi sekaisin bilettäessään kuin viimeistä päivää. Huumannuttavan kokemuksen aikaan saamiseksi tarvitaan Bollywood-elokuvista tuttuja kappaleita, firman johtopukeutuneena elokuvahahmoiksi sekä marathinkielinen tietovisa Bollywood-elokuvista. Ihan kaikkea en illan kulusta ymmärtänyt juuri edellä mainituista seikoista johtuen ymmärtänyt, mutta onneksi sain tulkinnan tapahtumien kulusta paikallisilta.

Bollywood on ilmiönä erityisen mielenkiitoinen, sillä seillä on myös aitoa lahjakkuutta, vaikka tarinan kerronta eroaakin länsimaisesta elokuvasta. Vertailun vuoksi vielä otteet Bollywood-elokuvasta sekä suomalaisesta rainasta, joiden perusteella jokainen voi itse päätellä onnistuisiko suomalainen elokuva alkoholittomien bileiden teemana.

Intialaiset sekoavat tästä:



Tätä teemaa suomalaisissa bileissä ei välttämättä selvinpäin kestäisi:

Kuiva pieru on tärkeintä

Intialainen ruoka on paitsi oivallisen makuista myös erinomaista laihdutusruokaa. Kun aineenvaihdunta toimii vilkkaammin kuin ennättää kulkukoiraa sanoa, ei ole pelkoa, että kilot jäisivät vyötärölle. Olenkin ruokaillut kaikkien ohjeiden mukaisesti, suosien kasvisruokia sekä siistin oloisia paikkoja, pessyt kädet säännöllisesti, sekä välttänyt kuralammikoista juomista. Kaikista varotoimista huolimatta katala vatsatauti iski minuun koko voimallaan.

Vaikka vatsataudin kokeminen kuuluu Intian matkailuun samalla tavalla kuin Eiffel-tornin töllistely Pariisin visiittiin, ei se silti ole kokemuksena miellyttävimmästä päästä. Kun käyttää yön vessassa ravaamiseen, sekä vatsakipujen kanssa pyörimiseen miettien mikä pirulainen on huonovointisuuden aiheuttanut, tulee väistämättä äitiä ikävä, ja kyseessä onkin aivan Louvren jonossa tuntikausia maleskelemiseen verrattava kiirastuli.

Aamulehdessä kirjoitettiin tällä viikolla, että vapaudet ja kaikki ihanan humaanit ja pehmeät arvot johtamisessa tekee IT-alan työntekijöistä tehokkaampia. Itse olen viime aikaisten kokemusteni myötä vahvasti sitä mieltä, että asiantuntijana tärkein edellytys tehokkaaseen työhön on kuiva pieru. Paitsi, että se kertoo fyysisestä hyvinvoinnista se kohottaa myös mukavasti mielialaa!

Olin varautunut vatsavaivoihin hakemalla työterveyshuollosta etukäteen antibiootteja, jotka ovat varattu siihen tilanteeseen, että tauti kehkeytyy erityisen pahaksi. Antibiootteja aletaan syödä siinä vaiheessa, jos kuumeinen turistiripuli on jatkunut useita päiviä. Lääkärin ohjeistus saa minut nyt jäykäksi kauhusta, sillä olen varma, että siinä tilanteessa että joutuisin makaamaan kuumeisena vatsataudissa useita päiviä, sekoaisin päästäni ennen kuin antibiootteihin pääsisi käsiksi. Kokemanin lyhyempi aktiivinen businessripuli oli jo riittävän ikävä kokemus.

Kuten kaikissa elämän haasteissa, on tässäkin vastoinkäymisessä nähtävissä myös positiivisia puolia. Nyt kun kehoni on puhdistunut myrkyistä, ja kaikesta muustakin mitä sinne on joutunut, on hyvä alkaa puhdistaa myös sielua. Ajattelinkin, että seuraava askel ripulin jälkeen henkisen valaistumisen tiellä onkin meditointi kuuluisassa Osho Ashram joogakeskuksessa. Jos huomenna pystyn nauttimaan kiinteää ruokaa, suuntaan siis sinne pohtimaan syntyjä syviä!

Incredible India

Mitä tehdä, kun olet kollegan kanssa autossa, hänen sääreensä on hyökännyt kookas rotta? Oma best ja toisaalta myöskin ainoa practiseni asiaan on se, että kuski jonka jalassa on rotta alkaa kiljumaan ja pysäyttää auton hätävilkut päälle ja avataan kaikki ovet. Vaikka kiljuminen kuullostaa huonolta, olimme tilanteessa viimeisen päälle miehekkäitä ja valmiina käymään taistelua villiä luontoa vastaan.

Rotta kuljettajan jalassa ei kuitenkaan ole sellainen tilanne, jossa käy läpi kaikki tuntemansa jumalat ja pyytää heiltä anteeksi tylsiä tekojaan ihan varmuuden vuoksi jos on joutumassa tuon puoleiseen. Tällaisiakin tilanteita on aamulla töihin matkatessa riksataksin kyydillä. Eilen aamulla olin aidosti huolissani turvallisuudestani, kun olin aamulla lukenut sanomalehdestä, että monsuunin myötä kaupungin tiet ovat niin huonossa kunnossa, että kaksi armeijan sotilasta olivat kaatuneet kuopassa moottoripyörän päältä ja rekka ajanut niiden päältä kohtalokkain seurauksin.

Olen kuitenkin selvinnyt kokemuksista ehjin nahoin, lieko sitten syynä kuskien rautainen ammattitaito vai korkeampien voimien suojelus. Toivoisin, että olisi näin, koska tällä viikolla olen tutustunut aivan uuteen jumaluuteen, kun maassa vietetään osavaltiolle tärkeää festivaalia, jossa palvotaan norsupäistä jumalaa. Norsupäisellä jumalalla oli käynyt onni onnettomuudessa, sillä hän oli syntynyt hindujen pääjumalien perheeseen ja oli saanut lapsena nimeksi Ganesh.

Ganesh oli vielä kovin pieni, kun muut vähäarvoisemmat jumalat olivat jostain syystä kimpaantuneet häneen, ja sivaltaneet häneltä pään poikki. Vasta julman teon jälkeen nämä jumalat olivat huomanneet, että kyseessä olikin ison pomon poika ja hätä päissään lähteneet etsimään tälle uutta päätä. Ensimmäisenä oli vastaan tallestellut norsu, joka oli joutunut luopumaan päästään, jotta Ganeshille saatiin uusi kupoli.

Ganeshin juhlinta alkoi viime viikolla ja huipentuu tulevana sunnuntaina, jolloin kaikki kunnon hindut kokoontuvat ulos paukuttamaan rumpuja ja vierailemaan Ganesh-kopeissa. Koko juhlinta huipentuu siihen, että ihmiset heittävät tämän kovaonnisen jumalan patsaita sekä kukkia, pähkinöitä ja hedelmiä veteen. Onneksi kuitenkin paikalliset ympäristötietoiset ihmiset keräävät nämä ja vievät lasten koteihin ja vähäosaisten kouluihin lasten iloksi.

