Nihilisti ja

Vaikka olen leppoisa ja maltillinen mies, on minulla yksi asia mikä kiukuttaa maailmassa ylikaiken. Se on Taksiliitto. Taksiliitto on työmarkkinajärjestöjen salaliitto, jolla estetään terve kilpailu ja samalla aiheutetaan se, ettei kunnon ihmiset saa taksia silloin kun sitä eniten tarvitsevat. Nyt tämän pitkäaikaisen kiukutuksen lähteen rinnalle on noussut toinen, lähes yhtä etova epäkohta, joka on ja-sanan virheellinen käyttö.

Ja on suomen kielen rinnastuskonjunktio, jolla halutaan niputtaa asioita yhteen. Nykyisellään tätä on alettu käyttämään varsinkin nuorten naisten keskuudessa virheellisesti.

Ei ole tavatonta, että ja-sana hihkaistaan hilpeästi lauseen loppuun, ikään kuin sillä haluttaisiin viestiä joitain. Sillä voi viestiä ainakin sen, että elää todellakin trendikkäästi urpona ja on hämmentynyt asiasta. Sama hämmennys siirtyy varmasti kuulijaan, jos kuulija on käynyt peruskoulun loppuun saakka, sillä kuulija jää odottamaan jatkuuko lause, vai mitä tässä nyt halutaan rinnastaa.

Otetaan esimerkiksi hiljaittain stalkkaamani statuspäivitys: ”Haluaa kaljaa ja!” Tästä jää väistämättä kysymys, että mitä muuta kirjoittaja haluaa. Haluaako hän esimerkiksi iltalukioon, jotta voi muodostaa kokonaisia ymmärrettäviä lauseita vai haluaako hän esimerkiksi makkaraa kaljansa kanssa.

Toinen esimerkki on ”Ihanat kengät mulle ja.” Jälleen jää selvittämättömäksi mysteeriksi miten lausetta haluttaisiin jatkaa. Vaatiiko kirjoittaja ihania kenkiä itselleen ja yläasteella samalla luokalla olleelle Ilpolle, joka kolmeakymppiä lähestyessään on huomannut, että tykkääkin pukeutua naiseksi ja esiintyä drag show’ssa.

Tämän lisäksi minua kummastuttaa, että miksi juuri ja-sana on otettu iloisen huudahduksen kohteeksi. Jos halutaan käyttää jotain täysin yhteyteen sopimatonta sanaa, eikö olisi voinut käyttää vaikka sanaa integraatioarkkitehti.

Tällöin molemmat esimerkitkin olisivat olleet järkeenkäypiä. Ensimmäinen kaljanhimoinen tapaus olisi vaatinut kaljaa integraatioarkkitehdiltä, ja kenkäfriikki olisi puolestaan halunnut ihanat kengät samalta taholta.

Voi toki olla, etten ymmärrä kerta kaikkiaan mitä nuoret naiset haluavat viestiä ja-sanan hassuttelukäytöllä, sillä maailmassa on paljon asioita nuorissa naisissa joita en ymmärrä. Toivottavasti joskus viesti muuttuu sellaiseksi, että se aukeaa myös muuten itseään huippuälykkäänä pitävälle nihilistille.

City-sinkun päiväkirja

Työpaikan lounaskeskusteluissa kävimme eräänä päivänä läpi mitä kaikkea Suomen pääkaupungissa asuva city-sinkku tekeekään. Keskustelusta jäin pohtimaan niitä hienoja seikkoja, jotka liittyvät kaupunkiin, joka elää ja hengittää päivin ja öin. Kaupunki tarjoaa rajattomat mahdollisuuden niille, jotka eivät elä äidinmaidon ja vauvan kakan hajujen narkoottiseessa tunnelmassa.

Vaikka Helsinki on pieni kaupunki, löytyy sykkivää elämää 24 tuntia vuorokaudessa. Parhaita juttuja yksin elossa on se, että voi mennä ja tulla miten haluaa. Töiden jälkeen voi poiketa hipster-kuppilaan latelle tai syömään ilman että syrjäytetyksi itsensä luuleva raivotar soittaa kuusi kertaa ja laittaa muutaman tekstarin perään.

