Jaxuhali Facebook-feedistä

Olen intohimoinen suomenkielen kannattaja, mutta silti tänään silmiini osui Facebook-feedistä Helsingin Sanomien artikkeli Jaxuhali on suomen ärsyttävin sana. Toimittaja on tässä aivan oikeassa, jaxuhali on ärsyttävä sana. Tai siis eihän se ole sana lainkaan, vaan jonkun vähämielisen sekoilua näppäimistön tai kielenkannattimien kanssa.

Aloin kuitenkin kyseenalaistamaan artikkelia masuasukin kohdalla. Masuasukkihan kuullostaa Sigourney Weaverin vatsasta pompsahtavalta tuntemattoman elämänmuodon hirviöltä. Olen kuitenkin ymmärtänyt että odottavat äidit jollain selittämättömällä tavalla kiintyvät tulevaan lapseensa. Tästä johtuen masuasukin käyttö voisi olla perusteltavaa. Toinen vaihtoehto odottaville äideille olisi kertoa facebook-statuksessaan asia kuten se on, esimerkiksi: "Kohdussani oleva sikiö aiheuttaa minulle ummetusta."

Pahoinpitelen itsekin suomen kieleä päivittäin töissäni. On hyvin hyvin tavallista että kirjoitan kollegoille: "Pingaa mua, kun olet ready." Oikeampi tapa ilmoittaa asia lieneisi: "Lähetä minulle viesti pikaviestintätyökalulla sitten kun olet vapaa ja sinulla on aikaa keskutella kanssani tärkeistä asioista." Olen myös syyllinen anglismien vieljelyyn, kun puhutaan pläneistä, deviaatioista ja issueista.

On kuitenkin termejä, joita ei kannata alkaa kääntämään, vaan on ainoastaan hyväksyttävä muutos suomen kielen käyttämisessä, ja livauttaa väliin englantilainen termi. Esityksen harjoittelupalaveriin lähtiessä on parempi sanoa, että meillä on Penan kanssa dry run, kuin todeta, että lähdetään Penan kanssa vetämään kuivat.

Joulusatu 2012

Istuin sosiaalisen median konsultin luennolla, ja silmäni meinasivat painua kiinni. Luennoitsija kertoi tulevan joulun trendeistä sosiaalisessa mediassa. "Tulevana jouluna tullaan news feedeissä näkemään paljon tonttulakkeihin puettuja Mirjamin Päivänpaisteita ja Osku Kaspereita toivottamassa hyvää joulua. Tämän lisäksi aaton jälkeen postataan jo aiemmin kovaan suosioon nousseita hiihtoon liittyviä päivityksiä. Näyttäisi, että sosiaalinen media onkin harhaanjohtava termi tämän trendin vahvistuessa, sillä kyseessä on pikemmin henkilökohtainen albumi, kuin perinteisesti koettu media..." Luennoitsijan ääni sammaloitui korvissani, ja silmäni painuivat väkisin kiinni, kun yritin kuunnella luennoitsijaa. Lopulta nukahdin.

Säpsähdin hereille, kun lyhyt parrakas mies tökki minua harjanvarrella olkapäähän. Koko sali oli meitä lukuunottamatta tyhjä ja valot oli jo sammutettu. Katselen miestä ja mietin mielessäni, että hänen partansa on kasvanut hieman liian pitkäksi ollakseen Kallion trendikäs hipsteri, kuitenkin hänen vaatetuksensa on sen verran omalaatuista, että ajattelen hänen elävän allonharjan muodin mukaisesti. "Sinun pitää mennä", hän sanoo. "Selvä", vastaan ja kerään paperini laukkuun. "Tänne päin",  hän jatkaa ja avaa minulle oven. Ihmettelen miksi mies, joka vaikuttaa eteerista rockia kuuntelevan ja kääpiön sekoitukselta, haluaa ohjata minua niin voimakkaasti, mutta ajattelen sen johtuvan siitä, että hälytykset on menneet jo päälle ja hän haluaa varmistaa, ettei Securitaksen väen tarvitse tulla turhaan käymään.

Astun ulos miehen osoittamasta ovesta ja päädyn käytävään, jossa minua odottaa yllätys. Edessäni seisoo joulupukiksi pukeutunut mies ja hymyilee. Hymyilen väistämättä takaisin, vaikka samalla yritän keksiä missä kulkee hänen naamarinsa kuminauha. En ennätä kauaa ihmetellä kostyymiä, kun hän sanoo: "Minun on näytettävä sinulle jotain". Olin huomattavasti piristynyt torkuista, ja koska iltapäiväni näytti vapaalta, päätin että pitäähän nyt pukkia uskoa.

Astumme ulos rakennuksesta, ja ulkopuolella seisoo reki sekä muutama poro järsimässä jäkälää kangassäkistä. Onpas omistaunut kaveri ajattelen ja katson häntä kysyvästi. "Hyppää kyytiin", joulupukiksi pukeutunut mies sanoo. Koska äitini ei ole koskaan kieltänyt minua hyppäämästä vieraiden miesten rekiin, ajattelin että tämähän on hauska juttu, ja menin istumaan porontaljoille. Turvallisuuden tunnettani lisäsi myös tietoisuus siitä, ettei mies tarjonnut yhtään karamelliä tai muutakaan huokutuksia. "Touhukas! Hyppää jalaksille!", Hän sanoi ja kääpiöhipsteri toimi ohjeiden mukaisesti.