Kaiken kaikkiaan Intia on erilainen paikka kuin Suomi, ja olenkin päättänyt, että tämä on elämäni tilaisuus päästä kiinni ensimmäiseen miljoonaani. Suunnitelmani on kärkkyä roolia kunnon Bollowood-elokuvassa ja tulla kuuluisaksi maassa jossa kansa on moninverroin iloisempaa ja ystävällisempää kuin kotoisassa Pohjolassa, jossa BKT per capita on huomattavasti korkeampi.

Mää tarjoon, sää maksat

Kreikka on elänyt jo hetken aikaa Petri Nygårdina huudellen tarjoamisesta ilman maksuvalmiutta. Varatta eläminen on kuitenkin aiheuttanut maalle kroonisen budjetti alijäämän, ja euromaiden, IMF:n ja yksityisten rahoituslaitosten pomot ovat päässeet housut kintuissa yllätettyjen helleenijohtajien kanssa erilaisiin hotelleihin ja motelleihin ensimmäisen tukipaketin jälkeisille jatkoille.

On mielenkiintoista, että valtio, joka elää agraarituotteista ja turismista, voi joutua ongelmiin. Luulisi, että lempeä välimeren ilmasto antaisi hyvää kasvualustaa salaatille ja tomaateille ja muille agraaritalouden tuotteille, joiden kilohinta on parhaissa tapauksissa jopa toista euroa. Näiden maassa kasvavien kultakaivosten lisäksi, maalla on myös pitkälle jalostettuja huipputeknologian tuotteita kuten fetajuustoa ja turistien kiusaksi muodostettavia taksijonoja.

Näinkin pitkälle kehitettyjen tuotteiden kanssa olisi aivan ymmärrettävää, että maan reaalitalous olisi kunnossa, mutta toisin on käynyt. Ilmeisesti Kreikassa on luettu samaa kansantaloustieteen oppikirjaa, jota myös Antti Kurhinen luki pyrkiessään eduskuntaan ja luvatessaan kaikille kansalaisille omat upouudet Mersut. Harmillisesti Kreikassa ylivarojen eläminen on saatu toteutettua samaan aikaan kun Antin valtionbudjetin uusjako jäi vain haaveeksi.

Kreikan kohdalla ongelma on siis jo syntynyt ja tällä viikolla Euroopan talouseliitti päätti viimein kunnon jytkytukipaketista Kreikalle. Suomen oppositiopopulistien johdolla ajamat velkajärjestelytakuut luvattiin myös pääministeri Kataiselle suullisesti. On hienoa, että Kataisella on reiluja kavereita kuten Berlusconi ja Sarkozy, joiden sanaan voi luottaa kiperimmissäkin tilanteissa.

Takuiden on joka tapauksessa jollain tavoin olla kiinnittettyjä maan reaalitalouteen, eli tuotteisiin, palveluihin tai muuhun omaisuuteen. On hienoa, jos Suomi saa velkojensa vastineeksi puolellatoista miljardilla fetasalaattia, sillä tällä olisi suuri terveysvaikutus korkeasta verenpaineesta ja sepelvaltimotaudeista kärsivään Suomen peruskansaan. Jos fetasalaatin osuutta pienennettäisiin, ja vaikka vain puolella miljardilla otettaisiin taksijonoja, voisi tällä olla kannustava vaikutus julkisen liikenteen käyttöön eduskunnan uusien kansanedustajien keskuudessa.

Kreikan talouskriisi on nyt näennäisesti selätetty, mutta paljon on keskusteltu myös Euroopan talousalueen seuraavista ongelmatalouksista ja moral hazard –ilmiöstä, jossa valtiot voivat ylivelkaantua niin paljon kuin haluavat ja Euroopan Unionin talous- ja rahaliitto ehittää hätiin. Tässä olisi Suomella paikka myydä omaa harvinaislaatuisen korkean moraalinäkemyksen hallinan know how’ta.

Koska Kreikan pekastuskekkereissä on ollut silmäätekeviä kuin Tuksun häissä, voitaisiin Suomesta lähettää pari Seiskan toimittajaa kertomaan korkean moraalin toiminnasta ja näin voitaisiin ehkäistä muiden maiden kaatuminen vauraiden Euromaiden syliin. Opetusmateriaaleina voitaisiin käyttää vaikka toimittajien vastuullista alkoholitarjoilua kohuprinsessalle.

---

Kirjoittaja huomauttaa myös, että Suomen osuus ensimmäisestä Kreikan tukipaketista oli noin 1,5 miljardia euroa, ja paketin kokonaiskoko oli noin 110 miljardia. Toisessa tukipaketissa Suomi on mukana 1,4 miljardilla, kun euromaiden ja IMF:n tukipaketin kokonaiskoko on 109 miljardia. Toisessa tukipaketissa on mukana myös yksityiset rahoituslaitokset, jotka ovat pidentäneet Kreikan erääntyviä lainoja 135 miljardin edestä. Suomen osuus siis koko 354 miljardin potista on 0,8 prosenttia. Tämä pieni pikavippi lienee kuitenkin pieni hinta siitä, että vältetään suurten eurooppalaisten pankkien kaatuminen ja kansainvälinen regressio.

Kesälomaputki

Suomen kesän hehkuessaan kovimmillaan ja kesälomakauden sykkiessä, on vaarana, että lomailijoilta jää putki päälle. Tätä vartenhan on aikoinaan myös kehitetty lomaltapaluuraha, joka maksettiin, jos lomailijat palasivat työmaalle. Nykyisin lomaltapaluuraha maksetaan yleensä jo kesäkuussa, sillä luotetaan että raskaan työn raatajat palaavat sorviensa ääreen syksyllä kuitenkin.

Tässä piilee kuitenkin vaaran paikka, sillä olen itsekin huomannut, että olen lomalla muuttunut satunnaiskäyttäjästä huomattavasti täyspäiväisempään meininkiin. On helppoa tarttua tuotteisiin mihin kellon aikaan vaan, kun ei ole väliä kellolla, viikonpäivällä tai vuorokauden ajalla. Seuraavana aamuna ei tarvitse nousta oravanpyörään, vaan voi vaan ottaa rennosti, tasoitella edellisen päivän nautintoja. Samalla olen myös liusunut sekakäyttöön ja olen hakenut erilaisia tuotteita laajentaakseni tajuntaani.



Aamulla olen pahimpiin tärinöihin nappaillut Iisalmen Sanomia. Ensin ajattelin että kokeilen vain ystäväni kirjoittaman uutisen, jonka jälkeen oli pakko ahmia koko lehti. Erityisen koukuttavaa on huomata, että seuraavana aamuna ystäväni uutisesta kirjoitettiin pääkirjoituksessa, ja odotan jo innolla, koska Iisalmen sykkivän ydinkeskustan ja muotitalon läheisyyden parkkipaikkaongelma leviää lehden tekstaripalstalle. Mielestäni tämä lomalaiselle täysin sallittua ja lainatakseni suuren ajattelijan Teuvo Hakkaraisen sanoja: ”Lomalla saa olla ihan oma itsensä.”