Hyvä esimerkki city-sinkun elämänjanosta on erään perjantain retki, kun tein yhdessä kollegoideni kanssa kierroksen Helsingissä. Töiden jälkeen suunnattiin Lasipalatsin terassille nauttimaan menneen työviikon saavutuksista. Parin tuopposen jälkeen nälkä alkoi kurnia, jolloin siirryttiin Yrjönkadulle ravintola Kitchiin. Siirtymistä vauhditti myös toukokuinen kesäilma, ja viilentävä tuuli, jotka tuntuivat kuin olisi ollut Jäämeren rannalla marraskuussa.

Lasipalatsin terassilla.

Ekologisessa ravintolassa tarjoiltiin erittäin maukkaita ruokia, itse valitsin purilaisen, joka yllätti makujen täyteläisyydellään. Erityisesti mieltä ilahdutti, että paikka oli riittävän hip menestyville konsulteille. Myös seurueemme insinöörin kommentti ravintolasta oli positiivinen: ”Tosi hyvää, vaikka onkin luomua”.

Ruokailun jälkeen matka jatkui Kallioon ja Roskapankkiin. Jos keskustan ja eteläisen Helsingin alue on kaupungin sydän, on Kallio kaupungin tervan kyllästämät köhisevät keuhkot. Vaikka hengityksessä on välillä hienoista rosoisuutta, ilmaa sisään vetäessään kaupunki tietää elävänsä täysillä.

Roskis.

Vastaavasti kuin Kitchiin sopi kauluspaidat, valkoiset tennarit ja iPhone, Roskapankkiin ne eivät sopineet. Sinällään Roskiksen legenda ja kaupungin halvin tuoppi maine vetää puoleensa hyvin erilaista väkeä ja mukaan sovittiin kuitenkin lopulta aivan hienosti. Tai ainakin siihen saakka, kun aloimme kysellä HIFK-kaulaliinoihin pukeutuneilta neidoilta, että onko se HIFK parempi kuin Iisalmen Pelikarhut.

Hetki tämän jälkeen seurueemme näki parhaaksi siirtyä seuraavaan paikkaan, sillä kävi selväksi, ettemme tulisi saamaan uusia parhaita ystäviä pöytäseurueestamme. Tätä ennen entourageamme oli myös ystävällisesti kehotettu painumaan v*uun, vaikka olimme vain rehellisellä savon kielellä tiedustelleet, että onko tilanne todella niin, että HIFK on parempi joukkue kuin Iisalmen Pelikarhut.

Tästä matkamme jatkui seuraavaan kuppilaan, jossa huurteisen lisäksi olisimme halunneet kuulla Neon 2:n ikimuistoisen klassikon Mannapuuroa ja mansikkaa. Koska baarimikko-dj ei ehtinyt soittaa tätä ennen ravintolan sulkeutumista, oli syytä suunnata paikkaan jossa tämän kuulisi.

Päädyimme kollegani yksityisasuntoon, jossa totesimme ensi töiksemme, ettei vodka ole riittävän lämmintä. Päädyimme lämmittämään jalon juoman mikrossa, jotta saimme maksimoitua tunteen, joka tulee päällimmäisenä kun kuuntelee Kun poika saunoo (ja saunoo, ja saunoo ja saunoo) kappaletta silmät kosteina liikutuksesta jonka on nostanut Granlundin ilmaveivi MM-välierissä.

Fiilistejyjen jälkeen elävä Helsinki jatkoi tästä vielä hetken sykkimistään, kunnes tuli aika vuoronvaihdon ja yön sankarit siirtyivät toisaalle kaupungin skeneä hämmentämästä. Aamun sarastaessa kaupungin näyttämölle astelivat salaa mielessään eroa harkitsevat nuoret parit sekä jo aikoja sitten parisuhteeseensa kyllästyneet keski-ikäiset.

Hetki ennen auringon nousua ja maailman heräämistä.

Todettakoon vielä loppuun, että vaikka esimerkkini on vauhdikas, on se hyvin poikkeuksellinen, tänä perjantai-iltana tyydyin kirjoittamaan hauskoja muistoja ja kuuntelemaan Flow-festivaalin soittolistaa. Edellä mainittujen paikkojen sekä Flow-festivaalien lisäksi kirjoittaja suosittelee seuraavia paikkoja ja asioita: pyöräily kesäisessä Helsingissä, Lungi, Siltanen, Vallilan Tango, uimastadionin aamu-uinti alkukesästä ennen tuulipukukansan ryntäystä stadionille, Weeruska sekä Kiasman terassi.

Toukokuun superviikonloppu

Viime viikonloppuna koettiin kevään kohokohtia, kun kuopattiin Suomen haaveet Euroviisuvoitosta, sekä saatiin eurooppalainen jääkiekkokausi pakettiin. Jääkiekossa Suomi voitti toistamiseen jokakeväisen ilottelun, jossa maailman toiseksi parhaat pelaajat yrittävät motivoitua kotimaidensa kannattamiseen.

Voittoa tärkeämpää sosiaalisessa mediassa on tuntunut olevan tärkeämpää pelien jälkimainingit. Tunteita on kuohuttanut Karjala-mäyräkoirasta itselleen kruunun askarrelleet ja Timo Jutilan MM95-paitaan sonnustautuneet kansakunnan terävimpään keihäänkärkeen kuuluvat kansalaiset, jotka olivat sanoneet jotain tylsää jollekin toiselle, sekä maajoukkueen maalivahtivalmentajan Pasi Nurmisen hassuttelu voitonjuhlissa.

Toisille ihmisille tylsien kommenttien sanominen on tietenkin tylsää, mutta paljon mielenkiitoisempaa on Nurmisen valtionpäämiestason jalkautuminen koneesta. Nurminen oli selvästi ottanut mallia Kekkosesta, joka jo aikoinaan osoitti hapuilua Finskin koneesta ulos haahuillessaan.

Nurminen ei ollut tietenkään ainoa, joka oli juhlatuulella päivänä, jolloin Sakari Kuosmaselle on käyttöä, ja päivänä joka nähdään kerran kuutentoistavuoteen. Erityisesti silmiin pisti Suomen tasavallan presidentin saama huomio kansanjuhlassa, kun Leijonat pääsivät syleilemään kansakunnan johtajaa. On hienoa, että Suomessa on aidosti rakastettu johtaja!

Leijonien kultajuhlia on kritisoitu kovasta tumuttelusta, eikä suotta! On ihan normaalia, että se pistää vihaksi, ettei voi olla sekoilemassa huomion keskipisteenä torilla, kun seuraavana päivänä pitää ahtautua liian pieneen toimistoon pohtimaan Raha-automaattiyhdistyksen ensi vuoden tulonjakoa. On väärin, ettei yhteiskuntatieteilijöille, ekonomeille ja insinööreille järjestetä kansanjuhlia, joissa monta kymmentätuhatta kirkuvaa neitoa heiluttelisi ”MARRY ME” –kylttejä!

Olisiko kansanjuhla ollut sitten erilainen, jos Paradise Oskar olisi onnistunut pelastamaan planeetan ja muutaman toisarvoisen lähiplaneetan voittamalla Euroviisut? Väitän, että otsikot olisi olleet erilaiset kuin Leijonien juhlissa. Keskusteluissa olisi olleet Ylen rahoitus, miten Suomella on varaa järjestää Euroviisut ensi keväänä. Olisi jouduttu keskustelemaan, siitä voiko perussuomalaiset lähteä tukemaan Ylen rahoituspakettia, demarit olisivat tulleet apuun, mutta vain vasemmiston ja mittavien reunaehtojen kanssa. Keskusta olisi ykskantaan ilmoittanut, ettei voi nykyisessä tilanteessa lähteä mukaan iloitsemaan torille, ei edes vaikka Lordi tulisi sinne esiintymään.

Oli juhlinta tyylikästä tai ei, joka tapauksessa Suomen apaattinen kansa on juhlansa ansainnut. Ihan joka päivä ei torille kokoonnu sataatuhatta ihmistä hassuttelemaan. Suurin osa ajasta kuitenkin mökötetään kotona pimeässä nurkassa kuunnellen Coldplayta nyyhkyttäen. Toivottavasti Jutikin saa koipensa kuntoon ja pääsee viimein rillaamaan!