Turvallisuuden tunteeni katosi kuitenkin välittömästi, kun lähdimme matkaan. Mies käskytti porojaan ja ne ampaisivat valtavaa vauhtia liikkeelle. Maisemat vilisivät silmissäni kunnes ne muuttuivat vaan kirkkaaksi valomössöksi enkä voinut havainnoida missä olimme.

Hetken matkattuamme aloin saada selvää ympäristöstä. Ilma oli lämmin ja ympärillä näkyi apinanlehtipuita sekä savimajoja. Riisuin villakangastakkini, sillä se oli aivan liikaa kyseiseen ilmastoon. "Miten?", änkytin ja tuijotin silmät selällään punanuttuista miestä. Hän hymyili ja iski silmää vastaamatta mitään.

Hetken päästä hän sanoi: "Nyt olemme perillä." Hän hyppäsi pois reestä, ja ojensi ison säkin nuorelle komealle miehelle, joka ratsasti valkoisella jääkarhulla ja piti kruunua päässään. Olen paljon nähnyt elämässäni, mutta tämä näky sai minut pohtimaan tulisiko minun siirtyä terveellisempään ruokavalioon ja keskittyä enemmän kehon ja mielen hyvinvointiin. Hieraisin vielä silmiäni ja totesin ettei kyseessä ollut hallusinaatio.

Muutaman sanan vaihdettuaan punaisiin pukeutunut mies tuli luokseni ja kertoi: "Hän on jouluprinssi, joka asuu joulumaassa korvatunturilla. Hän auttaa minua näinä vaikeina aikoina täällä Afrikassa. Halusin tuoda sinut tänne, sillä täällä on käsinkosketeltavissa todellinen joulunhenki. Sosiaalisen median trendit eivät tunnu juuri miltään, kun todella näkee sen onnen minkä nämäkin köyhyydessä elävät lapsukaiset saavat muutamasta pienestä lahjasta, ja maukkaasta jouluateriasta." Olin vielä aivan liian pyörällä päästäni kommentoidakseni mitään järkevää, joten sanoin vain miettiväisesti: "Aivan."

Katselemme toimitusta hetken, kunnes joulupukiksi epäilemäni mies kysyy jouluprinssiltä: "Missä jouluprinsessa on?". Hän kääntyy ja ihmettelee samaa, joten pukki kysyy asiaa myös lapsilta. He osaavat auttaa punanuttuista herraa, mutta uutiset joita heillä on kerrottavana, ei ole joulupukille mieluisaa kuultavaa. Pahansuovat kannibaalit olivat ottaneet jouluprinsessan vangiksi, sillä hänellä ei ollut riittävästi lahjoja jaettavaksi, koska joulupukin täydennyskuorma oli vielä matkalla.

Lähdemme täyttä vauhtia kohti paikkaa, johon paikalliset osoittivat. Kun saavuimme opastetulle sijainnille, oli vastassamme epämieluisa yllätys: Kannibaalien kylää vartioi häijy lohikäärme, joka kysyi kulkukorttia kaikilta tulijoilta. Jos sellaista ei ollut lohikäärme, George nimeltään, puhkuisi tulta pitääkseen tunteilijat loitolla. Ajattelin tämän olevan ihan näppärää, sillä ihmissyönti ei monissa piireissä globaalissa maailmassa ole sellaista toimintaa, jolle halutaan kohtuuton määrä epämieluisaa julkisuutta.

Mietin lohikäärmevartioinnin mahdollisuutta perinteisen dynamiitilla harjoitettavan ryöstökalastuksen ja aarniometsien hakkuiden yhteydessä. Päätinkin kysyä asiasta lohikäärmeeltä, joka tuntui perusbyrokraattina olevan halukas keskustelemaan lohikäärmevartioinnin prosessista sekä saatavuudesta. Kysyin monia tarkentavia kysymyksiä, jolloin lohikäärmeen huomio keskittyi kokonaan minuun, ja jouluprinssi pääsi ratsastamaan sisään jääkarhullaan.

Sillä välin kun osoitin aitoa kiinnostusta lohikäärmeen työhön, jouluprinssi ratsasti kylään, jossa jouluprinsessa oli padassa, ja pahansisuiset kannibaalit tanssivat padan ympärillä. "Kuulkaa!", Jouluprinssi huusi ylväästi. "Päästäkää jouluprinsessa vapaaksi, minulla on mukanani suomalaista eettisesti kasvattettua joulukinkkua sekä luomulanttulaatikkoa. Palan painikkeeksi on pienpanimoiden harvinaisia luomuoluita! Nyt ei kannata syödä jouluprinsessaa, sillä se lasketaan tuhmailuksi, ja teiltä jää nämä upeat lahjat saamatta!", hän julisti ja ravisti pukilta saamaansa pussia.

Hetken pohdittuaan kannibaalit totesivat, että eettisesti kasvatettu liha on kyllä hyvää, ja se maistuu varsinkin jos päälle levittää punavuorelaisesta pienliikkeestä ostettua luomusinappia, joka on tehty äärimmäisen harvinaisista madagasgarilaisista sinapin siemenistä. Kannibaalit totesivat myös, että onhan lahjoja kiva saada, koska köyhässä Afrikassa lahjoja ei aina saa niin paljon. Tämän järkeilyn suoritettuaan kannibaalit vapauttivat jouluprinsessan ja pahoittelivat tapahtunutta. Kannibaalit myös kertoivat, etteivät ole aidosti pahansuopia, nyt vaan edellisestä ateriasta oli kulunut tovi ja verensokeri oli päässyt laskemaan liian alhaiseksi. Jouluprinsessa totesi asiaan, että ei mitään sattuuhan näitä, ja riensi jouluprinssin jääkarhun selkään.

