Pakene vuorille!

Reilu vuosi sitten istuin ystäväni kanssa fudispelien jälkeisillä bisseillä, ja tuli puheeksi mitä siistejä juttuja voisi tehdä. Keskustelimme festareista ja suofudikseen osallistumisesta, kunnes viimein nousuhiprakan luoma lyömätön itseluottamus toi päähäni ajatuksen kiivetä Afrikan korkeimmalle vuorelle. Ehdotin reippaasti Kilimanjaron valloitusta, mutta yhteen ääneen todettiin, ettei asia ole ajankohtainen tänä kesänä.

Viime syksynä samainen kaverini lähestyy minua sähköpostilla, jonka otsikko oli "Kilimanajaron reissua kesälle". Sähköpostissa kerrottiin, että tarkoitus olisi valloittaa tiettävästi korkein vuori, jonne voi kiivetä ilman jäätikkökoulutusta, ja saavuttaa huippu 5895 metrin korkeudessa. Kun asian oli alunperin tuonut esille, ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä, joten vastasin ytimekkäästi: "Messissä."

Nyt kun matkaan on aikaa seitsemän viikkoa, on valmistelut kovassa käynnissä. Retki Afrikan huipulle vaatii paljon etukäteispanostusta, ja hankittuna on USA:n armeijan makuupussi ja -alusta, uudet vaelluskengät sekä kunnollinen goretex-takki. Välillä olo on kuin Kummelin kalastajille, jotka aloittivat kalastusharrastuksen hankkimalla catch-a-fish vieheen ja siihen liittyvät varusteet. Puuttuu vain myyjän toteamus: "Tästä puuttuu tonni."

Valmistautumisen varsinainen hauskuus on kuitenkin siinä, kun varusteita pääsee kokeilemaan. En oikein näe syytä että varusteiden kokeilu ja muut epämääräiset vaeltelut jätettäisiin puolitiehen, kun ne voidaan viedä myös lähelle täydellisen mielipuolisuuden rajaa! Esimerkiksi en näe syytä, miksi reppua ei pakattaisi täyteen tavaraa, kun lähtee Nuuksioon muutamaksi tunniksi kävelemään. Vastaavia harjoitusreissuja suorittaville, voin suositella myös kivien käyttöä painon lisäämiseksi, sillä ne ovat halpoja ja verratain helppoja löytää. Tämän lisäksi niiden tiheys on riittävän suuri, että pienen tilan täyttämisellä painoa saa mukavasti lisää selkään.

Harjoitusvaelluksen lisäksi minua on kohdannut suuri onni tänään, sillä sain suurta iloa tämän päivän vesisateesta! Tämä antoi minulle mahdollisuuden testata huipputeknistä tuulen ja täysin veden pitävää goretex-takkiani. Oivaltamisen riemu oli vastaava, kuin silloin kun sain graduanalyysiini valmiiksi, sillä pystyin toteamaan, että huipputekninen täysin vedenpitävä goretex-takkini pitää vettä!

Riskin reissun onnistumiselle muodostaa vielä vuori-ilma, sillä ohueen ilmaan reagoiminen on yksilöllistä, sekä nukkumisvarusteet. Tämän vuoksi seuraavana vuorossa onkin makuupussin ja alustan testaaminen, ja mielestäni tähän sopeutuu parhaiten mökkiolosuhteet. Ehkäpä vietän yhden lomaviikon nukkuen aitassa tai metsän siimeksessä makuupussissa, syöden näkkileipää ja pidättäen hengitystä totutellen ohueen ilmanalaan!

Näyttäisi jo tässä vaiheessa siltä, että kiipeilystä ja vaeltelusta saa helposti lyömättömän harrastuksen, pidemmäksikin aikaa, ja myös keinon täyttää päivät kesällä, joka muutoin saattaisi olla hyvinkin epähektinen ja vailla aikataulurajoitteita.

Nuuksio on toisella kielellä Noux.

Vedenpitävä goretex-takki pitää veden takin ulkopuolella.