Kovempaa kamaa halutessani olen vetänyt Suomen kuvalehteä ja pahimmissa vimmoissani jopa Apua ja Me-lehteä. Nämä eivät vielä ole kuitenkaan muuta kuin alkupaloja, joilla saa aamun mukavasti käyntiin. Todellisesta kovasta kamasta puhuttaessa voin tunnustaa että olen nauttinut Sofi Oksasen tuotannosta oikein kunnolla. Alkuviikosta vedin kokonaisen Baby Janen päivässä.

Tämän jälkeen halusin vähän erikoisempaa ja päätin narkata Juha Vuorisen Romaanikerjäläisen. Olin aiemmin opiskeluaikana kokeillut saman tuotteen johdannaista eli Juoppohullun päiväkirjaa, joka ei kuitenkaan kolissut. Romaanikerjäläinen puolestaan oli kovaa ja puhdasta kamaa. Otan varmasti Vuorisen blogin myös kevyeen viikonlopun viihdekäyttöön, kunhan taas arki koittaa.



Tämän jälkeen oli pakko saada taas lisää oota ja löysinkin kassin pohjalta puolittain kolutun Stalinin lehmät. ¬Aloin trippailemaan tämän kanssa, mutta en ole vielä malttanut päästää tuotetta loppumaan, sillä siinä on kaikki Oksaset jotka minulla on mukana, ja kaupunkiin on 25 kilometrin matka. Onneksi mukana on kuitenkin tavaraa aina klassikoista hyvän elämän oppaisiin ja viihteelliseen kirjallisuuteen.

Lomalla on hyvä olla keskellä metsää, kuunnella linnun laulua ja haapojen huminaa. Välillä puhdistaa lähde, lämmittää savusauna, grillata ja nauttia kamaa, johon ei arkena ole aikaa. Voi vaan ihmetellä ja odotella, että joku huippuälykäs sosiaalisen median supersankari, kommetoi tämäkin tekstin linkkausta facebookissa.

Nihilisti ja

Vaikka olen leppoisa ja maltillinen mies, on minulla yksi asia mikä kiukuttaa maailmassa ylikaiken. Se on Taksiliitto. Taksiliitto on työmarkkinajärjestöjen salaliitto, jolla estetään terve kilpailu ja samalla aiheutetaan se, ettei kunnon ihmiset saa taksia silloin kun sitä eniten tarvitsevat. Nyt tämän pitkäaikaisen kiukutuksen lähteen rinnalle on noussut toinen, lähes yhtä etova epäkohta, joka on ja-sanan virheellinen käyttö.

Ja on suomen kielen rinnastuskonjunktio, jolla halutaan niputtaa asioita yhteen. Nykyisellään tätä on alettu käyttämään varsinkin nuorten naisten keskuudessa virheellisesti.

Ei ole tavatonta, että ja-sana hihkaistaan hilpeästi lauseen loppuun, ikään kuin sillä haluttaisiin viestiä joitain. Sillä voi viestiä ainakin sen, että elää todellakin trendikkäästi urpona ja on hämmentynyt asiasta. Sama hämmennys siirtyy varmasti kuulijaan, jos kuulija on käynyt peruskoulun loppuun saakka, sillä kuulija jää odottamaan jatkuuko lause, vai mitä tässä nyt halutaan rinnastaa.

Otetaan esimerkiksi hiljaittain stalkkaamani statuspäivitys: ”Haluaa kaljaa ja!” Tästä jää väistämättä kysymys, että mitä muuta kirjoittaja haluaa. Haluaako hän esimerkiksi iltalukioon, jotta voi muodostaa kokonaisia ymmärrettäviä lauseita vai haluaako hän esimerkiksi makkaraa kaljansa kanssa.

Toinen esimerkki on ”Ihanat kengät mulle ja.” Jälleen jää selvittämättömäksi mysteeriksi miten lausetta haluttaisiin jatkaa. Vaatiiko kirjoittaja ihania kenkiä itselleen ja yläasteella samalla luokalla olleelle Ilpolle, joka kolmeakymppiä lähestyessään on huomannut, että tykkääkin pukeutua naiseksi ja esiintyä drag show’ssa.

Tämän lisäksi minua kummastuttaa, että miksi juuri ja-sana on otettu iloisen huudahduksen kohteeksi. Jos halutaan käyttää jotain täysin yhteyteen sopimatonta sanaa, eikö olisi voinut käyttää vaikka sanaa integraatioarkkitehti.

Tällöin molemmat esimerkitkin olisivat olleet järkeenkäypiä. Ensimmäinen kaljanhimoinen tapaus olisi vaatinut kaljaa integraatioarkkitehdiltä, ja kenkäfriikki olisi puolestaan halunnut ihanat kengät samalta taholta.

Voi toki olla, etten ymmärrä kerta kaikkiaan mitä nuoret naiset haluavat viestiä ja-sanan hassuttelukäytöllä, sillä maailmassa on paljon asioita nuorissa naisissa joita en ymmärrä. Toivottavasti joskus viesti muuttuu sellaiseksi, että se aukeaa myös muuten itseään huippuälykkäänä pitävälle nihilistille.

City-sinkun päiväkirja

Työpaikan lounaskeskusteluissa kävimme eräänä päivänä läpi mitä kaikkea Suomen pääkaupungissa asuva city-sinkku tekeekään. Keskustelusta jäin pohtimaan niitä hienoja seikkoja, jotka liittyvät kaupunkiin, joka elää ja hengittää päivin ja öin. Kaupunki tarjoaa rajattomat mahdollisuuden niille, jotka eivät elä äidinmaidon ja vauvan kakan hajujen narkoottiseessa tunnelmassa.

Vaikka Helsinki on pieni kaupunki, löytyy sykkivää elämää 24 tuntia vuorokaudessa. Parhaita juttuja yksin elossa on se, että voi mennä ja tulla miten haluaa. Töiden jälkeen voi poiketa hipster-kuppilaan latelle tai syömään ilman että syrjäytetyksi itsensä luuleva raivotar soittaa kuusi kertaa ja laittaa muutaman tekstarin perään.

Hyvä esimerkki city-sinkun elämänjanosta on erään perjantain retki, kun tein yhdessä kollegoideni kanssa kierroksen Helsingissä. Töiden jälkeen suunnattiin Lasipalatsin terassille nauttimaan menneen työviikon saavutuksista. Parin tuopposen jälkeen nälkä alkoi kurnia, jolloin siirryttiin Yrjönkadulle ravintola Kitchiin. Siirtymistä vauhditti myös toukokuinen kesäilma, ja viilentävä tuuli, jotka tuntuivat kuin olisi ollut Jäämeren rannalla marraskuussa.

Lasipalatsin terassilla.

Ekologisessa ravintolassa tarjoiltiin erittäin maukkaita ruokia, itse valitsin purilaisen, joka yllätti makujen täyteläisyydellään. Erityisesti mieltä ilahdutti, että paikka oli riittävän hip menestyville konsulteille. Myös seurueemme insinöörin kommentti ravintolasta oli positiivinen: ”Tosi hyvää, vaikka onkin luomua”.

Ruokailun jälkeen matka jatkui Kallioon ja Roskapankkiin. Jos keskustan ja eteläisen Helsingin alue on kaupungin sydän, on Kallio kaupungin tervan kyllästämät köhisevät keuhkot. Vaikka hengityksessä on välillä hienoista rosoisuutta, ilmaa sisään vetäessään kaupunki tietää elävänsä täysillä.

Roskis.

Vastaavasti kuin Kitchiin sopi kauluspaidat, valkoiset tennarit ja iPhone, Roskapankkiin ne eivät sopineet. Sinällään Roskiksen legenda ja kaupungin halvin tuoppi maine vetää puoleensa hyvin erilaista väkeä ja mukaan sovittiin kuitenkin lopulta aivan hienosti. Tai ainakin siihen saakka, kun aloimme kysellä HIFK-kaulaliinoihin pukeutuneilta neidoilta, että onko se HIFK parempi kuin Iisalmen Pelikarhut.

Hetki tämän jälkeen seurueemme näki parhaaksi siirtyä seuraavaan paikkaan, sillä kävi selväksi, ettemme tulisi saamaan uusia parhaita ystäviä pöytäseurueestamme. Tätä ennen entourageamme oli myös ystävällisesti kehotettu painumaan v*uun, vaikka olimme vain rehellisellä savon kielellä tiedustelleet, että onko tilanne todella niin, että HIFK on parempi joukkue kuin Iisalmen Pelikarhut.

Tästä matkamme jatkui seuraavaan kuppilaan, jossa huurteisen lisäksi olisimme halunneet kuulla Neon 2:n ikimuistoisen klassikon Mannapuuroa ja mansikkaa. Koska baarimikko-dj ei ehtinyt soittaa tätä ennen ravintolan sulkeutumista, oli syytä suunnata paikkaan jossa tämän kuulisi.

Päädyimme kollegani yksityisasuntoon, jossa totesimme ensi töiksemme, ettei vodka ole riittävän lämmintä. Päädyimme lämmittämään jalon juoman mikrossa, jotta saimme maksimoitua tunteen, joka tulee päällimmäisenä kun kuuntelee Kun poika saunoo (ja saunoo, ja saunoo ja saunoo) kappaletta silmät kosteina liikutuksesta jonka on nostanut Granlundin ilmaveivi MM-välierissä.

Fiilistejyjen jälkeen elävä Helsinki jatkoi tästä vielä hetken sykkimistään, kunnes tuli aika vuoronvaihdon ja yön sankarit siirtyivät toisaalle kaupungin skeneä hämmentämästä. Aamun sarastaessa kaupungin näyttämölle astelivat salaa mielessään eroa harkitsevat nuoret parit sekä jo aikoja sitten parisuhteeseensa kyllästyneet keski-ikäiset.

Hetki ennen auringon nousua ja maailman heräämistä.

Todettakoon vielä loppuun, että vaikka esimerkkini on vauhdikas, on se hyvin poikkeuksellinen, tänä perjantai-iltana tyydyin kirjoittamaan hauskoja muistoja ja kuuntelemaan Flow-festivaalin soittolistaa. Edellä mainittujen paikkojen sekä Flow-festivaalien lisäksi kirjoittaja suosittelee seuraavia paikkoja ja asioita: pyöräily kesäisessä Helsingissä, Lungi, Siltanen, Vallilan Tango, uimastadionin aamu-uinti alkukesästä ennen tuulipukukansan ryntäystä stadionille, Weeruska sekä Kiasman terassi.

Toukokuun superviikonloppu

Viime viikonloppuna koettiin kevään kohokohtia, kun kuopattiin Suomen haaveet Euroviisuvoitosta, sekä saatiin eurooppalainen jääkiekkokausi pakettiin. Jääkiekossa Suomi voitti toistamiseen jokakeväisen ilottelun, jossa maailman toiseksi parhaat pelaajat yrittävät motivoitua kotimaidensa kannattamiseen.

Voittoa tärkeämpää sosiaalisessa mediassa on tuntunut olevan tärkeämpää pelien jälkimainingit. Tunteita on kuohuttanut Karjala-mäyräkoirasta itselleen kruunun askarrelleet ja Timo Jutilan MM95-paitaan sonnustautuneet kansakunnan terävimpään keihäänkärkeen kuuluvat kansalaiset, jotka olivat sanoneet jotain tylsää jollekin toiselle, sekä maajoukkueen maalivahtivalmentajan Pasi Nurmisen hassuttelu voitonjuhlissa.

Toisille ihmisille tylsien kommenttien sanominen on tietenkin tylsää, mutta paljon mielenkiitoisempaa on Nurmisen valtionpäämiestason jalkautuminen koneesta. Nurminen oli selvästi ottanut mallia Kekkosesta, joka jo aikoinaan osoitti hapuilua Finskin koneesta ulos haahuillessaan.

Nurminen ei ollut tietenkään ainoa, joka oli juhlatuulella päivänä, jolloin Sakari Kuosmaselle on käyttöä, ja päivänä joka nähdään kerran kuutentoistavuoteen. Erityisesti silmiin pisti Suomen tasavallan presidentin saama huomio kansanjuhlassa, kun Leijonat pääsivät syleilemään kansakunnan johtajaa. On hienoa, että Suomessa on aidosti rakastettu johtaja!

Leijonien kultajuhlia on kritisoitu kovasta tumuttelusta, eikä suotta! On ihan normaalia, että se pistää vihaksi, ettei voi olla sekoilemassa huomion keskipisteenä torilla, kun seuraavana päivänä pitää ahtautua liian pieneen toimistoon pohtimaan Raha-automaattiyhdistyksen ensi vuoden tulonjakoa. On väärin, ettei yhteiskuntatieteilijöille, ekonomeille ja insinööreille järjestetä kansanjuhlia, joissa monta kymmentätuhatta kirkuvaa neitoa heiluttelisi ”MARRY ME” –kylttejä!