Kun jouluprinssi ja -prinsessa palasivat kannibaalien kylästä olin edelleen keskustelemassa lohikäärmeen kanssa vartiointimahdollisuuksista. Olin varma, että lohikäärmeen käyttö olisi edullisempaa kuin perinteisten vartiointiliikkeiden. Lohikäärme oli myös selvästi otettu siitä, että hänen työhönsä kiinnitetään huomiota, ja hän totesikin, että ei pidä niistä ennakkoasenteista, jotka ovat vuosisatojen saatossa syntyneet satujen ja tarinoiden avulla. Hän teroitti, että kyseessä on kuitenkin vain työ, joka on jonkun tehtävä, eikä ollut sisimmiltään sisimmiltään häijy, vaan se oli ainoastaan työtuoma rooli. Erityisesti joulun aikaan lohikäärme kärsi viattomien poroksipolttamisesta.

Huomasin, että jouluprinssi- ja prinsessa olivat tulleet takaisin ja joulupukkikin oli valmiina taas lähtöön. Joten kiitin lohikäärmettä ja pyysin hänen käyntikorttinsa. Annoin vastaavasti omani hänelle ja toivotin hyvää joulua. Jouluprinssi ja -prinsessa totesivat, että heidän lahjat oli jaettu, ja että Afrikan seikkailu oli avannut heidän silmänsä kuinka hyvin he tulevat toimeen keskenään. Prinssi- ja prinsessa olivat asuneet viereisissä linnoissa aikojen alusta saakka, mutta eivät olleet koskaan oikein kunnolla olleet kanssa käymisessä keskenään. "Tämä on paras joululahjamme!", prinssi huusi ja suuteli jouluprinsessaa. He katsoivat toisiaan pitkään silmiin ja hymyilivät. "Meidän pitää nyt mennä", prinssi totesi ja he matkasivat jääkarhullaan kohti horisonttia.

Hyppäsimme pukin rekeen, tällä kertaa tosin ei ajettu maailmanlopun vauhtia ja meillä oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana. "Mikä sinun mielestäsi on joulun tärkein sanoma?" Mietin hetken ja vastasin: "Lapset tuntuivat ilahtuvan lahjoista. Oli myös kiva, että jouluprinssi ja jouluprinsessa saivat toisensa, eikä prinsessa joutunut epähuomiossa syödyksi." Joulupukki myhäili ja sanoi: "Läheisten muistaminen ja yhdessäolo ovat kivoja juttuja. Ei kuitenkaan tule unohtaa, että trendikkäillä jouluruuilla saa jouluun mielettömän lisätwistin. Tärkeintä on arkeen palattua voida vertailla  trendikkään lounasravintolan pöydässä kenellä on ollut eettisintä lihaa tai lähiruokaisin menu joulupöydässä." Ihmettelin joulupukin sanoja, ja nukahdin poron taljalle.

Heräsin siihen, että luentosalissa sosiaalisen median konsultti toivotteli hyvää joulua samalla, kun minulla valui kuola muistiinpanojeni päälle.

Kilimanjaro T-7

Vuoristotauti on hapenpuutteesta johtuva tila, joka aiheutuu nesteiden kertymisestä keuhkoihin ja aivokudokseen. ... Pahimmassa tapauksessa vuoristotauti johtaa kuolemaan 6 tunnin kuluessa ensimmäisistä oireista. Kuolinsyynä on joko kooma (aivoödeema) tai hukkuminen (keuhkoödeema).

Wikipedia antaa lähtöasetelmat Afrikan korkeimmalle huipulle kiipeämiselle: Jos vuoristotauti ei tapa, huipulle mennään! Matkaan starttaamiseen on nyt aikaa viikko ja lähtövalmistelut ovat päällisin puolin tehtyinä. Olen ottanut tarvittavat rokotukset, hankkinut seikkailuvakuutuksen, sekä henkinen valmistautuminen on ollut kuin Seppo Rädyllä arvokisojen alla *). Varusteisiin ja lääkkeisiin tarvitaan vielä pieniä täydennyksiä. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi olen lukenut lukuisia artikkeleita tulevaan seikkailuun liittyen. Tiedän, muun muassa erään suomalaisen matkaajan vatsavaivoista matkalla Kilimanjarolle sekä brittiläisten nuorten naisten syntymäpäiväjuhlista vuoren alarinteillä.

Koska kyseessä on paitsi fyysisesti myös henkisesti vaativa ponnistus, olen pyrkinyt valmistautumaan reissuun mahdollisimman hyvin. Tämä on tietenkin tuonut paljon uutta sisältöä elämään, jota ei olisi aiemmin osannut edes kuvitella tärkeäksi. Muun muassa satunnaisen vaeltajaparan ripuli on tuntunut tavattoman merkitykselliseltä. Jäin tosin ihmettelemään miksi asia piti kuvailla yksityiskohtaisesti internetissä, ja mikä oli itse saamani lisäarvo kyseisen yksilön suolen toiminnan kuvauksesta.

Retkikuntamme starttaa siis matkaan viikon päästä maanantaina ennen kukon laulua ja perillä Tansaniassa ollaan ollaan myöhään illalla. Maanantai-iltana pidetään hotellilla infotilaisuus, jossa käydään läpi tulevaa retkeä. Tiistaina alkaa varsinainen matka Machame-reitillä, alla päivittäiset videot suomalaisilta seikkailijoilta, jotka ovat tehneet vastaavan uroteon aiemmin. Videoiden perustella näyttäisi, että meille etukäteen ilmoitetut vaellusajat hieman vaihtelevat seikkailujanareiden kertomasta. Syynä lienee joko eri paikallisoppaat tai se, että kyseiset matkaajat ovat yksin kertaisesti sekaisin.