Joulusatu 11

Olin lähdössä joulun viettoon Savon sydämeen, ja koska pääsen määränpäähäni lentämällä samalla hinnalla kuin junalla, olin päättänyt valita tämän vaihtoehdon, sillä ajansäästö lentoratkaisulla voittaa sielussani elävän hiilijalanjäljen perään huutavan viherpiipertäjän.

Kun pääsin koneeseen omalle paikalleni, totesin, että olin saanut viereeni yksin matkustavan pienen pojan. Hänellä oli valtava kaulassa roikkuva muovitasku, jossa oli matkustamiseen tarvittavat dokumentit sekä sylissään piirrustus, jota hän ujosti tutki. Koska pientä miestä näytti yksin lentäminen hieman jännittävän, aloitin jutustelun hänen kanssaan.

”Mitä sinulla on siinä piirrustuksessa?” Kysyin häneltä. ”Tämä on labyrintti.” Pieni poika vastasi ujosti. ”Aijaa, tosi hienolta näyttää, mitä kaikkea sieltä löytyy?” Jatkoin. ”No täällä on kaikkia vaaroja ja rahaa.” Poika opasti. Hetken kuluttua hän jatkoi: ”Täällä useita vaaran paikkoja, esimerkiksi tässä on haikaloja, jotka pitää ohittaa. Täällä on autiomaa, jossa on vaarallisen upottavaa juoksuhiekkaa, ja täällä on valtavan kokoisia kanuunoita. Tämä on kuitenkin vaarallisin paikka.” Poika osoitti kuvasta kohtaa, johon oli piirretty neito vaaleanpunaisessa mekossa ja tämän ympärillä sydämiä.

”Onko se tyttöystävä?” Kysyin pojalta. ”Ei kun se semmoinen paikka, että sieltä ei pääse enää pois.” Minua huvitti korkeintaa ensimmäistä luokkaa käyvän pojan näkemys rakastuneesta tytöstä ja totesin: ”Eihän tuo nyt kuitenkaan niin vaaralliselta vaikuta.”

Poika esitteli minulle vielä labyrinttiä lisää, josta löytyi verenhimoisten kalojen ja mustien aukkojen lisäksi myös apuvälineinä kuuraketteja ja autoja, joilla vaikean labyrintin seiniä pystyi rikkomaan. Tarkoitus seikkailulabyrintissa oli etsiä timantti ja sen  jälkeen poistua sokkelon toisesta kulmasta.

Minua viihdytti lapsen aito innostus labyrinttia kohtaan, ja hän kysyikin minulta: ”Haluatko nähdä tätä tarkemmin?” Lentoa oli jäljellä vielä tovi, ja olin jättänyt kirjani hattuhyllyllä olevaan reppuuni, joten jotain viihdykettä loppumatkalle tuli saada. Vastasin: ”Tottakai.” Poika painoi palvelunappia koneen katosta, ja hetken päästä stuerttina toiminut lyhyt pitkäpartainen vanha mies penkkirivimme kohdalle ja kysyi pojalta: ”Miten voin auttaa?” ”Voidaanko me vähän seikkailla tässä labyrintissä?” Poika kysyi stuertilta. ”Hetkinen vain.” stuertti vastasi ja meni koneen takaosaan.

Hän palasi glögilasin ja piparin kanssa sanoen: ”Nauttikaa nämä.” Katsoin piparia ja ajattelin, että olen varmaan tehnyt liikaa töitä, sillä välipalamme näytti pirskahtelevan pieniä tähtiä ja olin kuulevinani joululauluja piparin sisästä. Ajattelin kuitenkin, että parempi näytellä selväjärkistä, sillä ilmaillessa sekoilulla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Päätin syödä välipalan välittämättä kokemistani aistien vääristymistä. Kun olin saanut herkut syötyä, tulin valtavan väsyneeksi ja silmissäni sumeni.

Säpsähdin yhtäkkiä hereille, kun pieni poika tarttuu minua kädestä ja sanoo: ”Nyt me ollaan täällä, täällä pitää olla valtavan varovainen, sillä vaara vaanii joka käänteessä.” Ravistelin päätäni ja ihmettelin, miten pystyin seisomaan pimeässä ikivanhassa käytävässä, jossa valoa antoi seinälle asetetut soihdut sekä pojan kädessä oleva lyhty. Olin ällikällä lyöty, sillä matkustuskokemuksieni mukaan yleensä lentoyhtiön virallisiin käytäntöihin ei kuulu syöttää taikapipareita ainakaan Suomen sisäisillä lennoilla.