Olisiko kansanjuhla ollut sitten erilainen, jos Paradise Oskar olisi onnistunut pelastamaan planeetan ja muutaman toisarvoisen lähiplaneetan voittamalla Euroviisut? Väitän, että otsikot olisi olleet erilaiset kuin Leijonien juhlissa. Keskusteluissa olisi olleet Ylen rahoitus, miten Suomella on varaa järjestää Euroviisut ensi keväänä. Olisi jouduttu keskustelemaan, siitä voiko perussuomalaiset lähteä tukemaan Ylen rahoituspakettia, demarit olisivat tulleet apuun, mutta vain vasemmiston ja mittavien reunaehtojen kanssa. Keskusta olisi ykskantaan ilmoittanut, ettei voi nykyisessä tilanteessa lähteä mukaan iloitsemaan torille, ei edes vaikka Lordi tulisi sinne esiintymään.

Oli juhlinta tyylikästä tai ei, joka tapauksessa Suomen apaattinen kansa on juhlansa ansainnut. Ihan joka päivä ei torille kokoonnu sataatuhatta ihmistä hassuttelemaan. Suurin osa ajasta kuitenkin mökötetään kotona pimeässä nurkassa kuunnellen Coldplayta nyyhkyttäen. Toivottavasti Jutikin saa koipensa kuntoon ja pääsee viimein rillaamaan!

Prinssehäistä oppia

Kuuntelin viime viikolla töissä radiosta mielenkiitoisen haastattelun, jossa kukkahattutätejä edustavan Elämäntapaliiton kehittämispäällikkö Riitta Pakaslahti yritti väittää vastaan rehellistä ja kunniallista talousliberalismia edustavan Markkinointitoimistojen liiton hallituksen puheenjohtaja Jussi Liimataisen kanssa siitä saako alkoholia mainostaa vai ei.

Pakaslahtea kismitti se, että katukuvaan ja Salkkareiden mainoskatkolle oli ilmaantunut homo kertomaan miedosta alkoholijuomasta. Väitän vankasti, ettei Kjartanin panostus ole olennaisessa asemassa siinä miten paljon nuorten alkoholin kulutus nousee tai kasvaa. Alkoholia kokeilevat hauraat sielut saattavat vaihtaa Magyar -viinin tai äklömakean siiderin Åttå Drinkeroon, mutta tuskin heistä alkoholisteja mainoksen takia tulee.

Mainoskamppanjanahan tämä kansakunnan syvimpiä tabuja koskettanut kampanja oli suorastaan loistava. Sillä sohaistiin kahta Suomen kansakunnan suurinta tabua, viinan juontia ja miesten miehisyyttä. Perinteisesti viinaa juodaan pimeässä salaa, ja jos juodaan, on parasta juoda niin pahaa viinaa, että se laittaa ähisemään.

Samoja perinteitä kunnioittaen suomalaiset miehet ovat olleet päivät raskaassa työssä, rakentaneet illalla talon, tehneet yöllä lapsia, juoneet salaa sitä pahaa viinaa ja ajaneet vaimot ja lapset lumihankeen. Aamulla piti taas lähteä kukonlaulun aikaan raskaaseen työhän ja päästää perhe sisälle.

Nyt mainostoimisto juoksuttaa homon puhumaan drinkerojuomasta, joka on suorastaa pyhäinhäväistys lonkerolle, joka sentään kehitettiin Kekkosen aikaan jano juomaksi Helsingin olympialaisiin. Ei ihmekään että kansanterveys on vaarassa tämän mainoksen takia.

Kuten kirjoitin, että alkoholin kokonaiskuluttamiseen olisi syytä vaikuttaa pikemminkin kuin siihen mitä Suomessa juodaan. Paras tapa nuorten alkoholin kulutuksen villitsemiseksi olisi ottaa perusoppilaajuuteen kurssi ”Tuksun vaiheet”. Itsensä Suomen prinsessaksi kruunaneen perinteiseen alkolinkäyttöön selkeästi tottuneen Johanna Tukiaisen hääsekoiluun voi tutusta Seiskan nettisivuilla.

Kiteyttetynä tarina menee kuitenkin jotenkuten näin. Tuksun häät oli lauantaina, perjantaina aviomies Arto riipaisee reippaan kännin, pitää jatkot uusien parhaiden kavereiden kanssa. Silmät ristissä seuraavana aamuna Arto toteaa, että jännittää eikä ole krapula. Videosta päätellen tähän asti ei oltu vielä päästy.

Lauantaina Tuksun morsiuisneidot ilmoittavat, etteivät pääse paikalle, koska ovat nukkuneet krapulapäissään liian pitkään ja ovat missanneet lennon. Kesken häävalmisteluiden, nuorikon sisko soittaa katkolta. Häätilaisuudessa Tuksu kaatuu häävalssin aikana, kun molemmat ovat liian kännissä. Arto jatkaa dokaamista, syö koiran ruuat, antaa erittäin epäselvän haastattelun seiskalle, ja lähtee jatkoille.

Arto saapuu seuraavana aamuna hääsviittiin, jossa morsian viettänyt hääyönsä soolona. Arto on kovassa humalassa ja aamulla tehdään sovintoa. Häähumu jatkuu seuraavana päivänä Seiskan synttäribileissä jossa vastavihitty pariskunta esiintyy. Juhlat jatkuvat vauhdikkaasti ja Tuksu iskee Artoa skumppalasilla päähän.

Seuraavassa opetusvideossa Tuksu palaa putkasta seuraavana aamuna, ja antaa haastattelun, samalla kun umpihumalainen Arto pyörii sohvalla koristen ei ymmärrettävää kieltä. Videossa Tuksu haluaa myös uuden tositv-sarjan, jossa hänelle etsitään uusi mies.

Kokonaisuudessaan siis suomen prinsessa häät erosivat hieman Ruotsin viimekeväisistä vastaavista. Olikin mielestäni jonkinlainen ihme, ettei Ruotsin hovi keksinyt näin menevää tapahtumasarjaa Victorialle ja Danielille.

Prinsessahäät Suomessa ja Ruotsissa ovat hyvin erilaiset, vaikka muuten kulttuurierot maidemme välillä ovat aika vähäiset.

Jos nuorille tulevaisuuden toivoille ja muille potentiaalisille rapajuopoille näytettäisiin näitä videoita sen sijaan, että kielletään lainmukaisten tuotteiden mainonta, olisi sillä paljon suurempi vaikutus. Uskon että nämä nähtyään he näkisivät ne vaarat mitkä alkoholi voi ihmiselle aiheuttaa!

Seiskalle puolestaan pitäisi antaa Elämäntapaliiton kunniapalkinto alkoholiongelmien dokumentoimisesta valistustarkoituksiin!

Jos puolueet kävisivät ulkona

Olen joskus linjannut, etten kirjoittaisi politiikasta tai uskonnosta blogiini, mutta nyt kun eduskuntavaaleihin on puolitoista kuukautta, on hyvä aika kääntää takkia ja rikkoa tämä linjaus. Vaaleissa on pitkästä aikaa kunnolla säpinää, kun metsien miehet ja Itä-Helsingin maahanmuuttokriitikot ovat krapuloissaan heränneet Timo Soinin kutsuhuutoon.

Perussuomalaisten rakettinousu takaa sen, että vaaleista tulee erittäin mielenkiintoiset ja perinteiset suuret puolueet saavat tehdä tosissaan töitä, jotta säilyttävät asemansa. Mielenkiintoisesta tilanteesta voidaankin tehdä skenaario, että puolueet olisivat henkilöitä samassa ravintolassa ja yksinäisenä äänestäjänä en haluaisi lähteä ravintolasta yksin.

Ensimmäisenä ravintolaan astuessa katse kiinnittyisi kokoomukseen, upean näköinen ja hymyilevä blondi korkeissa koroissa pelaisi hieman silmäpeliä tai tulisi suoraan juttelemaan. Kokoomus arvostaisi kovaakin yrittämistä sekä lupaisi ”paremminvointia” silmää iskien. Luulen, että kokoomuksen kanssa juttu luistaisi ja toivotalkoot voisivat jatkua jatkoilla. Jos asiat johtaisivat pidemmälle, ja tulisi aika udella turvallisuuspolitiikasta, kokoomus kuiskaisi kuitenkin todennäköisesti hellästi mutta päättäväisesti korvaani: ”Se ei ole tämän kevään asia, sovitaanko ettei puhuta siitä?”

Siinä missä kokoomuksen tapaisi Tigerissa tai Kaivohuoneella, ei keskusta puolestaan välittäisi paikasta missä käy. Keskusta olisi juuri sinkuksi jäänyt naapurintyttö, joka on lähtenyt ulos lapsuudesta saakka hänestä välittäneiden ystävien kanssa. Keskusta olisi vielä niin poissa tolaltaan suuresta muutoksesta joka on ympäristössä on tapahtunut, joten hän ei tiedä, haluaako yhden illan juttuja vai perheen, omakotitalon maalta vai citykämpän Helsingin keskustasta.

Keskustan kanssa keskustelu voisi olla hieman hankalampaa, sillä tilanteestaan johtuen keskusta ei haluaisi ottaa kantaa mihinkään, vaan pyrkisi miellyttämään ketä vaan joka sattuu siitä kiinnostumaan. Keskustan hyvä puoli olisi se, ettei sille tarvitsisi erikseen tarjota drinkkejä, vaan keskusta olisi hoitanut mukaansa isosedän yhdistyksen luottokortin, jolla kulut voisi kuitata.

Demarit istuisivat baarissa samassa pöydässä samojen kavereiden kanssa, jossa he ovat tottuneet istumaan jo siitä saakka, kun ensimmäisen kerran pääsivät isosiskon papereilla sisään. Demarit haluaisi osoittaa suosiotaan kutsumalla mukaan naapurin isoveljen, joka on ollut ei-kaupallisessa tv-yhtiössä töissä.

SDP:n saaminen jatkoille edellyttäisi pitkää ja piinallista keskustelua siitä kuinka ennen oli kaikki paremmin, ja kuinka itse asiassa demarit oli rakentanut koko baarin, ja kuinka Suomi ei olisi voittanut maailmanmestaruutta jääkiekossa vuonna 1995 ilman kyseistä baaria. Jos demarit lähtisi jatkoille, ei hän suostuisi kuitenkaan lähtemään ilman parasta ystäväänsä SAK:a.

Perussuomalaisten kohtaaminen baarissa olisi hankalampaa, todennäköisempää tämä emäntä olisi tavata raastuvassa, kuin diskon tiskillä. Kuitenkin jos päätyisi Hakunilaan karaokebaariin, luulen, että persut tulisi juttelemaan aivan eri kehotusta. Persujen kanssa kommunikointi voisi olla vaivalloista, sillä olisi oletettavaa, että persut olisi ollut paikalla jo aamukymmestä laulamassa Aikuista naista. Keskustelua olisi turha odottaa, mielipiteitä sitäkin enemmän.

Persut eivät puhuisi mitään ymmärrettävää kieltä, sillä baarissa vietetty aika korreloisi suoraan kulutetun alkoholin määrään. Kuitenkin Persut vastustaisi kieltenopiskelua, karoke-emäntää, ja kaikkea mitä nyt vaan voi baarissa vastustaa. Jos tämän neidon kanssa päätyisi jatkoille, voisi seuraavana päivänä olla suurempi krapula ja morkkis kuin Arto Länsmanilla tänä maanantaina.

Vihreät olisi varmasti helposti lähestyttävä, vaikka olisikin uppoutunut Immanuel Kantin teokseen samalla, kun naukkailee punaviiniä. Vihreät eivät olisi tulleet baariin etsimään seuraa, vaan olisivat tyytyväisiä omaan erinomaisuuteensa. Vihreät eivät välttämättä lämpenisi iskuyrityksistä, sillä jatkoille pitäisi mennä hiilidioksidipäästöjä aiheuttavalla kulkuvälineellä. Tämän sijaan vihreät lähtisi ajamaan polkupyörällä takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä vihreät lähettäisi kuitenkin sähköpostiviestiä, joka on tarkoitettu ystävättärelle, ja siinä kuvailtaisiin tarkasti miten edellinen ilta on mennyt ja millaisella strategialla edellisen illan tuttavuutta tulisi jatkossa lähestyä.

Vasemmisto olisi baarissa omassa kulmassaan, vihaisena siitä, että keksimänsä idea ihmisen lentokyvyn saavuttamisesta tulitikun ja vappupallo yhdistämisellä ei toiminut, koska maan vetovoima on suurempi kuin yhdistelmän nostovoima. Vasemmistolla olisi hyviä ideoita miten iltaa voisi jatkaa, mutta uurnille tuskin päästäisiin, koska ideat hukkuisivat pseudoälykkään ja turhautuneen kiukuttelun alle.

Svenska gruppen olisi aivan oma lukunsa, RKP ottaisi skumppapullon ja seuran vastaan iloiten Motelletin yläkerrassa. Juttu luistaisi kivasti keskustellessa purjehduksesta ja talvilomasuunnitelmista Alpeilla. Siinä vaiheessa, kun tulisi aika ehdottaa, että mennäänkö meille vai teille äänestämään, tulisi kuitenkin eteen pulma, joka pitäisi ratkaista, eli pitäisi osata piirtää numerot ruotsiksi.

Näitä vaihtoehtoja tarkastellessa, on varmaa, että huhtikuussa riittää touhuttavaa ja turuilla ja toreilla on jos jonkinlaista säpinää.

Joulusatu

Olin saapunut metrolla rautatieasemalle ja kävelin asemalla bussille, jotta pääsisin kotiini syömään ja levähtämään pitkän päivän jälkeen. Vastaan tuli väsyneen näköisiä, kaamoksen nujertamia ihmisiä, ja sulauduin joukkoon tuijottamalla Helsingin Rautatieaseman kivistä lattiaa. Kun tulin Elielin aukion puoleisille oville, kurotin oven kahvaan, mutta ovi avattiinkin toiselta puolelta. Otin oikeaoppisesti menosuuntaan katsottuna oikean puolen tuulikaapissa, jotta ovesta tulija pääsee vaivatta sisään ja minä ulos. Tuijotin lattiaa väsyneenä ja odotin että tulee minun vuoroni käyttää ovea, jolloin kuulin heleän äänen joka ravisteli sisuskalujani. ”Moi”, hän sanoi, ja katsoin tervehtijää. En uskonut, että voisin nähdä lumipyryssä mitään niin kaunista.