Tiistai - Päivä 1

Lähdemme matkaan 1490 metrin korkeudesta Machame Gatelta ja alkumatka tallustellaan sademetsässä, jossa voi hyvällä tuurilla nähdä myös Viidakkokirjasta tuttuja eläimiä. Kahdeksantoista kilometrin taivalluksen jälkeen päädymme 2980 metrin korkeuteen Machame Campiin. Ilmasto alarinteillä on lämmin ja matkaa pääsee tekemään shortseissa.



Keskiviikko - Päivä 2

Keskiviikkona matkamäärä tippuu puoleen, tosin aikaa taipaleelle käytetään 6-7 tuntia kuten tiistainakin. Vajaasta kolmesta tonnista kapuamme yöksi 3840 metriin Shira Campiin. Matkalla nähdään myös vilaus lopullisesta tavoitteesta, eli Uhuru Peakista. Toisena kiipeilypäivänä maisema vaihtuu kivikkoisemmaksi ja lämpötila tippuu hieman.



Torstai - Päivä 3

Shira Campista lähdemme liikkeelle rauhallisesti tai "pole, pole" kuten paikalliset asian mainitsevat. Raikkaan vuori-ilman innoittamina kapuamme 4630 metriin Lava Toveriin lounasta varten. Tämän jälkeen toteamme, että ilma on ohutta, ja palaamme alemmaksi. Päädymme yöksi lähes lähtökorkeuteen 3950 metriin Barranco Campiin. Tällä tempulla elimistöä pystyy hieman valmentamaan tulevien päivien korkeampiin korkeuksiin. Matkaa vaellukselle kertyy 15 kilometriä 7-8 tunnissa.



Perjantai - Päivä 4

Perjantaina ryhmämme ei iloittele Fredan Tivolissa, vaan kreisibailaamme Great Barranco Wallilla. Retkueemme täräyttää jyrkän rinteen heti aamutuimaan, jonka jälkeen päädymme Heim-jäätikölle. Tämän jälkeen menemme Karanga-laaksoon, jossa kantajat tekevät viimeiset vesitankkaukset loppumatkaa varten, sillä ylempää vettä ei enää saa. Yöksi matkaamme Barafu campiin 4550 metrin korkeuteen. Täällä korkeuden pitäisi tuntua, jo raavaimmankin matkaajan elimistössä ja nukkuminen voi olla vaikeaa. Matka-aika on noin 7-8 tuntia ja matkaa neljäntenä päivänä tulee 15 kilometriä.



Lauantai - Päivä 5

Perjantain ja lauantain välisenä yönä, juuri kun koti-Suomessa on alkamassa kesäinen shottiralli starttaamme matkaan kohti huippua. Aikataulun mukaisesti starttaamme puolilta öin. Siinä vaiheessa kun rakas lukijani olet toivottavasti viettämässä laatuaikaa baarista naaratun yhdenillan toivon kanssa, voit hurmata jatkoseurasi kertomalla kello viiden ja kuuden hujakoilla, että allekirjoittanut katselee auringonnousua 5685 metrin korkeudessa Stella Pointilla. Tämä jos mikä tuo uuden kulman jatkojen dynamikkaan!

Stella Pointilla pidetyn tauon jälkeen jatkamme lumista polkua Uhuru Peakille 5985 metrin korkeuteen, jossa pitäisi olla kolme tuntia myöhemmin. Tässä vaiheessa viimeistään rakkaan lukijan pitäisi olla onnellisesti unten mailla! Huipulle matkatessa on odotettavissa 10-25 asteen pakkasta, joten matkassa täytyy olla ihan rehellinen talvivarustus. Huipun nimi Uhuru on swahilia ja tarkoittaa vapautta, tämä lienee ihan kuvaava nimi paikalle, jonne päästyään voi todeta, että ylämäkeä ei enää kyseiseltä mantereelta löydy!

Huipulta laskeudumme Mweka Campiin 3100 metrin korkeuteen. Kokonaisuudessaan lauantaina talsimme 30 kilometria ja noin 15 tuntia.



Sunnuntai - Päivä 6

Mweka campista laskeudumme 4-5 tuntia alas 1980 metriin Mweka Gatelle, jossa huipulle päässeille jaetaan kunniakirjat suorituksesta. Tämä on tietenkin hyvä, että muistaa myöhemmin, että kyseisessä paikassa on tullut käytyä. Yleensähän kävelyreissut ovat kuitenkin sellaisia, ettei ne välttämättä painu mieliin. Ulkoilmareippailun jälkeen jäämme vielä päiväksi Afrikkaan, ennen kuin palaamme toivottavasti suurina vuorenvalloittajina takaisin Euroopan kamaralle. Pidetään kaikki peukkuja ja muitakin sormia pystyssä, että komplikaatioilta vältytään ja retkueemme pääsee huipulle saakka!

Reittikartta:

*) Seppo Räty kertoi valmistautumisestaan Barcelonan olympialaisiin vuonna 1992:  "Vapaa-aika kuluu korttia pelatessa ja kaljaa juodessa." Vuonna 1994 kysyttiin miten urheilusankari aikoo valmistautua EM-kotikisoihin. Tällöin vastaus oli: "Lepäilen tai ryyppään." (http://fi.wikiquote.org/wiki/Seppo_R%C3%A4ty)

Pakene vuorille!