”Mitä täällä tapahtuu?” sain viimein kysyttyä. ”Olette joulumaan labyrintissa, jonne pyysitte päästä.” vastaa takaamme stuertti, joka oli vaihtanut vaatteet hiippalakkiin ja punaisiin housuihin ja nuttuun. ”Olkaa hyvä tutkikaa rauhassa ympäristöä, teillä on kartta käytössä, ja jos tarvitsette apua painakaa tästä.” hän sanoi, ja ojensi laatikon, jonka keskellä oli suuri punainen nappi. ”Hyvää matkaa.” hän sanoi ja katosi taaksemme.

Aloimme kävellä pitkin käytävää pojan tutkiessa tarkasti piirrustustaan, joka toimi karttanamme. ”Meidän täytyy hakea tuolta joulutorttuja ja kinkkua, jotka annetaan näille verenhimoisille haikaloille, ettei ne syö meitä. Niille tulee joulumieli, kun saavat hyviä luumutorttuja!” Poika sanoi osoittaen karttaa. Kävimme tuumasta toimeen ja pääsimme vaivatta ohi vaikeasta vaaran paikasta.

Seuraavaksi suuntasimme kohti kuurakettia, jonka avulla pääsimme vaikeiden sokkeloiden yli. Kun hyppäsimme raketista, olimme valtavien kanuunoiden ristitulessa. Syöksyimme maahan mahallemme, jolloin valtavat kudit viuhuivat päittemme ylitse. Koska tykit oli suunnattu ristikkäin toisiaan nähden, kuulat osuivat kanuunoihin, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Selvitimme myös vaikean sähköesteen hiipimällä antureiden ohitse hipihiljaa sekä upottavan juoksuhiekan menemällä kartanmukaisesti suojattua reittiä pitkin. Kun olimme selvittäneet nämä esteen, poika pysähtyi ja tutki karttaansa: ”Meidän pitäisi nyt olla perillä.” Katsoimme ympärillemme, jolloin huomasin pienen rasian lattialla. Menin rasian luokse ja avasin sen.

Pettymys oli valtava, kun rasia oli tyhjä. Joku oli jo vienyt aarteen, ja olimme jumissa kammoittavien vaarojen ympäröiminä. Poika innostui kuitenkin rasiasta, ja tutki sitä innokkaana. Minua harmitti vietävästi olin laittanut henkeni alttiiksi vaaroille ja palkkioksi siitä oli tulossa vain tyhjä rasia. Samassa muistin kädessäni olevan hätänappulan, ja iskin sitä täysin voimin.

Huone välähti kirkkaaksi ja tiukujen helinä sekä tähtipöly täytti huoneen samalla kun labyrintin aarrehuoneeseen laskeutui keijukainen. ”Hei vaan,” keiju visersi, ja jatkoi: ”oliko teillä jokin hätä?” Tajusin, että kyseessä oli sama keiju joka oli edellisenä vuonna vienyt minut Joulumaahan, jättänyt myöhemmin rautatieasemalle, eikä koskaan edes soittanut tai laittanut Facebookissa viestiä. ”Sinä!” huudahdin ärtyneenä.

”On todellakin hätä, olen jälleen joutunut sadun keskelle etsimään aarretta, ja kun se löytyy, niin on kyseessä vain tyhjä rasia. Ajattelin, että minusta tulisi rikas ja kuuluisa, kun löytäisin jonkun mittaamattoman arvokkaan arteen, mutta ei! Kun haluan reklamoida asiasta paikalle pamahtaa maailman kaunein keiju, jonka tapasin viime vuonna ja joka ei koskaan viitsinyt edes soittaa retken jälkeen, tai lisätä edes kaveriksi Facebookissa! Ei tämä nyt aivan putkeen mene.”