Katsoin ympärilleni, aseman äänet olivat kaikonneet, ihmiset olivat jähmettyneet paikoilleen, lumihiutaleet eivät enää leijailleet ulkona, vaan koko maailma oli pysähtynyt ympärillämme. Hän seisoi edessäni toppatakissa ja täydessä talvivarustuksessa, ja katsoin hänen kauniisiin hymyileviin silmiin jotka pilkottivat takin hupun alta. Vastasin pienen hämmennyksen jälkeen arasti ”Moi!”.

”Tiedätkö kuka olen?” hän kysyi. ”E-en tiedä”, vastasin. ”Olen joulun keiju, olin menossa tätiäni Helinää vastaan junalta, mutta kun näin sinut heitin ilmaan keijupölyä, ja pysäytin ajan, sillä haluan näyttää sinulle jotain. Tule!”, hän sanoi ja ojensi kätensä. Tartuin epäillen hänen käteensä, ja hän johdatti meidät läpi talvisen Elielin aukion. Bussien pakokaasut pysyivät paikallaan, keski-ikäinen rouva oli juuri liukastumassa Vltavan kulmalla ja teinien syljeskelyt pysyivät ilmassa kun juoksimme läpi pysähtyneen aukion postitalon pihaan. Keijuista kaunein pysähtyi ja riisui takkinsa, jolloin hänen keijun siipensä tulivat esiin ja hän tarttui kädestäni. Nousimme ilmaan ja leijailimme kaupungin yllä.

Pidin häntä kädessä kun lensimme musiikkitalon rakennustyömaan yli, katsoin itään Hakaniemeen päin, näin pysähtyneet Pendolinot, joista en tiennyt, oliko keijupöly vai lumisade pysäyttänyt ne. Nousimme korkeammalle Töölön päälle, kun keijuista ihanin sanoi minulle ”Pidä kiinni, kohta mennään.” Aivan kuin olisin siinä tilanteessa, että olisin halunnut päästää hänestä irti. Hän kiihdytti vauhtiamme enkä nähnyt enää kuin hänen säkenöivän olemuksensa.

Hetken aikaa häntä ihasteltuani, keiju sanoi minulle: ”Pian olemme perillä.” Laskeuduimme karulle tunturille, jossa oli pilkkopimeää sekä koskematon lumihanki, mutta pysyimme keijun keveän kosketuksen ansiosta kuitenkin kinosten päällä. ”Mi-missä olemme?” sopersin hänelle. ”Uskotko joulun taikaan?”, hän kysyi minulta vastavuoroisesti. ” Pohtimatta sen kummemmin hänen ajatustaan vastasin ”Jouluhan on kiva, siinä on vapaapäiviä, voi nukkua, saa lahjoja ja hyvää ruokaa.”

Keiju katsoi minuun ymmärtäväisesti hymyillen ja vastasi: ”Sinä naiivi ja typerä tonttu, joulu on paljon muutakin kuin lahjoja ja kinkkua. Jouluna kokoonnutaan läheisten kanssa ja vietetään aikaa heidän kanssaan. Jouluna toisilleen rakkaat ihmiset osoittavat välittävänsä toisistaan, ja jouluna pysähdytään kertomaan tämä heille. Jouluna tylsimmätkin ja kyynisimmätkin lurjukset saavat kokea lämmön. Tule niin näytän.”

Keiju heilautti taikasauvaansa ja lumen keskeltä paljastuivat suuret kupariset ovet. Menimme niiden luokse ja hän avasi oven ja nyökkäsi minulle kehottaen minut sisään. Astuin sisään jännittäen, ja kauneimmista kaunein keijukainen liiteli kantapäilläni. Eteeni avautui pitkät ja synkät portaat, joiden päässä kajasti valo. Katsoin keijua kysyen, ja hän sanoi minulle: ”Rohkeasti alas vaan.”

Kävelin portaat alas keiju kintereilläni, kun saavuin portaiden päähän näin valtavan tuotantolaitoksen. Lukuisa määrä pieniä tonttuja oli valmistamassa leluja, pitkiä kalsareita sekä kirjoittamassa uusia Vares-dekkareita. Suuri hahmo kumartuneena erään pöydän ääreen neuvoen tonttua: ”Ei tämän koordinointiin tarvita kahta tonttua, tarvitsemme luottamusta asiakkailta, lapset pelästyvät, jos me lähetämme useampia tonttuja touhottamaan. Korjaathan tämän, ja palaa asiasta sitten minulle.”

Suuri hahmo suoristi selkänsä ja kääntyi meihin päin ja sanoi: ”Tervetuloa ystäväiseni, olenkin odottanut teitä jo hetken. Teillä on ollut pitkä matka Helsingistä Korvatunturille, maistuisiko teille glögi?” Suuni loksahti auki ja sopersin: ”Joulupukki, ei vi..”. ”Hys! Tontut kuulevat ja näin joulun alla pitää olla kiltti. Rumien sanojen lausuminen tällaisen tonttulauman edessä ei olisi kovinkaan fiksua sinulta. Tulkaapas tänne.” Joulupukki sanoi ja johdatti meidät tuotantohallista kodikkaaseen pirttiin.

Istuuduimme pirtin pöytään ja joulupukki huusi: ”Muori hyvä, toisitko meillä kunnon kuumat glögit? Ja laita siihen kunnolla Jallua sekaan, sillä täällä on taas yksi reppana, joka on menettänyt lapsen uskon jouluun.” Olin täysin äimän käkenä. Vieressäni istui kuumin satuolento, jonka olin koskaan tavannut samalla kun vastapäätä oleva 900-vuotias satuolento haluaa vetää jallutumut.

”Kuule Taneli. Meidän pitää jutella.” joulupukki sanoi, ja ennen kuin kerkesin päästää pihaustakaan, hän jatkoi: ”Tontut ovat kertoneet, että olet kyynistynyt ja kovettanut sydämesi. Tämä ei sovellu laisinkaan joulun aikaan. Teet paljon töitä, ja se johtaa siihen, että unohdat sisäisen leikkisyytesi ja lapsenmielisyytesi.” Mietin hetken joulupukin sanoja, ja vastasin: ”Mutta eihän pian kolmekymppisen kuulu enää olla lapsellinen.” ”Olet siinä aivan oikeassa”, joulupukki sanoi, ”Olen tehnyt tätä työtä vajaasta kolmekymppisestä saakka, ja voin kertoa, että olen nähnyt jos jonkinlaista viipertäjää. Lapsellisuus ja leikkisyys eivät ole samoja asioita, muista että kunnon savolaiset laittava ilon pintaan, vaikka sielu märkänisi.”

Keskustellessamme joulumuori toi pöytää höyryävät kupit täynnä glögiä. Joulupukki kiitti muoriaan ja jatkoi: ”Sinun täytyy muistaa kaikki sinun tärkeät ihmisesi, kertoa heille, että välität heistä. Ei nämä niin vaikeita juttuja ole, jos pidät jostakusta, kerro se hänelle. Olet katsellut koko ajan meidän kiireapulaiskeijuakin ihastuneena, mutta et ole saanut sanaa suustasi. Nyt, juopas glögisi poika.” Kuuntelin joulupukin sanoja hämmentyneenä, ehkä hänellä oli ajatus kertomuksessaan. Join minulle tarjotun glögini, ja samoin tein minun silmissäni sumeni.

Säpsähdin hereille Rautatieaseman ovella. Ohitseni vilahti kaunis nainen. Olin hämilläni, ja katsoin hämmästyneenä taakseni. Nainen kurkistaa olkansa yli, ja iskee minulle silmää toppatakin huppunsa alta. Kurotan taskuuni, jossa on paperilappu. Otan lapun käteeni, siinä lukee: ”Minulla on kiire tätiä vastaan. Hyvää joulua.” Katson taakseni, ja keijuakin kauniimpi nainen oli poissa.

Ruokaa

Olen keskustellut ruuanlaitosta useassa eri tilanteessa, ja näen, että on hyvä korjata sitä haurasta näkemystä ruuanlaitosta, joka aikaisemmin kirjoittamani teksti edusti. Olen erinomainen keittiössä, ja vaikka asunnossani on avokeittiö, jossa ruuanlaittotila, ruokasali ja oleskelusalonki ovat yhdistettyinä, tämä ei tarkoita sitä että kompetenssini rajoittuisi sohvalla Kenon numeroiden jännittämiseen samalla kun Ikean lihapullat lämpenevät uunissa.

Pidän todella paljon kokkaamisesta, ja ennen kaikkea loihdittujen herkkujen nauttimisesta hyvien ihmisten kanssa. Edellinen suurempi voimain ponnistus oli itsenäisyyspäivän aterian valmistaminen kutsuvieraille. Menu piti sisällään karjalanpaistia, perunamuusia sekä karjalanpiirakoita. Vieraideni hyväntahtoisuuden ansiosta saimme myös lohirullia alkupalaksi sekä jäädykettä jälkiruuaksi. Vaikka ruoka onnistui erinomaisesti, täytyy minun tunnustaa, etten ole kuitenkaan taikuri, sillä kun Tanja Karpelan rintojen vuoro tuli tervehtiä rouva tasavallan presidenttiä, eivät suussa sulavat karjalanpiirakat tuntuneet enää miltään!

Kokkaaminen on kuitenkin minulle tavoitteellinen toiminto, sillä se täyttää minulle ravinnontarpeen. En ollut kuitenkaan ajatellut, että kokkaamisesta voisi olla muutakin hyötyä, kuin energian saanti muodossa, kuin sen itse haluan sen olevan. Keskustelin kauniimpaa sukupuolta edustavan kaverini kanssa ruuanlaitosta samalla kun tein hänelle herkullista kanahampurilaista. Hän kertoi, että naiset pitävät miehistä, jotka laittavat ruokaa, sillä tämä osoittaa, että mies kykenee tarvittaessa pitämään huolta perheestä.

Ajatus tarvittaessa kokkailusta, jäi vaivaamaan minua. Pitävätkö naiset ruokaa laittavista miehistä sen takia, että he pelkäävät Julian Assangen avaavan hetkenä minä hyvänsä jakamansa wikileaks-tiedoston, jolloin juokseva vesi ja sähköt katkeavat Helsingistä? Toivovatko he, että mies ottaa tässä tilanteessa esiin eloonjäämispakkauksen, joka sisältää paistinpannun ja trangian, ja paistaa koko perheelle kananmunat ruispalojen väliin, ja perheen eloonjääminen on jälleen turvattu?

Toisaalta en lainkaan ihmettele, että naiset pitävät kokkaavista miehistä. Minäkin pidän ihmisistä, jotka tekevät ruokaa minulle, vaikkakaan McDonald'sin hellanääressä ähräävän tradenomi-linjalta välivuotta pitävän ja itseään etsivän tytön vetovoima ei silmissäni kasva nugettien paistamisesta. Vetovoima voisi kasvaa kuitenkin kasvaa siinä tilanteessa, että tapaisin saman iron chefin baari-illan jälkeisenä aamulla luotani valmistamassa aamiaista ilman kansainvälisen ketjun univormua sekä sen asettamia rajoitteita ruuanlaiton luovuuteen.

Eroavuudet ruuanlaiton arvottamisessa johtuvat mielestäni siitä, että miehet ja naiset ovat evoluution saatossa kehittäneet erilaiset hierarkiat tarpeissa. Miehet ovat urhoollisesti metsästäneet mammutteja, sapelihammastiikereitä, jääkarhuja ja muita hyviä lihoja, eikä ravinnosta ole ollut puutetta. Mielessä on olleet kotiluolan ilot, mutta on ajateltu, että metsästetään nyt ensin.

Samaan aikaan naiset ovat hoitaneet lapsia, ja syöneet luolan läheltä löytyviä marjoja. Kirkuvien kakaroiden keskellä ei ole ensimmäisenä ollut mielessä vieno toive, että voi kun näitä saisi vielä pari lisää, niin elämä tässä kivassa luolassa olisi täydellistä. Luulen, että metsästysretkeltä ei ole ensisijaisesti odotettu takaisin perheenpäätä vaan hänen tuomisiaan.

On mielenkiintoista, että tuhansien vuosien aikana opitut tavat ovat jättäneet jälkensä paitsi tarvehierarkiaan, mutta myös parisuhteen arkikäyttäytymiseen. Bisnesmatkalta palaavan miehen on turha kuvitella, että kotona odottavaa vaimoa kiinnostaisi kotiin palaava siippa, sillä tärkeämpää on se mitä lentokentän Tax Freestä on ostettu.

Koska evoluutio määrittelee naisten käyttäytymistä, ja vatsassa tuntuva nälkä omaa käyttäytymistäni, tulen tekemään jatkossakin ruokaa. Puukeihäiden sijasta käytän Pastan jauhantaa blogia, johon kannattaa kaikkien tutustua!


Koska kyseessä ei ole ruokablogi, en ala tarkemmin esittelemään kuvissa esiintyvien ruokien reseptejä, mutta ensimmäisessä kuvassa on kanahampurilainen itse friteeratulla pihvillä, itse tehdyllä sämpylällä, halloumi-juustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. Toisessa kuvassa on kesällä tekemäni bbq-porsas-sänkkäri.