Reilu vuosi sitten istuin ystäväni kanssa fudispelien jälkeisillä bisseillä, ja tuli puheeksi mitä siistejä juttuja voisi tehdä. Keskustelimme festareista ja suofudikseen osallistumisesta, kunnes viimein nousuhiprakan luoma lyömätön itseluottamus toi päähäni ajatuksen kiivetä Afrikan korkeimmalle vuorelle. Ehdotin reippaasti Kilimanjaron valloitusta, mutta yhteen ääneen todettiin, ettei asia ole ajankohtainen tänä kesänä.

Viime syksynä samainen kaverini lähestyy minua sähköpostilla, jonka otsikko oli "Kilimanajaron reissua kesälle". Sähköpostissa kerrottiin, että tarkoitus olisi valloittaa tiettävästi korkein vuori, jonne voi kiivetä ilman jäätikkökoulutusta, ja saavuttaa huippu 5895 metrin korkeudessa. Kun asian oli alunperin tuonut esille, ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä, joten vastasin ytimekkäästi: "Messissä."

Nyt kun matkaan on aikaa seitsemän viikkoa, on valmistelut kovassa käynnissä. Retki Afrikan huipulle vaatii paljon etukäteispanostusta, ja hankittuna on USA:n armeijan makuupussi ja -alusta, uudet vaelluskengät sekä kunnollinen goretex-takki. Välillä olo on kuin Kummelin kalastajille, jotka aloittivat kalastusharrastuksen hankkimalla catch-a-fish vieheen ja siihen liittyvät varusteet. Puuttuu vain myyjän toteamus: "Tästä puuttuu tonni."

Valmistautumisen varsinainen hauskuus on kuitenkin siinä, kun varusteita pääsee kokeilemaan. En oikein näe syytä että varusteiden kokeilu ja muut epämääräiset vaeltelut jätettäisiin puolitiehen, kun ne voidaan viedä myös lähelle täydellisen mielipuolisuuden rajaa! Esimerkiksi en näe syytä, miksi reppua ei pakattaisi täyteen tavaraa, kun lähtee Nuuksioon muutamaksi tunniksi kävelemään. Vastaavia harjoitusreissuja suorittaville, voin suositella myös kivien käyttöä painon lisäämiseksi, sillä ne ovat halpoja ja verratain helppoja löytää. Tämän lisäksi niiden tiheys on riittävän suuri, että pienen tilan täyttämisellä painoa saa mukavasti lisää selkään.

Harjoitusvaelluksen lisäksi minua on kohdannut suuri onni tänään, sillä sain suurta iloa tämän päivän vesisateesta! Tämä antoi minulle mahdollisuuden testata huipputeknistä tuulen ja täysin veden pitävää goretex-takkiani. Oivaltamisen riemu oli vastaava, kuin silloin kun sain graduanalyysiini valmiiksi, sillä pystyin toteamaan, että huipputekninen täysin vedenpitävä goretex-takkini pitää vettä!

Riskin reissun onnistumiselle muodostaa vielä vuori-ilma, sillä ohueen ilmaan reagoiminen on yksilöllistä, sekä nukkumisvarusteet. Tämän vuoksi seuraavana vuorossa onkin makuupussin ja alustan testaaminen, ja mielestäni tähän sopeutuu parhaiten mökkiolosuhteet. Ehkäpä vietän yhden lomaviikon nukkuen aitassa tai metsän siimeksessä makuupussissa, syöden näkkileipää ja pidättäen hengitystä totutellen ohueen ilmanalaan!

Näyttäisi jo tässä vaiheessa siltä, että kiipeilystä ja vaeltelusta saa helposti lyömättömän harrastuksen, pidemmäksikin aikaa, ja myös keinon täyttää päivät kesällä, joka muutoin saattaisi olla hyvinkin epähektinen ja vailla aikataulurajoitteita.

Nuuksio on toisella kielellä Noux.

Vedenpitävä goretex-takki pitää veden takin ulkopuolella.

Joulusatu 11

Olin lähdössä joulun viettoon Savon sydämeen, ja koska pääsen määränpäähäni lentämällä samalla hinnalla kuin junalla, olin päättänyt valita tämän vaihtoehdon, sillä ajansäästö lentoratkaisulla voittaa sielussani elävän hiilijalanjäljen perään huutavan viherpiipertäjän.

Kun pääsin koneeseen omalle paikalleni, totesin, että olin saanut viereeni yksin matkustavan pienen pojan. Hänellä oli valtava kaulassa roikkuva muovitasku, jossa oli matkustamiseen tarvittavat dokumentit sekä sylissään piirrustus, jota hän ujosti tutki. Koska pientä miestä näytti yksin lentäminen hieman jännittävän, aloitin jutustelun hänen kanssaan.

”Mitä sinulla on siinä piirrustuksessa?” Kysyin häneltä. ”Tämä on labyrintti.” Pieni poika vastasi ujosti. ”Aijaa, tosi hienolta näyttää, mitä kaikkea sieltä löytyy?” Jatkoin. ”No täällä on kaikkia vaaroja ja rahaa.” Poika opasti. Hetken kuluttua hän jatkoi: ”Täällä useita vaaran paikkoja, esimerkiksi tässä on haikaloja, jotka pitää ohittaa. Täällä on autiomaa, jossa on vaarallisen upottavaa juoksuhiekkaa, ja täällä on valtavan kokoisia kanuunoita. Tämä on kuitenkin vaarallisin paikka.” Poika osoitti kuvasta kohtaa, johon oli piirretty neito vaaleanpunaisessa mekossa ja tämän ympärillä sydämiä.