Keiju katseli minua säälivästi hymyillen ja vastasi: ”Et ole ehkä täysin ymmärtänyt tämän labyrintin taikaa.” Hän pyysi pojalta piirrustuksen labyrintista ja alkoi opastamaan minua: ”Tämä labyrintti on sinun elämäsi, täällä on vaaroja, onnen hetkiä, aarteita ja hankaluuksia. Täällä on rakkautta, taikoja ja pettymyksiä. Sokkelikkoon voi eksyä ja löytää tiensä uudestaan. Kaikki on mahdollista, pystyt lentämään kuuraketilla ja taistelemaan verenhimoisia pirajoita vastaan vahingoittumattomana. Sinun tulee valita reittisi, mutta muista, että kuljet tyhjää aarrehuonetta kohti, olet todennäköisesti jättänyt jotain huomioimatta matkallasi. Nyt kun olet täällä ja kokenut pettymyksen, hälytät minut paikalle, kun et heti löytänyt aarretta, vaikka et edes tiennyt mitä etsit. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, ettei mene ihan putkeen!”

Yritin vastata keijulle, jollain mukanokkelalla letkautuksella, mutta kaunis raivotar jatkoi vaan saarnaamistaan: ”Älä käytä aikaasi tyhjän aarteen perässä juoksemiseen, vaan nauti jokaisesta hetkestä. Nyt on joulu ja sinun tulee unhoittaa arkiset kiireet ja nauttia läheistesi seurasta. Ei välttämättä tekisi huonoa, jos muistaisit tämän ohjeen myös muulloin kuin jouluna!” Kuuntelin hämmentyneenä, mutta sähdehtivän kaunis satuolento ei ollut vielä lopettanut: ”Ja nyt, palautan teidät takaisin, ja muista mitä sanoin sinulle!”

Keiju heilautti sauvaansa ja silmissäni näkyi tähtiä. Kun virkosin ja katsoin ympärilleni, pieni poika katsoo minua vieressäni jo laskeutuneessa koneessa ja tarjoaa vasemman kätensä kättelyyn. ”Minä toivon, että me matkustetaan vielä joskus yhdessä.” Katson häntä hämilläni, tarjoan käteni ja sanon: ”Samoin.”

Marraskuu

Kun maailma on niin pieni kuin se on, ihmiset lähtevät etsimään extreme-kokemuksia milloin mistäkin maailman kolkasta. Väki matkaa adrealiinista kiihoittuneina ympäri maailmaa, samalla kun todellisia extreme-kokemuksia löytyisi arkisesta ympäristöstäkin.

Marraskuu on varmasti äärimmäisintä mitä Suomi voi tarjota, on pimeää kuin mörön takapuolessa, vettä sataa ja tulee sekä kaiken lisäksi on kylmää. Kesä on kaukana takana, ja jouluun on vielä matkaa. Ihmiset masentuvat ja melatoniini valtaa ruumiin. Tämä jos mikä on varsinaisen äärimmäinen kokemus, jota pitäisi tarjota myös ulkomaisille matkailijoille. Kehotankin siis unohtamaan Joulumaan, Lapin hiihtokeskukset tai Helsingin hipster-skenen, Suomi-brändin terävimpään kärkeen pitäisi nostaa pahasti aliarvostettu ja kunniaa nauttimaton marraskuu!

Maailmalla marraskuun markkinointi kannattaisi aloittaa välittömästi esimerkiksi TV-mainoksilla, joissa taustalla soisi Miljoonasateen Marraskuu ja kuvissa näytettäisiin materiaalia sunnuntaiaamun kello neljän snägärijonosta. Muita maistuvia klippejä saisi töistä palaavista alaspäin tuijottelevista ihmisraunioista ja Hietaniemen autiosta uimarannasta, jonka maisema muistuttaa enemmään ikijäässä olevaa Jupiterin Europe-kuuta kuin auringon palvojien kehtoa.



Marraskuun tunnettuuden nostamiseksi olisi erinomaisen tärkeää saada myös Lonely Planetiin oma luku marraskuusta. Tässä tulisi kannattaa kiinnittää huomiota äärikokemuksen maksimointiin, ja luku voisi olla jotain seuraavan suuntaista:

Top3 asiat tehdä Suomessa marraskuussa:

1. Stressaa
Suomen marraskuun kireän kolea tunnelma tuo mieleen äärimmilleen jännitetyn jousen, joka voi napsahtaa poikki hetkellä minä hyvänsä. Tämän vuoksi marraskuu on mitä parhain aika koetella myös omaa henkistä kestävyyttä. Kun vierailet Suomessa marraskuussa, kannattaa pyrkiä siihen, että teet töitä, opiskelet tai suoritat muuten vaan mahdollisimman suuren ajan vuorokaudesta, jotta saat stressitasosi äärimmilleen.

2. Leikittele välittäjäaineilla
Marraskuun vaikutukset mielialaan antavat erinomaisen mahdollisuuden syvimpään mahdolliseen kokemukseen. Nauttiessasi suomalaisesta marraskuusta pyri minimoimaan aivojesi serotoniinitasosi, jolloin saat kaiken irti suomalaisesta melankoliasta. Tämän saa helpoiten aikaiseksi hankkimalla mojovan kanuunan.

3. Hassuttele sosiaalisella verkostollasi
Marraskuu on parasta aikaa kokeilla henkisen kestävyyden rajoja myös sosiaalisten suhteiden avulla. Äärikokemuksen hankkimiseksi marraskuussa, Lonely Planet suosittelee, että tapaat vanhoja heilojasi ja kuuntelet heidän uupumatonta kertomusta siitä, kuinka he viihtyvät tapaamiensa älyllisesti lahjattomien, mutta enimmäkseen harmittomien ihmisten kanssa.

Parhaimman äärikokemuksen saa yhdistämällä kaikki nämä asiat marrakuun aikana, ja jos kuun lopussa ei ole surmannut itseään, voi tätä suoritusta verrata Mount Everestille kiipeämiseen tai Saharan halki patikoimiseen.

Kivaa marraskuuta!

Sipulikapina ja kreisibailausta

Hei äiti, olen kunnossa, vaikka täällä viikolla Maharashtran maakunnassa elettiin erityisen jännittäviä hetkiä! Times of India uutisoi kytevästä sipulikapinasta, jota olen mielenkiinnolla seurannut. Ristiriidat sipulin toimittajien ja julkishallinon välillä kehittyivät niin suuriksi, että sipulin toimittajat päättivät lopettaa sipulin tukkukaupan toissa perjantaina kello 8-10 väliseksi ajaksi!

Koska äärimmäinen painostuskeino ei tuottanut tulosta, korottivat sipulin tuottajat panoksia ja maanantaina sipulikauppaa ei käyty lainkaan! Olin jo varautunut levottomuuksiin, kun sipulinnälkäinen kansa olisi noussut barrikaadeille, mutta onneksi kadut tuntuivat turvallisilta, eikä ylilyöntejä sipulisodassa nähty.

Sipulikapinaan rauhallisesti suhtautumiseen vaikuttaa arvatenkin kansan pitkäaikainen perinne ilmaista mielipiteitätään paastoamalla eikä syömällä, joten sipulin jyrsiminen ei heit tässä tilanteessa paljoa hetkauttanut. Pari viikkoa sitten täällä nousi kansan suosikiksi 74-vuotias Anna Hazare, joka paastosi 12 päivää julkishallinnon korruptiota vastaan. Syömälakko päättyi lopulta, kun hallitus päätti sisällyttää Annan vaatimukset tiukennettuun korruption vastaiseen lakiin.

Samalla tavalla kuin härmäläinen EU:n vastustaja ei menisi syömälakkoon ja ajaisi itseään terveydelle vaaralliseen tilaan ajamansa asian puolesta, ei myöskään intialainen kreisibailaus vastaa Suomessa totuttua krebaamista. Muutama viikko sitten osallistuin firman juhliin, joissa oli tiukat säännöt; juhlatilaa koristi blanketit joissa jyrkästi kiellettiin juominen ja polttaminen. Kylttiä katsellessani mietin, että millaiset vaikutukset tällaisella ohjeistuksella olisi keskiverto suomalaisyrityksen pikkujouluihin. Ainakin toimiston sihteeri Mirkku, ja tehtaan tuotantopäällikkö Seppo pystyisivät keskustelemaan ilman painavaa syyllisyyttä seuraavana maanantaiaamuna.

Vaikka päihteiden käyttäminen ei kuulu paikalliseen kulttuuriin samanlaisena osana kuin se nähdään pohjan perukoilla, ei se tarkoita etteivätkö ihmiset menisi sekaisin bilettäessään kuin viimeistä päivää. Huumannuttavan kokemuksen aikaan saamiseksi tarvitaan Bollywood-elokuvista tuttuja kappaleita, firman johtopukeutuneena elokuvahahmoiksi sekä marathinkielinen tietovisa Bollywood-elokuvista. Ihan kaikkea en illan kulusta ymmärtänyt juuri edellä mainituista seikoista johtuen ymmärtänyt, mutta onneksi sain tulkinnan tapahtumien kulusta paikallisilta.

Bollywood on ilmiönä erityisen mielenkiitoinen, sillä seillä on myös aitoa lahjakkuutta, vaikka tarinan kerronta eroaakin länsimaisesta elokuvasta. Vertailun vuoksi vielä otteet Bollywood-elokuvasta sekä suomalaisesta rainasta, joiden perusteella jokainen voi itse päätellä onnistuisiko suomalainen elokuva alkoholittomien bileiden teemana.

Intialaiset sekoavat tästä:



Tätä teemaa suomalaisissa bileissä ei välttämättä selvinpäin kestäisi:

Kuiva pieru on tärkeintä

Intialainen ruoka on paitsi oivallisen makuista myös erinomaista laihdutusruokaa. Kun aineenvaihdunta toimii vilkkaammin kuin ennättää kulkukoiraa sanoa, ei ole pelkoa, että kilot jäisivät vyötärölle. Olenkin ruokaillut kaikkien ohjeiden mukaisesti, suosien kasvisruokia sekä siistin oloisia paikkoja, pessyt kädet säännöllisesti, sekä välttänyt kuralammikoista juomista. Kaikista varotoimista huolimatta katala vatsatauti iski minuun koko voimallaan.

Vaikka vatsataudin kokeminen kuuluu Intian matkailuun samalla tavalla kuin Eiffel-tornin töllistely Pariisin visiittiin, ei se silti ole kokemuksena miellyttävimmästä päästä. Kun käyttää yön vessassa ravaamiseen, sekä vatsakipujen kanssa pyörimiseen miettien mikä pirulainen on huonovointisuuden aiheuttanut, tulee väistämättä äitiä ikävä, ja kyseessä onkin aivan Louvren jonossa tuntikausia maleskelemiseen verrattava kiirastuli.

Aamulehdessä kirjoitettiin tällä viikolla, että vapaudet ja kaikki ihanan humaanit ja pehmeät arvot johtamisessa tekee IT-alan työntekijöistä tehokkaampia. Itse olen viime aikaisten kokemusteni myötä vahvasti sitä mieltä, että asiantuntijana tärkein edellytys tehokkaaseen työhön on kuiva pieru. Paitsi, että se kertoo fyysisestä hyvinvoinnista se kohottaa myös mukavasti mielialaa!

Olin varautunut vatsavaivoihin hakemalla työterveyshuollosta etukäteen antibiootteja, jotka ovat varattu siihen tilanteeseen, että tauti kehkeytyy erityisen pahaksi. Antibiootteja aletaan syödä siinä vaiheessa, jos kuumeinen turistiripuli on jatkunut useita päiviä. Lääkärin ohjeistus saa minut nyt jäykäksi kauhusta, sillä olen varma, että siinä tilanteessa että joutuisin makaamaan kuumeisena vatsataudissa useita päiviä, sekoaisin päästäni ennen kuin antibiootteihin pääsisi käsiksi. Kokemanin lyhyempi aktiivinen businessripuli oli jo riittävän ikävä kokemus.

Kuten kaikissa elämän haasteissa, on tässäkin vastoinkäymisessä nähtävissä myös positiivisia puolia. Nyt kun kehoni on puhdistunut myrkyistä, ja kaikesta muustakin mitä sinne on joutunut, on hyvä alkaa puhdistaa myös sielua. Ajattelinkin, että seuraava askel ripulin jälkeen henkisen valaistumisen tiellä onkin meditointi kuuluisassa Osho Ashram joogakeskuksessa. Jos huomenna pystyn nauttimaan kiinteää ruokaa, suuntaan siis sinne pohtimaan syntyjä syviä!

Incredible India

Mitä tehdä, kun olet kollegan kanssa autossa, hänen sääreensä on hyökännyt kookas rotta? Oma best ja toisaalta myöskin ainoa practiseni asiaan on se, että kuski jonka jalassa on rotta alkaa kiljumaan ja pysäyttää auton hätävilkut päälle ja avataan kaikki ovet. Vaikka kiljuminen kuullostaa huonolta, olimme tilanteessa viimeisen päälle miehekkäitä ja valmiina käymään taistelua villiä luontoa vastaan.

Rotta kuljettajan jalassa ei kuitenkaan ole sellainen tilanne, jossa käy läpi kaikki tuntemansa jumalat ja pyytää heiltä anteeksi tylsiä tekojaan ihan varmuuden vuoksi jos on joutumassa tuon puoleiseen. Tällaisiakin tilanteita on aamulla töihin matkatessa riksataksin kyydillä. Eilen aamulla olin aidosti huolissani turvallisuudestani, kun olin aamulla lukenut sanomalehdestä, että monsuunin myötä kaupungin tiet ovat niin huonossa kunnossa, että kaksi armeijan sotilasta olivat kaatuneet kuopassa moottoripyörän päältä ja rekka ajanut niiden päältä kohtalokkain seurauksin.

Olen kuitenkin selvinnyt kokemuksista ehjin nahoin, lieko sitten syynä kuskien rautainen ammattitaito vai korkeampien voimien suojelus. Toivoisin, että olisi näin, koska tällä viikolla olen tutustunut aivan uuteen jumaluuteen, kun maassa vietetään osavaltiolle tärkeää festivaalia, jossa palvotaan norsupäistä jumalaa. Norsupäisellä jumalalla oli käynyt onni onnettomuudessa, sillä hän oli syntynyt hindujen pääjumalien perheeseen ja oli saanut lapsena nimeksi Ganesh.

Ganesh oli vielä kovin pieni, kun muut vähäarvoisemmat jumalat olivat jostain syystä kimpaantuneet häneen, ja sivaltaneet häneltä pään poikki. Vasta julman teon jälkeen nämä jumalat olivat huomanneet, että kyseessä olikin ison pomon poika ja hätä päissään lähteneet etsimään tälle uutta päätä. Ensimmäisenä oli vastaan tallestellut norsu, joka oli joutunut luopumaan päästään, jotta Ganeshille saatiin uusi kupoli.

Ganeshin juhlinta alkoi viime viikolla ja huipentuu tulevana sunnuntaina, jolloin kaikki kunnon hindut kokoontuvat ulos paukuttamaan rumpuja ja vierailemaan Ganesh-kopeissa. Koko juhlinta huipentuu siihen, että ihmiset heittävät tämän kovaonnisen jumalan patsaita sekä kukkia, pähkinöitä ja hedelmiä veteen. Onneksi kuitenkin paikalliset ympäristötietoiset ihmiset keräävät nämä ja vievät lasten koteihin ja vähäosaisten kouluihin lasten iloksi.

Kaiken kaikkiaan Intia on erilainen paikka kuin Suomi, ja olenkin päättänyt, että tämä on elämäni tilaisuus päästä kiinni ensimmäiseen miljoonaani. Suunnitelmani on kärkkyä roolia kunnon Bollowood-elokuvassa ja tulla kuuluisaksi maassa jossa kansa on moninverroin iloisempaa ja ystävällisempää kuin kotoisassa Pohjolassa, jossa BKT per capita on huomattavasti korkeampi.

Mää tarjoon, sää maksat

Kreikka on elänyt jo hetken aikaa Petri Nygårdina huudellen tarjoamisesta ilman maksuvalmiutta. Varatta eläminen on kuitenkin aiheuttanut maalle kroonisen budjetti alijäämän, ja euromaiden, IMF:n ja yksityisten rahoituslaitosten pomot ovat päässeet housut kintuissa yllätettyjen helleenijohtajien kanssa erilaisiin hotelleihin ja motelleihin ensimmäisen tukipaketin jälkeisille jatkoille.

On mielenkiintoista, että valtio, joka elää agraarituotteista ja turismista, voi joutua ongelmiin. Luulisi, että lempeä välimeren ilmasto antaisi hyvää kasvualustaa salaatille ja tomaateille ja muille agraaritalouden tuotteille, joiden kilohinta on parhaissa tapauksissa jopa toista euroa. Näiden maassa kasvavien kultakaivosten lisäksi, maalla on myös pitkälle jalostettuja huipputeknologian tuotteita kuten fetajuustoa ja turistien kiusaksi muodostettavia taksijonoja.

Näinkin pitkälle kehitettyjen tuotteiden kanssa olisi aivan ymmärrettävää, että maan reaalitalous olisi kunnossa, mutta toisin on käynyt. Ilmeisesti Kreikassa on luettu samaa kansantaloustieteen oppikirjaa, jota myös Antti Kurhinen luki pyrkiessään eduskuntaan ja luvatessaan kaikille kansalaisille omat upouudet Mersut. Harmillisesti Kreikassa ylivarojen eläminen on saatu toteutettua samaan aikaan kun Antin valtionbudjetin uusjako jäi vain haaveeksi.

Kreikan kohdalla ongelma on siis jo syntynyt ja tällä viikolla Euroopan talouseliitti päätti viimein kunnon jytkytukipaketista Kreikalle. Suomen oppositiopopulistien johdolla ajamat velkajärjestelytakuut luvattiin myös pääministeri Kataiselle suullisesti. On hienoa, että Kataisella on reiluja kavereita kuten Berlusconi ja Sarkozy, joiden sanaan voi luottaa kiperimmissäkin tilanteissa.

Takuiden on joka tapauksessa jollain tavoin olla kiinnittettyjä maan reaalitalouteen, eli tuotteisiin, palveluihin tai muuhun omaisuuteen. On hienoa, jos Suomi saa velkojensa vastineeksi puolellatoista miljardilla fetasalaattia, sillä tällä olisi suuri terveysvaikutus korkeasta verenpaineesta ja sepelvaltimotaudeista kärsivään Suomen peruskansaan. Jos fetasalaatin osuutta pienennettäisiin, ja vaikka vain puolella miljardilla otettaisiin taksijonoja, voisi tällä olla kannustava vaikutus julkisen liikenteen käyttöön eduskunnan uusien kansanedustajien keskuudessa.

Kreikan talouskriisi on nyt näennäisesti selätetty, mutta paljon on keskusteltu myös Euroopan talousalueen seuraavista ongelmatalouksista ja moral hazard –ilmiöstä, jossa valtiot voivat ylivelkaantua niin paljon kuin haluavat ja Euroopan Unionin talous- ja rahaliitto ehittää hätiin. Tässä olisi Suomella paikka myydä omaa harvinaislaatuisen korkean moraalinäkemyksen hallinan know how’ta.

Koska Kreikan pekastuskekkereissä on ollut silmäätekeviä kuin Tuksun häissä, voitaisiin Suomesta lähettää pari Seiskan toimittajaa kertomaan korkean moraalin toiminnasta ja näin voitaisiin ehkäistä muiden maiden kaatuminen vauraiden Euromaiden syliin. Opetusmateriaaleina voitaisiin käyttää vaikka toimittajien vastuullista alkoholitarjoilua kohuprinsessalle.

---

Kirjoittaja huomauttaa myös, että Suomen osuus ensimmäisestä Kreikan tukipaketista oli noin 1,5 miljardia euroa, ja paketin kokonaiskoko oli noin 110 miljardia. Toisessa tukipaketissa Suomi on mukana 1,4 miljardilla, kun euromaiden ja IMF:n tukipaketin kokonaiskoko on 109 miljardia. Toisessa tukipaketissa on mukana myös yksityiset rahoituslaitokset, jotka ovat pidentäneet Kreikan erääntyviä lainoja 135 miljardin edestä. Suomen osuus siis koko 354 miljardin potista on 0,8 prosenttia. Tämä pieni pikavippi lienee kuitenkin pieni hinta siitä, että vältetään suurten eurooppalaisten pankkien kaatuminen ja kansainvälinen regressio.