Raamatun mukaan nainen on luotu Aatamin kylkiluusta, ja tämähän täysin absurdi väite kunnon telaketjufeministien mielestä, sillä eihän naisen olemassa olo voi missään tapauksessa olla miehestä riippuvainen. Tänään näin lauman suomalaisia naisia, jotka todistivat omilla tekemisillään, etteivät ole millään tavoin riippuvaisia toisen sukupuolen vastineistaan, kun olin todistamalla sateisella Olympiastadionilla Suomen naisten maajoukkueen toista voittoa EM-kisoissa.
Naisten ottelu oli viimeisen päälle viihdyttävä, eikä Suomen miesten maajoukkueelle tuttua paniikkia, pelkoa ja epätoivoa ollut todettavissa pelissä eikä katsomossa! Suomen naiset pitivät palloa, veivät kaksinkamppailut ja määräsivät täysin ottelun tahdin. Liekö sitten naiset ottaneet mallia isoäideistään, jotka ovat Karjalan evakkoina tuoneet mukanaan kuusi lasta sekä lehmän ja rakentaneet Suomen uudestaan suolle, sillä välin kun miehet ovat yrittäneet pitää puoliaan ylivoimasta vastustajaa vastaan.
Miesten maajoukkuetta vaivaa ikuinen eppunormalisoituminen, joka johtaa tilaan, jossa nyyhkytetään pimeässä masentuneena, kun mikään ei taaskaan onnistunut. Naiset puolestaan vetivät tänään iloisten sambarytmien tahdissa, ja vaikka orkesteri taisi olla Veikkauksen ostama, oli ilme kentällä ja katsomassa täysin erilainen.
Olympiastadionille oli vesisaateesta huolimatta tullut 16000 katsojaa, jota voidaan pitää kunnioitettavana. Pidän kuitenkin oletuksena, että sporttiset mimmit märissä paidoissaan pitämässä hauskaa kiinnostaa enemmän kuin streoideja täyteen pumpatut hampaattomatomat kanadalaiset jäällä hakkaamassa toisiaan puukepeillä!
Lauantaina pelataan Suomen alkulohkon viimeinen peli, jossa vastaan asettuu Ukraina. Kannustakin kaikki kynnelle kykeniviä kannustamaan Suomi lohkovoittoon. Suomalainen jalkapallokulttuuri on kuitenkin helppoa, sillä se koostuu kahdesta pääelementistä: rytmikkäästä taputuksesta sekä tuomarin virheille buuauksesta.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Kesän parhaat
Vaikka hellepäivät hellivät vielä suomalaisten sieluja, listaan Tanelin maailman tämän kesän huippujutut.
5 Kesä-Helsinki
Helsinki on todella kaunis kesäkaupunki. Huolimatta siitä, että niin myös Turku, Pori, Jyväskylä, Suomussalmi, Rovaniemi, Lahti ja kaikki muutkin Suomen kaupungit Pieksämäkeä lukuun ottamatta, kesäisessä Helsingissä on todellista taikaa.
4 Uusi asunto
Mikäpä piristäisi paremmin aamulla herätyskellon soidessa kuin tieto valtavasta velkataakasta, joka asunnon hankinnasta on langennut maksettavaksi? Laatikoiden purkaminen ja tavaroiden järjestely auttaa myös vapaa-ajan käytön aikatauluttamisessa, sillä näiden askareiden parissa ei tarvitse pohtia vaihtoehtoista tekemistä.
3 Suomimatkailu ja mökkielämä
Kesälomalla toteuttamallani Suomen kiertueella koetiin monia hienoja kokemuksia. Mökillä tunsin olevani suurempaa jatkumoa, kun sain mahdollisuuden osallistua metsäläisen karaistumisriittiin paistamalla muurinpohjalettuja vesisateessa itikoiden syödessä.

2 Falkenbergin taistelu
Alkukesästä käytiin ankara selviytymistaistelu Falkenbergissä Lounais-Ruotsissa, kun satakunta Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajaa oli majoittunut paikalliselle leirintäalueelle. Olimme lähteneet poikaporukalla seuraamaan nuorten EM-kisoja, joihin Suomikin oli selviytynyt. Ottelut pelattiin Halmstadissa ja Göteborgissa, ja itse kerkesin välissä pistäytymään myös Kööpenhaminassa.
Taistelusta selvittiin ehjin nahoin, vaikkakin kokemus suuren jäljen sieluun. Pelillisesti kisat eivät olleet suuri menestys, mutta suomalaiselle jalkapallokulttuurille voi nostaa peukun ja siteerata A-maajoukkueen entistä päävalmentajaa Antti Muurista: ”Eteenpäin on menty.”

1 Ranskan Rivera
Côte d’Azur toimii aina! Kesälomareissun kohteina olivat Nizza ja Cannes, joista ensin mainitussa olinkin jo vieraillut. Jälleen Välimerellä käydessä vahvistuivat epäilykseni, että ihminen on oikeasti luotu huomattavasti lämpimämpään ilmastoon kuin mitä Suomella on tarjota.

Lisäksi suosittelen lämpimästi seuraavia aktiviteettejä:
Veikkausliiga
Suomalaista jalkapalloilua voi kuvata kuin suomalaista miestä. Se on hieman kömpelöä, hyväntahtoista ja intohimoa siitä on vaikea löytää, kuitenkin se on oikein viihdyttävää parin oluen kanssa hyvässä seurassa nautittuna.
Kesähäät
Häät ovat mitä loistavimpia juhlia, joissa tunnelma on aina miellyttävän letkeä. Jos et ole saanut kutsua kesähäihin vielä, ei kannata lannistua, sillä häitä on helppo löytää seuraamalla merkillisiä sydän-kylttejä, joita tienpientareet ovat pullollaan.
Hellepäivät
Näin elokuussa vielä auringon porottaessa tulee ottaa kaikki irti auringosta! Perinteisen joululaulun mukaan: ”Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää.” Joten nyt on syytä nauttia auringon valosta ennen syksyn synkkyyttä.
Tuoreet kasvikset
Nyt ovat torit pullollaan mansikoita, herneitä, uusia perunoita, kukkakaaleja, kantterellejä, porkkanoita, sipuleita ynnä muita loistavia loppukesän herkkuja. Näistä mitä parhaimpia kombinaatioita, joita voi maistella yhdessä erilaisten kuolleiden eläimien kanssa.

Lettujen paistaminen vesisateessa hyttysten syödessä on mukavaa vastapainoa toimistotyölle.
Vaikka säät eivät suosineet ja lettujen kääntäminen ei onnistunut samalla tavoin kuin äidiltäni, on mökkeily kuitenkin loistavaa puuhaa savusaunoineen ja Skippo-peleineen. Suomen turneella koettiin myös hämmentäviä hetkiä Jyväskylässä karaoken parissa sekä loistavaa piknik-chillailua Pori Jatseilla.2 Falkenbergin taistelu
Alkukesästä käytiin ankara selviytymistaistelu Falkenbergissä Lounais-Ruotsissa, kun satakunta Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajaa oli majoittunut paikalliselle leirintäalueelle. Olimme lähteneet poikaporukalla seuraamaan nuorten EM-kisoja, joihin Suomikin oli selviytynyt. Ottelut pelattiin Halmstadissa ja Göteborgissa, ja itse kerkesin välissä pistäytymään myös Kööpenhaminassa.
Taistelusta selvittiin ehjin nahoin, vaikkakin kokemus suuren jäljen sieluun. Pelillisesti kisat eivät olleet suuri menestys, mutta suomalaiselle jalkapallokulttuurille voi nostaa peukun ja siteerata A-maajoukkueen entistä päävalmentajaa Antti Muurista: ”Eteenpäin on menty.”

Forza-Peekoon kannatusryhmä ennen maajoukkueen koitosta.

Suomen maajoukkueen kannattajia ottelussa.
1 Ranskan Rivera
Côte d’Azur toimii aina! Kesälomareissun kohteina olivat Nizza ja Cannes, joista ensin mainitussa olinkin jo vieraillut. Jälleen Välimerellä käydessä vahvistuivat epäilykseni, että ihminen on oikeasti luotu huomattavasti lämpimämpään ilmastoon kuin mitä Suomella on tarjota.

Hang in there!

Nizzan upea rantaviiva.

Nizzassa oli käynnissä Petankin EM-kisat. Tarkempaa tietoa voittajista en saanut.
Lisäksi suosittelen lämpimästi seuraavia aktiviteettejä:
Veikkausliiga
Suomalaista jalkapalloilua voi kuvata kuin suomalaista miestä. Se on hieman kömpelöä, hyväntahtoista ja intohimoa siitä on vaikea löytää, kuitenkin se on oikein viihdyttävää parin oluen kanssa hyvässä seurassa nautittuna.
Kesähäät
Häät ovat mitä loistavimpia juhlia, joissa tunnelma on aina miellyttävän letkeä. Jos et ole saanut kutsua kesähäihin vielä, ei kannata lannistua, sillä häitä on helppo löytää seuraamalla merkillisiä sydän-kylttejä, joita tienpientareet ovat pullollaan.
Hellepäivät
Näin elokuussa vielä auringon porottaessa tulee ottaa kaikki irti auringosta! Perinteisen joululaulun mukaan: ”Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää.” Joten nyt on syytä nauttia auringon valosta ennen syksyn synkkyyttä.
Tuoreet kasvikset
Nyt ovat torit pullollaan mansikoita, herneitä, uusia perunoita, kukkakaaleja, kantterellejä, porkkanoita, sipuleita ynnä muita loistavia loppukesän herkkuja. Näistä mitä parhaimpia kombinaatioita, joita voi maistella yhdessä erilaisten kuolleiden eläimien kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)