”Onko se tyttöystävä?” Kysyin pojalta. ”Ei kun se semmoinen paikka, että sieltä ei pääse enää pois.” Minua huvitti korkeintaa ensimmäistä luokkaa käyvän pojan näkemys rakastuneesta tytöstä ja totesin: ”Eihän tuo nyt kuitenkaan niin vaaralliselta vaikuta.”

Poika esitteli minulle vielä labyrinttiä lisää, josta löytyi verenhimoisten kalojen ja mustien aukkojen lisäksi myös apuvälineinä kuuraketteja ja autoja, joilla vaikean labyrintin seiniä pystyi rikkomaan. Tarkoitus seikkailulabyrintissa oli etsiä timantti ja sen  jälkeen poistua sokkelon toisesta kulmasta.

Minua viihdytti lapsen aito innostus labyrinttia kohtaan, ja hän kysyikin minulta: ”Haluatko nähdä tätä tarkemmin?” Lentoa oli jäljellä vielä tovi, ja olin jättänyt kirjani hattuhyllyllä olevaan reppuuni, joten jotain viihdykettä loppumatkalle tuli saada. Vastasin: ”Tottakai.” Poika painoi palvelunappia koneen katosta, ja hetken päästä stuerttina toiminut lyhyt pitkäpartainen vanha mies penkkirivimme kohdalle ja kysyi pojalta: ”Miten voin auttaa?” ”Voidaanko me vähän seikkailla tässä labyrintissä?” Poika kysyi stuertilta. ”Hetkinen vain.” stuertti vastasi ja meni koneen takaosaan.

Hän palasi glögilasin ja piparin kanssa sanoen: ”Nauttikaa nämä.” Katsoin piparia ja ajattelin, että olen varmaan tehnyt liikaa töitä, sillä välipalamme näytti pirskahtelevan pieniä tähtiä ja olin kuulevinani joululauluja piparin sisästä. Ajattelin kuitenkin, että parempi näytellä selväjärkistä, sillä ilmaillessa sekoilulla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Päätin syödä välipalan välittämättä kokemistani aistien vääristymistä. Kun olin saanut herkut syötyä, tulin valtavan väsyneeksi ja silmissäni sumeni.

Säpsähdin yhtäkkiä hereille, kun pieni poika tarttuu minua kädestä ja sanoo: ”Nyt me ollaan täällä, täällä pitää olla valtavan varovainen, sillä vaara vaanii joka käänteessä.” Ravistelin päätäni ja ihmettelin, miten pystyin seisomaan pimeässä ikivanhassa käytävässä, jossa valoa antoi seinälle asetetut soihdut sekä pojan kädessä oleva lyhty. Olin ällikällä lyöty, sillä matkustuskokemuksieni mukaan yleensä lentoyhtiön virallisiin käytäntöihin ei kuulu syöttää taikapipareita ainakaan Suomen sisäisillä lennoilla.

”Mitä täällä tapahtuu?” sain viimein kysyttyä. ”Olette joulumaan labyrintissa, jonne pyysitte päästä.” vastaa takaamme stuertti, joka oli vaihtanut vaatteet hiippalakkiin ja punaisiin housuihin ja nuttuun. ”Olkaa hyvä tutkikaa rauhassa ympäristöä, teillä on kartta käytössä, ja jos tarvitsette apua painakaa tästä.” hän sanoi, ja ojensi laatikon, jonka keskellä oli suuri punainen nappi. ”Hyvää matkaa.” hän sanoi ja katosi taaksemme.

Aloimme kävellä pitkin käytävää pojan tutkiessa tarkasti piirrustustaan, joka toimi karttanamme. ”Meidän täytyy hakea tuolta joulutorttuja ja kinkkua, jotka annetaan näille verenhimoisille haikaloille, ettei ne syö meitä. Niille tulee joulumieli, kun saavat hyviä luumutorttuja!” Poika sanoi osoittaen karttaa. Kävimme tuumasta toimeen ja pääsimme vaivatta ohi vaikeasta vaaran paikasta.

Seuraavaksi suuntasimme kohti kuurakettia, jonka avulla pääsimme vaikeiden sokkeloiden yli. Kun hyppäsimme raketista, olimme valtavien kanuunoiden ristitulessa. Syöksyimme maahan mahallemme, jolloin valtavat kudit viuhuivat päittemme ylitse. Koska tykit oli suunnattu ristikkäin toisiaan nähden, kuulat osuivat kanuunoihin, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Selvitimme myös vaikean sähköesteen hiipimällä antureiden ohitse hipihiljaa sekä upottavan juoksuhiekan menemällä kartanmukaisesti suojattua reittiä pitkin. Kun olimme selvittäneet nämä esteen, poika pysähtyi ja tutki karttaansa: ”Meidän pitäisi nyt olla perillä.” Katsoimme ympärillemme, jolloin huomasin pienen rasian lattialla. Menin rasian luokse ja avasin sen.

Pettymys oli valtava, kun rasia oli tyhjä. Joku oli jo vienyt aarteen, ja olimme jumissa kammoittavien vaarojen ympäröiminä. Poika innostui kuitenkin rasiasta, ja tutki sitä innokkaana. Minua harmitti vietävästi olin laittanut henkeni alttiiksi vaaroille ja palkkioksi siitä oli tulossa vain tyhjä rasia. Samassa muistin kädessäni olevan hätänappulan, ja iskin sitä täysin voimin.

Huone välähti kirkkaaksi ja tiukujen helinä sekä tähtipöly täytti huoneen samalla kun labyrintin aarrehuoneeseen laskeutui keijukainen. ”Hei vaan,” keiju visersi, ja jatkoi: ”oliko teillä jokin hätä?” Tajusin, että kyseessä oli sama keiju joka oli edellisenä vuonna vienyt minut Joulumaahan, jättänyt myöhemmin rautatieasemalle, eikä koskaan edes soittanut tai laittanut Facebookissa viestiä. ”Sinä!” huudahdin ärtyneenä.

”On todellakin hätä, olen jälleen joutunut sadun keskelle etsimään aarretta, ja kun se löytyy, niin on kyseessä vain tyhjä rasia. Ajattelin, että minusta tulisi rikas ja kuuluisa, kun löytäisin jonkun mittaamattoman arvokkaan arteen, mutta ei! Kun haluan reklamoida asiasta paikalle pamahtaa maailman kaunein keiju, jonka tapasin viime vuonna ja joka ei koskaan viitsinyt edes soittaa retken jälkeen, tai lisätä edes kaveriksi Facebookissa! Ei tämä nyt aivan putkeen mene.”

Keiju katseli minua säälivästi hymyillen ja vastasi: ”Et ole ehkä täysin ymmärtänyt tämän labyrintin taikaa.” Hän pyysi pojalta piirrustuksen labyrintista ja alkoi opastamaan minua: ”Tämä labyrintti on sinun elämäsi, täällä on vaaroja, onnen hetkiä, aarteita ja hankaluuksia. Täällä on rakkautta, taikoja ja pettymyksiä. Sokkelikkoon voi eksyä ja löytää tiensä uudestaan. Kaikki on mahdollista, pystyt lentämään kuuraketilla ja taistelemaan verenhimoisia pirajoita vastaan vahingoittumattomana. Sinun tulee valita reittisi, mutta muista, että kuljet tyhjää aarrehuonetta kohti, olet todennäköisesti jättänyt jotain huomioimatta matkallasi. Nyt kun olet täällä ja kokenut pettymyksen, hälytät minut paikalle, kun et heti löytänyt aarretta, vaikka et edes tiennyt mitä etsit. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, ettei mene ihan putkeen!”

Yritin vastata keijulle, jollain mukanokkelalla letkautuksella, mutta kaunis raivotar jatkoi vaan saarnaamistaan: ”Älä käytä aikaasi tyhjän aarteen perässä juoksemiseen, vaan nauti jokaisesta hetkestä. Nyt on joulu ja sinun tulee unhoittaa arkiset kiireet ja nauttia läheistesi seurasta. Ei välttämättä tekisi huonoa, jos muistaisit tämän ohjeen myös muulloin kuin jouluna!” Kuuntelin hämmentyneenä, mutta sähdehtivän kaunis satuolento ei ollut vielä lopettanut: ”Ja nyt, palautan teidät takaisin, ja muista mitä sanoin sinulle!”

Keiju heilautti sauvaansa ja silmissäni näkyi tähtiä. Kun virkosin ja katsoin ympärilleni, pieni poika katsoo minua vieressäni jo laskeutuneessa koneessa ja tarjoaa vasemman kätensä kättelyyn. ”Minä toivon, että me matkustetaan vielä joskus yhdessä.” Katson häntä hämilläni, tarjoan käteni ja sanon: ”Samoin.”

Marraskuu

Kun maailma on niin pieni kuin se on, ihmiset lähtevät etsimään extreme-kokemuksia milloin mistäkin maailman kolkasta. Väki matkaa adrealiinista kiihoittuneina ympäri maailmaa, samalla kun todellisia extreme-kokemuksia löytyisi arkisesta ympäristöstäkin.

Marraskuu on varmasti äärimmäisintä mitä Suomi voi tarjota, on pimeää kuin mörön takapuolessa, vettä sataa ja tulee sekä kaiken lisäksi on kylmää. Kesä on kaukana takana, ja jouluun on vielä matkaa. Ihmiset masentuvat ja melatoniini valtaa ruumiin. Tämä jos mikä on varsinaisen äärimmäinen kokemus, jota pitäisi tarjota myös ulkomaisille matkailijoille. Kehotankin siis unohtamaan Joulumaan, Lapin hiihtokeskukset tai Helsingin hipster-skenen, Suomi-brändin terävimpään kärkeen pitäisi nostaa pahasti aliarvostettu ja kunniaa nauttimaton marraskuu!

Maailmalla marraskuun markkinointi kannattaisi aloittaa välittömästi esimerkiksi TV-mainoksilla, joissa taustalla soisi Miljoonasateen Marraskuu ja kuvissa näytettäisiin materiaalia sunnuntaiaamun kello neljän snägärijonosta. Muita maistuvia klippejä saisi töistä palaavista alaspäin tuijottelevista ihmisraunioista ja Hietaniemen autiosta uimarannasta, jonka maisema muistuttaa enemmään ikijäässä olevaa Jupiterin Europe-kuuta kuin auringon palvojien kehtoa.



Marraskuun tunnettuuden nostamiseksi olisi erinomaisen tärkeää saada myös Lonely Planetiin oma luku marraskuusta. Tässä tulisi kannattaa kiinnittää huomiota äärikokemuksen maksimointiin, ja luku voisi olla jotain seuraavan suuntaista:

Top3 asiat tehdä Suomessa marraskuussa:

1. Stressaa
Suomen marraskuun kireän kolea tunnelma tuo mieleen äärimmilleen jännitetyn jousen, joka voi napsahtaa poikki hetkellä minä hyvänsä. Tämän vuoksi marraskuu on mitä parhain aika koetella myös omaa henkistä kestävyyttä. Kun vierailet Suomessa marraskuussa, kannattaa pyrkiä siihen, että teet töitä, opiskelet tai suoritat muuten vaan mahdollisimman suuren ajan vuorokaudesta, jotta saat stressitasosi äärimmilleen.

2. Leikittele välittäjäaineilla
Marraskuun vaikutukset mielialaan antavat erinomaisen mahdollisuuden syvimpään mahdolliseen kokemukseen. Nauttiessasi suomalaisesta marraskuusta pyri minimoimaan aivojesi serotoniinitasosi, jolloin saat kaiken irti suomalaisesta melankoliasta. Tämän saa helpoiten aikaiseksi hankkimalla mojovan kanuunan.

3. Hassuttele sosiaalisella verkostollasi
Marraskuu on parasta aikaa kokeilla henkisen kestävyyden rajoja myös sosiaalisten suhteiden avulla. Äärikokemuksen hankkimiseksi marraskuussa, Lonely Planet suosittelee, että tapaat vanhoja heilojasi ja kuuntelet heidän uupumatonta kertomusta siitä, kuinka he viihtyvät tapaamiensa älyllisesti lahjattomien, mutta enimmäkseen harmittomien ihmisten kanssa.

Parhaimman äärikokemuksen saa yhdistämällä kaikki nämä asiat marrakuun aikana, ja jos kuun lopussa ei ole surmannut itseään, voi tätä suoritusta verrata Mount Everestille kiipeämiseen tai Saharan halki patikoimiseen.

Kivaa marraskuuta!

Sipulikapina ja kreisibailausta

Hei äiti, olen kunnossa, vaikka täällä viikolla Maharashtran maakunnassa elettiin erityisen jännittäviä hetkiä! Times of India uutisoi kytevästä sipulikapinasta, jota olen mielenkiinnolla seurannut. Ristiriidat sipulin toimittajien ja julkishallinon välillä kehittyivät niin suuriksi, että sipulin toimittajat päättivät lopettaa sipulin tukkukaupan toissa perjantaina kello 8-10 väliseksi ajaksi!

Koska äärimmäinen painostuskeino ei tuottanut tulosta, korottivat sipulin tuottajat panoksia ja maanantaina sipulikauppaa ei käyty lainkaan! Olin jo varautunut levottomuuksiin, kun sipulinnälkäinen kansa olisi noussut barrikaadeille, mutta onneksi kadut tuntuivat turvallisilta, eikä ylilyöntejä sipulisodassa nähty.

Sipulikapinaan rauhallisesti suhtautumiseen vaikuttaa arvatenkin kansan pitkäaikainen perinne ilmaista mielipiteitätään paastoamalla eikä syömällä, joten sipulin jyrsiminen ei heit tässä tilanteessa paljoa hetkauttanut. Pari viikkoa sitten täällä nousi kansan suosikiksi 74-vuotias Anna Hazare, joka paastosi 12 päivää julkishallinnon korruptiota vastaan. Syömälakko päättyi lopulta, kun hallitus päätti sisällyttää Annan vaatimukset tiukennettuun korruption vastaiseen lakiin.

Samalla tavalla kuin härmäläinen EU:n vastustaja ei menisi syömälakkoon ja ajaisi itseään terveydelle vaaralliseen tilaan ajamansa asian puolesta, ei myöskään intialainen kreisibailaus vastaa Suomessa totuttua krebaamista. Muutama viikko sitten osallistuin firman juhliin, joissa oli tiukat säännöt; juhlatilaa koristi blanketit joissa jyrkästi kiellettiin juominen ja polttaminen. Kylttiä katsellessani mietin, että millaiset vaikutukset tällaisella ohjeistuksella olisi keskiverto suomalaisyrityksen pikkujouluihin. Ainakin toimiston sihteeri Mirkku, ja tehtaan tuotantopäällikkö Seppo pystyisivät keskustelemaan ilman painavaa syyllisyyttä seuraavana maanantaiaamuna.

Vaikka päihteiden käyttäminen ei kuulu paikalliseen kulttuuriin samanlaisena osana kuin se nähdään pohjan perukoilla, ei se tarkoita etteivätkö ihmiset menisi sekaisin bilettäessään kuin viimeistä päivää. Huumannuttavan kokemuksen aikaan saamiseksi tarvitaan Bollywood-elokuvista tuttuja kappaleita, firman johtopukeutuneena elokuvahahmoiksi sekä marathinkielinen tietovisa Bollywood-elokuvista. Ihan kaikkea en illan kulusta ymmärtänyt juuri edellä mainituista seikoista johtuen ymmärtänyt, mutta onneksi sain tulkinnan tapahtumien kulusta paikallisilta.

Bollywood on ilmiönä erityisen mielenkiitoinen, sillä seillä on myös aitoa lahjakkuutta, vaikka tarinan kerronta eroaakin länsimaisesta elokuvasta. Vertailun vuoksi vielä otteet Bollywood-elokuvasta sekä suomalaisesta rainasta, joiden perusteella jokainen voi itse päätellä onnistuisiko suomalainen elokuva alkoholittomien bileiden teemana.

Intialaiset sekoavat tästä:



Tätä teemaa suomalaisissa bileissä ei välttämättä selvinpäin kestäisi: