Työpaikan lounaskeskusteluissa kävimme eräänä päivänä läpi mitä kaikkea Suomen pääkaupungissa asuva city-sinkku tekeekään. Keskustelusta jäin pohtimaan niitä hienoja seikkoja, jotka liittyvät kaupunkiin, joka elää ja hengittää päivin ja öin. Kaupunki tarjoaa rajattomat mahdollisuuden niille, jotka eivät elä äidinmaidon ja vauvan kakan hajujen narkoottiseessa tunnelmassa.
Vaikka Helsinki on pieni kaupunki, löytyy sykkivää elämää 24 tuntia vuorokaudessa. Parhaita juttuja yksin elossa on se, että voi mennä ja tulla miten haluaa. Töiden jälkeen voi poiketa hipster-kuppilaan latelle tai syömään ilman että syrjäytetyksi itsensä luuleva raivotar soittaa kuusi kertaa ja laittaa muutaman tekstarin perään.
Hyvä esimerkki city-sinkun elämänjanosta on erään perjantain retki, kun tein yhdessä kollegoideni kanssa kierroksen Helsingissä. Töiden jälkeen suunnattiin Lasipalatsin terassille nauttimaan menneen työviikon saavutuksista. Parin tuopposen jälkeen nälkä alkoi kurnia, jolloin siirryttiin Yrjönkadulle ravintola Kitchiin. Siirtymistä vauhditti myös toukokuinen kesäilma, ja viilentävä tuuli, jotka tuntuivat kuin olisi ollut Jäämeren rannalla marraskuussa.
Ekologisessa ravintolassa tarjoiltiin erittäin maukkaita ruokia, itse valitsin purilaisen, joka yllätti makujen täyteläisyydellään. Erityisesti mieltä ilahdutti, että paikka oli riittävän hip menestyville konsulteille. Myös seurueemme insinöörin kommentti ravintolasta oli positiivinen: ”Tosi hyvää, vaikka onkin luomua”.
Ruokailun jälkeen matka jatkui Kallioon ja Roskapankkiin. Jos keskustan ja eteläisen Helsingin alue on kaupungin sydän, on Kallio kaupungin tervan kyllästämät köhisevät keuhkot. Vaikka hengityksessä on välillä hienoista rosoisuutta, ilmaa sisään vetäessään kaupunki tietää elävänsä täysillä.
Roskis.
Vastaavasti kuin Kitchiin sopi kauluspaidat, valkoiset tennarit ja iPhone, Roskapankkiin ne eivät sopineet. Sinällään Roskiksen legenda ja kaupungin halvin tuoppi maine vetää puoleensa hyvin erilaista väkeä ja mukaan sovittiin kuitenkin lopulta aivan hienosti. Tai ainakin siihen saakka, kun aloimme kysellä HIFK-kaulaliinoihin pukeutuneilta neidoilta, että onko se HIFK parempi kuin Iisalmen Pelikarhut.
Hetki tämän jälkeen seurueemme näki parhaaksi siirtyä seuraavaan paikkaan, sillä kävi selväksi, ettemme tulisi saamaan uusia parhaita ystäviä pöytäseurueestamme. Tätä ennen entourageamme oli myös ystävällisesti kehotettu painumaan v*uun, vaikka olimme vain rehellisellä savon kielellä tiedustelleet, että onko tilanne todella niin, että HIFK on parempi joukkue kuin Iisalmen Pelikarhut.
Tästä matkamme jatkui seuraavaan kuppilaan, jossa huurteisen lisäksi olisimme halunneet kuulla Neon 2:n ikimuistoisen klassikon Mannapuuroa ja mansikkaa. Koska baarimikko-dj ei ehtinyt soittaa tätä ennen ravintolan sulkeutumista, oli syytä suunnata paikkaan jossa tämän kuulisi.
Päädyimme kollegani yksityisasuntoon, jossa totesimme ensi töiksemme, ettei vodka ole riittävän lämmintä. Päädyimme lämmittämään jalon juoman mikrossa, jotta saimme maksimoitua tunteen, joka tulee päällimmäisenä kun kuuntelee Kun poika saunoo (ja saunoo, ja saunoo ja saunoo) kappaletta silmät kosteina liikutuksesta jonka on nostanut Granlundin ilmaveivi MM-välierissä.
Fiilistejyjen jälkeen elävä Helsinki jatkoi tästä vielä hetken sykkimistään, kunnes tuli aika vuoronvaihdon ja yön sankarit siirtyivät toisaalle kaupungin skeneä hämmentämästä. Aamun sarastaessa kaupungin näyttämölle astelivat salaa mielessään eroa harkitsevat nuoret parit sekä jo aikoja sitten parisuhteeseensa kyllästyneet keski-ikäiset.
Todettakoon vielä loppuun, että vaikka esimerkkini on vauhdikas, on se hyvin poikkeuksellinen, tänä perjantai-iltana tyydyin kirjoittamaan hauskoja muistoja ja kuuntelemaan Flow-festivaalin soittolistaa. Edellä mainittujen paikkojen sekä Flow-festivaalien lisäksi kirjoittaja suosittelee seuraavia paikkoja ja asioita: pyöräily kesäisessä Helsingissä, Lungi, Siltanen, Vallilan Tango, uimastadionin aamu-uinti alkukesästä ennen tuulipukukansan ryntäystä stadionille, Weeruska sekä Kiasman terassi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti