Äidille

Ennen hiihtoreissun viimeistä osaa on syytä kirjoittaa eräästä paljon tärkeämmästä asiasta, eli äidistäni.

Minun äitini on maailman paras äiti. Paitsi että äitini on synnyttänyt ja kasvattanut minut on hän myös aina ollut tukemassa valintojani ja lopulta ymmärtänyt nuoren miehen irrationaaliset tempoilut. Nämä itsessään jo riittävät tekemään äidistäni maailman parhaan äidin, mutta tämän lisäksi äitini tekee maailman parasta makaronilaatikkoa. Vaikka pidän itseäni aika kovana tekijänä makaronilaatikkotouhuissa, äitini tasolle en millään yllä.

Äiti on tukenut minua niin opiskelu- ja työasioissa kuin ihmissuhteiden myrskyissä. Elämän muutoksissa on äiti aina tukenut ja ohjannut minua viisaudellaan. Äitini on myös tuntenut ylpeyttä poikaansa kohtaan pienistäkin asioista, oli se sitten pikkupoikana tehty maali piirin sarjan pelissä, ylioppilastutkinto tai maisterin paperit. Äitini jopa laittoi kuvataidekoulussa tekemiäni hyvinkin persoonallisia taideteoksia esille kotiimme. Vieraiden kysyessä esineen funktiota on äitini kärsivällisesti ja lempeästi selittänyt, että tämä savimöykky on poikani tekemä ja se esittää merihirviötä. Se on osoitus todellisesta äidin rakkaudesta!

Vanhempani siskoni luona Espoossa viime kesänä.

Äitini ei ole paitsi äiti, mutta hän on myös mummo, sillä vanhemmat siskoni ovat lisääntyneet niin kiivaasti. On mahtavaa kysyä sisarentyttäriltä milloin olette menossa mummon luokse, kun heidän lapsen silmänsä loistavat ja innostuneesti kertovat mitä aikovat mummon ja ukin kanssa touhuta. Viimeksi Iisalmessa vierailtuani äitini kertoi, että hän on kutomassa tilkkutäkkiä nuorimman siskoni toista lasta varten. Mikä onkaan turvallisempi tapa vastasyntyneen vauvan nukahtaa kuin äidinäidin kutoman peiton alle?

Lopuksi haluan vielä kiittää sinua äiti, että olet jaksanut ohjata ja tukea tällaista hulivili pojankossia! Olet maailman paras äiti.

Johtajuus kriisitilanteessa

Samalla kun maailma rypee vaikeassa talouskriisissä, on Tahkon matkamme pysähtynyt mökin kuistille ilman avainta. Useissa yhteyksissä talouskriisin perimmäiseksi syyksi on kerrottu yksittäisten toimijoiden ahneus, itsekkyys ja piittaamattomuus oikeasta ja väärästä. Oma kriisimme johtui pikemminkin huolimattomuudesta kuin edellä mainituista sekoista. Yhteistä molemmille kriiseille kuitenkin on, että vaikeina aikoina tarvitaan suurta johtajuutta.

Onneksi ryhmäämme oli lähtenyt mukaan vastuunkantaja, joka tuli ratkaisemaan kriisimme päättäväisellä otteella. AA Cool J saapuikin tunnin odottelun jälkeen avaimen kanssa, jolloin tunnelma oli nautitun olutmäärän valossa leppoisa, mutta kylmyyden ja odottelun kannalta hienoisesti kiristynyt. Rauhallisella otteellaan AA Cool J näytti johtajuutta, jota tilanne edellytti, ja päästi meidät mökkiin sisään.

Reippaan ulkoilun päätteeksi otimme minttukaakaot ja päätimme herättää Ellun saunan lämmitykseen. Ellu olikin pääsiäistunnelmissa jo hieman etuajassa osoittamalla todellisen ihmeen, kun hän heräsi välikuolemastaan. ”Mennäänkö saunaan?” hän kysyi äänellä joka tuntui tulevan haudan takaa. ”Voidaan mennä, mutta lämmitetäänkö se ensin?”

Ellu hyväksyi ehdotukseni reiluna, ja puolen tunnin päästä olimme jo lauteilla kertaamassa päivän tapahtumia. Mökkimajurina toiminut AA Cool J tiesi kertoa että 12 miljoonan euron unelma oli lähtenyt hänen kanssaan baariin, ja jäänyt sille tielleen. Ellu puolestaan totesi päivän olleen sumuinen. Myöntelimme ymmärtävästi, vaikka keli oli koko päivän ollut kuin morsian.

Taantumia on Suomen ja maailman taloudessa ollut aiemminkin, joista ensimmäisenä noteerattuna pidetään 1800-luvun alun nälkävuosia. Tuolloin agraarikulttuuriin nojautuvan Suomen kansan sadon vie halla ja kansa näki nälkää. Myös urhoollinen joukkomme alkoi nähdä nälkää päivän aktiviteettien jälkeen, joten päätimme torjua taantumaan kunnon pihvi-illallisella. Laitoimme itsemme valmiiksi, varasimme pöydän ravintolasta ja tilasimme taksin.

Ravintolaan päästyämme päätimme kantaa globaalia yhteiskuntavastuuta, ja tilasimme ranskalaista täyteläistä Chardonnaytä sekä brasilialaista härän sisäfilettä. Alkuruuaksi nautimme kreikkalaisen salaatin ja jälkiruuaksi italialaisen tiramisun. Laseja kilistellessämme totesimme, että kyllä maailman parantaminen on vaan hienoa, ei ihmekään että hipit siitä niin meuhkaavat!

Ruokailun jälkeen meitä alkoi laulattaa! Ei ollut siis muita vaihtoehtoja kuin siirtyä karaokebaariin. Tilasimme pöydän täyteen skumppapulloja, sillä ravintolasta ei löytynyt aitoa samppanjaa. Liekö sitten lama-aika vai pohjoissavolainen samppanjan kulutus, joka on vaikuttanut asiaan. Selailimme biisilistoja ja kysyin hiljaiselta ja kaljulta kollegaltani, onko hän laulumiehiä.



”Noo…” kollega aloitti ja raapi mietteliäästi takaraivoaan. ”Kyllä minä lauloin kerran ollessani Irakin sodassa. Sehän meni silleen, että oltiin siinä ihan rauhassa kavereiden kanssa, ja paikalle tuli sitten yks skappari, joka kysyi, että olenko ajanut koskaan kuorma-autoa. Kerroin siinä sitten, että on mulla Suomen C-ajokortti, mutta ei se taida USA:n armeijassa oikein päteä…”

”Siis, oletko sä ollut Irakin sodassa USA:n armeijassa” kysyin äimistyneenä. ”No, mä kävin siinä ensimmäisessä kahinassa 90-luvun alussa ja sitten tässä jälkimäisessä kävin vähän torrakoilla sohimassa. En minä edennyt siellä kuin joukkueenjohtajaksi, niin tulin sitten takaisin Suomeen ja töihin. Tämä skappari tosiaan kysyi, että kiinnostaisiko mua ajaa tankkia. Mietin siinä että olishan se ihan pirun siisti ja sanoin, että mikäs siinä. No..” kollega raapi jälleen takaraivoaan, ja jatkoi: ”Siinä sitten mentiin hakemaan tankkia ja sehän oli ihan täysiverinen Bradley M2 / M3. Siinä sitten köröteltiin ja kysyin skapparilta että minne tässä pitäis mennä. Skapparihan sanoi siihen vaan, että vedä vähän tuossa parkkiksella pari sivuluisua ja sitten mennään tuonne konserttiin.”

Seurueemme kuunteli silmät pyöreinä kaljun ja ei enää niin hiljaisen kollegamme tarinaa, kun hän jatkoi: ”Tosiaan sinä iltana oli Robbie Williams esiintymässä tukikohdan joukoille, ja tämä tököpää skappari oli päättänyt, että on tosi siistiä mennä sinne tankilla. Minä sitten ajelin sitä, oli muuten yllättävän helppo ohjata sitä, kun ne jenkit osaa tehdä hyviä sotavehkeitä. Skappari sitten huuteli paikallisille tankin luukusta, ampui ilmaan rynkyllä, ja lämmitti SPAM-purkkimuonaa pakosarjan päällä.”

”Päästiin sitten perille ja siellähän kävi ilmi, että Robbie oli juonut ittensä niin känniin, ettei voinut ollenkaan laulaa. Skapparihan kysyi, kun se oli sen tukikohdan johtaja, että osaako kukaan musisoida. Siinä ilmaantui pari kitaristia ja joku rumpali ja taispa joku soittaa bassoakin. Kunnollisia laulajia ei tuntunut ilmaantuvan, joten sanoin, että oonhan mä kuorossa laulanut. Sitten siinä vedetiin siinä neljälle tuhannelle miehelle pari tuntia poppia ja ihan kivastihan se meni. En mä kyllä sen jälkeen oo hirveesti laulanut.”

”Wau!” huudahdin ja mietin samalla skapparin esittämään vastuuttavaa johtajuutta ja USA:n sotateollisuuden merkitystä maailman taloudelle. Mietintöni keskeytti kuitenkin karaokeisännän vaativa karjunta: ”Ellu! Onko Ellu paikalla?” Samalla näen kuinka päivällä rinteessä kaksintaisteluun haastamani ranskatar kävelee päättäväisin ilmein kohti kauhistunutta pöytäämme.

Johtuujen tarkastelu jatkuu seuraavassa osassa..

Laskettelun todellisuus

Poikaporukalla reissussaoloa kutsutaan A-luokan reissuksi ja suomalaisilla miehillä onkin pitkät perinteet A-luokan reissuista, kuten mökkikisamatkat joka keväisiin jääkiekon MM-kisoihin, talvisota ja viikinkiretket. Usein nämä retket ovat kuitenkin sekä henkisesti että fyysisesti rankkoja, eikä miestappioltakaan voi aina välttyä.

Miestappiot Tahkolla olivat jo käsin kosketeltavia, sillä Suomen taloustaivaan toivo oli kuivahtamassa saunassa ja Ellu vain siemaili kaljaansa. Kansakunnan taloudellinen tulevaisuus oli uhattuna, ja Suomi oli ajautumassa suurempaa taantumaan. Lamaa ehkäistäksemme päätimme kuitenkin käydä hakemassa liikemiehen pois lauteilta. Alaston bisnessankari rojautettiin sohvalle ja hänet peiteltiin unten maille, sillä onhan nuorten menestyjienkin joskus levättävä. Kansakunnan tulevaisuus oli jälleen turvattu.

Saatuamme juotua toiset kaksitoistavuotiaat päätimme hiljaisen ja kaljun kollegani kanssa lähteä hiihtämään. Sitä vartenhan Tahko-vuorelle oli tultu. Rinteiden alla huomasimme, että samaan aikaan järjestettiin moottorikelkkakisat Tahkolla. Heitimme ylävitoset maailmanmestari Kimi Räikkösen kanssa ja suuntasimme välinevuokraamon kautta rinteeseen.


Hiljaisen ja kaljun kollegani neuvoessa minulle slalomin tekniikkaa rinteen puolivälissä tummanpuhuva hahmo kiitää huojuen viereemme. Ennen kuin kerkeämme reagoida millään tavoin, hahmo huutaa: ”Minä lasken pääni jäädyksiin!” Tämän kuultuamme purskahdamme nauruun, sillä tunnistamme hahmon Elluksi, joka on samoilla, saunan väsyttämillä silmillä liikenteessä. Hän huikkaa vielä syöneensä viimeisen piirakan ja syöksyy rinnettä alas.

Olimme jälleennäkemisestä vähintäänkin hämmentyneitä. Päätimme siis ottaa neuvoa antavat, ja suuntasimme kaljun ja hiljaisen kollegan kanssa kaljalle ja syömään. Lounastamisen jälkeen päätimme alkoholin tuoman reippaan itsevarmuuden johdattamina lähteä kohti suurempia rinteitä. Pyysimme vielä kaljat mukaan, sillä kuten taloudessa, myös hiihtoreissulla tulee etukäteen varautua mahdollisiin taantumiin. Toimintaamme voisikin luonnehtia viisaaksi taloudenpidoksi, sillä pysähtyneessä tuolihississä kylmän Karhun nauttiminen auringon paisteessa antaa todella voittamattoman tunteen.

Platon kirjoitti aikoinaan jo todellisen maailman ja varjomaailman eroista, kuinka olemme kahlittuna omaan ajatteluumme ja näemme todellisesta maailmasta vain varjoja ja heijastuksia. Vaikka emme Tahko-vuorelta löytäneetkään luolia, joissa Platon olisi voinut viettää aikaa mietiskelemässä, uskon, että myös Platon on käynyt laskettelemassa, ja todennut että oma näkemys über-coolista laskettelusta voi olla vain heijastus siitä miltä se todellisuudessa näyttää. Häntäluuni pikkuhiljaa kipeytyessä myös minulle alkoi valjeta varjomaailman ja todellisuuden väliset erot Platonin luomassa kontekstissa.


Ilmeisesti myös Ellu oli lukenut Platoninsa huolellisesti, sillä hän ilahdutti soitolla, joka huokui platonistista Politeia-ideologiaa. ”Pahaa päivää!” hän aloitti, ”Tulkaa tänne mökille saunomaan, sauna on lämmin.” Jäin jälleen äimistyneenä odottamaan häneltä lisää inputtia, mutta päättäväisenä henkilönä hän oli ehättänyt jo sulkea puhelimen. Platonin ihannevaltio, kuten ei myöskään ihannehiihtoreissu, eivät tietenkään ole demokratioita, vaan valtaa pitää ne joilla on riittävä filosofinen viisaus tehdä ratkaisuja!

Sauna tuntui kieltämättä tässä vaiheessa loistavalta idealta, sillä olin mäessä pyöriessäni hukannut kaljun ja hiljaisen kollegani, kaatunut lukemattomia kertoja sekä uhannut ranskalaista turistia kaksintaistelulla yrittäessäni kertoa hänelle ontuvalla ranskalla, että oli hauska tutustua. Onneksi olin sentään nähnyt rinteessä uuden kollegani Keken, jonka kanssa päätimme suunnata after-ski minttukaakaon jälkeen saunomaan.

Kun saavuimme mökille Keken kanssa, kalju ja hiljainen kollegani joi olutta mökin ulko-oven ulkopuolella. ”Mennäänkö saunaan? Saunan pitäisi olla lämmin.” Ehdotin. ”Ei taida onnistua.” Kalju kollegani vastasi. Saimme nopean tilanneraportin: Ellu oli todella laskenut päänsä jäädyksiin, ja nukkui sisällä, mökkimajurina toiminut AA Cool J oli ottanut avaimen ja lähtenyt baariin kärkkymään meininkiä ja toisen avaimen haltija oli hukassa. Tilanne ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin odotella ja nauttia kuistilla viilenemässä olleita oluita. Miestappioiden luoma talvinen Ylä-Savon todellisuus oli tylsempi kuin mielessämme siintänyt heijastus lämpimästä saunasta.

Tarina jatkuu jälleen hetkenä minä hyvänsä!

Hiihtoreissu

Pahoittelen blogin lukijoille, etten ole ennättänyt kirjoitella elämää suurempia ajatuksia hetkeen. Ajattelinkin tällä kertaa jo aiemminkin hehkuttamani Hanen loistavan blogin innoittamana tarinan, mikä tapahtui pari viikkoa sitten. Muistutan heti tässä vaiheessa, ettei totuus ole hyvässä tarinassa tärkeintä.

Kaikki alkoi toissa perjantaina työpäivän jälkeen, kun päätimme työkavereiden kanssa lähteä työpaikan lähellä sijaitsevaan paikalliskuppilaan kaljalle pohtimaan elämää, maailmankaikkeutta ja sen sellaista. Pienen spekuloinnin ja parin kaljan jälkeen esitettiin loistava idea hypätä Pasilan asemalta junaan ja lähteä laskettelemaan Tahko-vuorelle Nilsiään. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Nilsiään, mitä ihmettä?”. Olin viimeksi vieraillut Nilsiässä pelaamassa Nilsiän Pallo-Haukkoja vastaan yli 15 vuotta takaperin. Koska idea oli täysin absurdi ja mahdoton, olin heti messissä.

Tarkastimme aikataulut, ja otimme pari puhelua, jonka jälkeen asia oli kunnossa! Mökki oli varattu, mökkiin saimme kaljat iltaa ja aamiaisen sekä hissiliput seuraavaa päivää varten. Myös kyyti Siilinjärven juna-asemalta hoitui todella näppärästi taksikeskuksen kautta. Tarkastimme vielä junan lähtöajan ja kaikki oli valmista.

Jotain kuitenkin vielä puuttui ja päätimme suunnata junaan Alkon kautta. Matkan alkumetrit sujuivat hieman epäröivissä ja epäilevissä tunnelmissa. Kukaan meistä ei ollut mikään erityinen laskettelija, itse olin edellisen kerran ollut laskettelusukset jalassa ala-asteen hiihtoreissulla ja se ei ollut mikään erityinen menestys. Päätimme siis kaivaa esiin rohkaisumoukut, jotka oli pitkäripasesta haettu.

Kun Bacardi-pullosta oli puolet mennyt, näin parhaaksi käydä katsomassa meininkiä ravintolavaunussa. Savon maahan matkaavan lentävän kalakukon ravintolavaunu olikin jotain aivan ylivoimaisen hienoa. Kyseessä ei ollut mikään tavallinen ylihintaisia ja pahoja lihapullia myyvä ahdas koppi, vaan täysiverinen diskovaunu!


Diskovaunun oluiden ja matkarommin voimalle vedettiin normaalit perustumut ja Siilinjärvelle saavuttaessa aloimmekin pohtia kaikkien aikojen suomalaisia runoilijoita. Taiteilijoista tuli mieleen Göstä Sundqvist ja Juice vainaat, joiden alakuloisia ja itseironisia sanoituksia kiiteltiin ja kehuttiin oikein kilvan. Taksiin hypätessä olimme kuitenkin jo todenneet, ettei meistä irtoaisi tekotaiteellista mukasyvällisyyttä pienintäkään tirausta, joten päätimme keskittyä ydinosaamiseemme ja korkkasimme kaljat.

Kaljan siemailun lomassa keskustelimme laman vaikutuksista Nilsiän taksiautoilijoihin ja siihen, miltä tuleva kesä näyttää. Ei ilmeisestikään kovin hyvältä näyttänyt, mutta perille saavuttaessa mökki näytti sitäkin paremmalta! Tilaamamme kaljat oli nätisti jätetty mökin kuistille kylmään, aamiainen odotti jääkaapissa ja sauna oli lämmin. Ajattelin, voiko työviikko juuri paremmin loppua.

Saunomisen jälkeen päätin mennä pitkäkseni, sillä kohtuuton alkoholin määrä ja työviikko painoivat päälle kuin yleinen syyttäjä. Näin ei kuitenkaan koko porukkamme toiminut, vaan aamulla herätessäni suloisen yläsavolaisen auringon paisteeseen minua odotti ennalta odottamaton näky. Seurueemme kovakuntoisin taistelija Ellu oli nimittäin vieraillut illalla paikallisessa ja jatkoille oli tarttunut mukaan kuuluisia suomalainen liikemies!

Herrat olivat baarin sulkeuduttua juhlineet ja saunoneet koko yön, sillä nuori bisnesnero oli juuri tehnyt 12 miljoonan euron diilin, ja sitä tuli juhlia. Korostaakseen miehisyyttään ja osoittaakseen lamankaatotalkoiden onnistuneiksi miehet olivat alasti aamupalalla puhuen tulevista bisnesmahdollisuuksista!

Tunsin hiljaa sisälläni olevani onnellinen, sillä koko episodi todisti, etteivät ituhipit ole pystyneet kaikkea sentään pilaamaan. Edelleen on voimassa saunan ja viinan voimalla tehtävät suuret kaupat ja niiden asian mukainen juhlistaminen sekä inhimillinen alastomuus. Kekkosen, tuon kansakuntamme tumupäällikön perintö elää edelleen voimakkaana.

Nuori tiikeri esitteli itsensä ja jatkoi: ”Hei me aiotaan saunoa ja vetää tumua koko päivä. Ota hei vaatteet pois, ja tule saunaan, niin mä kerron miten hoidetaan kunnolla fyrkkaa!” Koska olin koko yön nukuttuani selvinnyt huomattavasti, päätin vetäistä aamupalaksi kunnon kaurapuuron, lasin tuoremehua sekä Laproigh’ta. Aamiaiseni keskeytti kuitenkin Ellu, joka tuli juttelemaan äärettömistä mahdollisuuksista, joita suomen tule ykkösliikemies oli hänen eteensä lyönyt.

Aloin ihmetellä missä Suomen talouden tuleva toivo on ja kysyin Ellulta asiasta. Ellu otti hörpyn Karhustaan ja vastasi: ”Se nukkuu saunassa.” Vastasin kaurismäkimaisella tyyneydellä: ”Jätit sitten sinne sen?”. ”Jep!”, Ellu vastasi.

Jotta olisi jotain mitä odottaa, tarina jatkuu...

Tietoturva-aukkojen tukkiminen

Suvi Lindén on Vanhasen toisen hallituksen ehdoton väriläiskä. Hänen nimityksensä oli jo hienoinen yllätys, sillä ensimmäinen yritys ministerinä Lipposen toisessa hallituksessa päättyi eroon hänen ohjattuaan mittavia avustuksia oululaiselle golf-kentälle, jonka osakas hän sattui olemaan. Asiasta syntyneen kohun myötä Lindén erosi kulttuuriministerin pestiltä kesällä 2002 ja palasi siis valtioneuvostoon vuonna 2007.

Lindénin uusi ura liikenne- ja viestintäministerinä on ollut oikein mielenkiintoinen, sillä muistammehan hänet muun muassa ”etäministerinä”, kun hän päätti hoitaa ministerin toimensa osittain etänä Oulusta käsin. Mukaan mahtuu myös adoptiolapsesta syntynyt kohu, johon etäministerin toimetkin kuuluivat.

Lindénin koko poliittista uraa tarkasteltaessa tulee mieleen ratkiriemukkaat Pekka ja Pätkä –komediat. Voihan olla että jotakuta vielä naurattaa päätön kohellus, mutta ehkä aika on kuitenkin mennyt ohi jo tämän tyyppisestä hassuttelusta. Uusin ministeritason kommellus, johon Suvi Lindén on urallaan joutunut, on Lex Nokiana tunnetun lakialoitteen eteenpäin vieminen ja puolustaminen.

Lakialoite pitää sisällään paljon mielenkiitoisia aspekteja, kuten sen, että yrityksille annetaan poliisille kuuluvia oikeuksia. Esimerkiksi sähköpostien tunnistetietojen katselu tai kopioitavien tiedostojen lokitietojen tarkastelu loukkaa yksityisyyden suojaa. Loppujen lopuksi työnantajalle ei kuulu mitä työntekijä lähettää tai kopioi. Jos on syytä epäillä rikosta, kuten työnantajan tietopääoman varastamista, on asia hoidettava viranomaistietä.

On muistettava että yrityssalaisuuksien vuotamisen estämiseksi on huomattavasti oikeutetumpia keinoja, kuten tietoihin pääsyn rajoittaminen. Vastaaviin proaktiivisiin keinoihin yritysten ja valtiovallan tulisikin kiinnittää huomiota, pikemmin kuin preaktiivisiin toimiin, joiden tarkoituksena on jäljittää syyllinen. Syyllisen löytämisen aikaan vahinko on jo ehtinyt tapahtua.

Viime torstaina Lindén kohautti Suomea toteamalla Aamulehdessä, että yritys voi vaatia työntekijää riisumaan alasti tietosuojasyistä. On varmaankin todella todennäköinen riski, että työntekijä varastaa yrityksen tietoja muistitikulla, joka piilotettu hänen tietoturva-aukkoonsa! Samassa haastattelussa Lindén toteaa, ettei haluaisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa poliisi olisi yritysten toimintojen ylimpänä valvojana. Mielenkiintoinen katsontakanta ministeriltä, sillä ainakin itse näen, että yhteinen oikeutettu ja laillinen toimija on paras tapa valvoa kansalaisten ja yritysten turvallisuutta. Itse en haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa yrityksen tietoturvapäällikkö voi päättää siitä kuka riisuu vaatteensa tai kyttää mitä sähköposteja olen lähettänyt.

Sähköisesti tapahtuva tietojen välittäminen ei välttämättä ole edes suurin riski yrityksen aineetonta pääomaa kohtaan. En tohdi edes kuvitella mitä oikeuksia Lindén olisi myöntämässä työnantajalle, jos saisi tietää että toisinaan ihmiset pystyvät tallettamaan päähänsä tietoa ja siirtämään päänsä toisen yrityksen palvelukseen.

Kaiken kaikkiaan Lindén on asiassa ilmeisesti hieman pihalla, eikä ymmärrä ettei Lex Nokialla ratkaista tietoturvavuotoja, vaan luodaan kyttäyksen ilmapiiriä. Yrityksen salaisten tietojen levittäminen on rikos ja rikoksen ratkaiseminen kuuluu poliisille. Yrityksillä on kyllä keinoja valvoa tietoturvansa toteutumista ilman kyttäyslakiakin.

Ai niin muuten, Lindénin värikkään viikon kruunasi tänään Hesarissa annetut kommentit siitä kuinka valtiovallan tulisi tukea mainostuotantoa. Mielenkiintoinen mielipide ottaen huomioon, että BOB-Helsingin perustajäseniin kuuluneen Marko Parkkisen mukaan Suomessa mainostettiin liikaa jo vuonna 2007, josta mainostamisen määrä on vielä kasvanut. Välillä sitä pieni ihminen pohtiikin, mistä näitä uusia ideoita ministerin päähän tupsahtaa ja mistä hänellä löytyy into viedä kuolleena syntyneitä ideoita eteenpäin niin järkkymättömällä määrätietoisuudella!

Pitkämatkalaiset

Hyvät blogin lukijat, vaikka viime aikoina ei Tanelin maailman blogitilanne ole näyttänyt hyvältä, ja bloggauspäätöksiä on jouduttu siirtämään, uskon että täällä Tanelin maailmassa selviämme haastavasta markkinatilanteesta silti hyvin. Vaikka blogin kirjoitustahti on ollut vaisu ja uusia tekstejä ei ole saatu kirjoitettua, on kevät täynnä hyviä mahdollisuuksia ja tulossa on paljon mielenkiintoisia juttuja.

Tänään silmiin osui mielenkiintoinen uutinen Hesarin nettisivuilta, kun ranskalainen avaruusteleskooppi oli löytänyt maapallon kaltaisen planeetan avaruudesta. Planeetta ei vaikuttanut näin ekonomin näkemyksen mukaan kovinkaan maankaltaiselta, sillä uutisen mukaan se on kaksi kertaa suurempi kuin maapallo, sen lämpötila on yli +1000 celsius astetta ja sen vuosi kestää 20 maan tuntia. Aika extreme-paikka siis!

Itse kiven murikan löytymisestä ei noussut niin paljon ajatuksia kuin uutisen aiheuttamasta keskustelusta, joka aaltoili tiukan tähtitieteellisestä faktasta aina uskonnolliseen suppeakatsoisuuteen. Mielenkiintoisimmat kommentit olivat ehdottomasti ne, joissa kirjoittajat puolustivat Erich von Dänikenin ajatuksia siitä kuinka auvoisina aikoina on maahan tullut avaruusmatkailijoita toiselta planeetalta ja ohjannut yhden apinalajin kehitystä ihmiseksi, muovaamalla geneettistä koodia.

Hänen hypoteeseihinsa kuuluu, että muinaisissa taruissa, kuvataan selvästi, kuinka jumalat lentelevät taivaalla ja hallitsevat maailmaa. Myös omassa Raamatussamme nähdään selkeästi kuinka Jumala loi ihmisen kuvakseen. Kiistattomia todisteita siis, joita ovat myös Egyptin ja Etelä-Amerikan pyramidit, jotka eivät olisi voineet kohota ilman avaruusmatkaajien apua. Luulen, että Dänikenin pyramideja rakentaneet avaruusmatkaajat ovat olleet kosmonautteja, sillä pyramidit rakennettiin orjatyöllä. Markkinatalouteen nojaavat astronautit olisivat todennäköisesti ostaneet konsultteja toimittamaan projektin.

Kalliomaalauksia italiassa, jossa kuvataan selvästi avaruusmatkailijoita, joilla on avaruuskypärät päässään.

Keskiaikainen piirros, jossa on kosmonautti.

Dänikenin ajatuksissa on mielenkiintoista se, etteivät nämä muinaiset kärryillä lentelevät jumalolennot ole liiemmin viime aikoina hengailleet apinatarhassaan. Ehkä hekin tajusivat, että homma meni pieleen, ja tulos oli kuin kylän ainoalta kebabilta haettu pitsa: ananaksen tilalle tuli jauheliha, ja tonnikala vaihtui persikkaan. Kaukomatkalaiset ovat ilmeisesti todenneet: ”Tästä tuli nyt tämmönen!”, ja nostaneet tulivaunujensa kytkintä.

Mielestäni tulisikin kiinnittää enemmän huomiota muinaisten avaruusmatkailijoiden toimittaman tuotteen laatuun ja käytettävyyteen. Geenimäärittelyissä on lukuisia puutteita, jotka tulisi korjata. Geneettinen ohjelmointi pakottaa miehet jättämään vessanpöntön kannen toistuvasti alas, ja naiset nalkuttamaan aiheettomasti siitä, jos mies haluaa työviikon päätyttyä ottaa viikon palkattoman vapaan, ja lähteä perjantaina töiden jälkeen työkavereiden kanssa Kanarialle.

Avaruusmatkailijat olisivat myös voineet pohtia geneettisen distribuution mallia, sillä avoimeen lähdekoodiin perustuva geenien leviäminen on aiheuttanut monia ongelmia. Muun muassa Suomessa, jossa geneettinen koodi on muovautunut pienessä piirissä, on ongelmia toimivuuden kanssa, sillä jalostettu apina on altis sydän- ja verisuonisairauksille, mielenterveysongelmille sekä alkoholismille. Vaikka lajin leviämiselle geenien avoin jakelu on kaikkein tehokkain vaihtoehto, ei se estä ongelmia, jotka syntyvät syrjäisten projektien koodivirheistä, joita ei voi helposti korjata.

Avoimeen koodiin liittyy myös ongelmat version hallitsemattomaan leviämiseen. Maapallon kapasiteetti ei riitä välttämättä pyörittämään lisääntyvää määrää geenijakeluita. Jo suunnitteluvaiheessa olisi tullut ottaa huomioon mahdolliset päivitystarpeet maapallon kapasiteettiin. Pientä päivitystarvetta olisi myös distribuution resurssien käytössä, sillä vanha maapallomme pyörittäisi huomattavasti jouhevammin vähemmällä virralla toimivaa jakelua.

Toisaalta on muistettava, että open source -periaate mahdollistaa sekä suuret pitkäaikaiset projektit, jossa tuotetaan samoista geeneistä useita eri distribuutoita että joustavat lyhytaikaiset agile-projektit, joissa lopputuotos tulee ikään kuin yllättäen. Näissä molemmissa on varmasti puolensa geneettisen perimän leviämisessä!

Vaikka geneettisen koodin muovaaminen ei tainnut avaruusolioilta tällä kertaa oikein onnistua, Däniken on kiistatta nero, joka on tuonut meidän tietoisuuteemme tämän aukottoman totuuden ihmisen evoluutiosta. Kuka voisi väittää etteikö kallioon piirretty epäselvä kuva tai pyramidien rakentaminen todistaisi avaruusolijoiden olleen asialla!

Suomalainen unelma

Kiira Korpi on Suomen suosituin mainoskohde, enkä yhtään ihmettele miksi. Hän on kaunis ja hyväkäytöksinen ja kaiken lisäksi naisten taitoluistelun hallitseva Suomen mestari.



Olin Hartwall-arenalla paikan päällä seuraamassa taitoluistelun EM-kisoja, jossa myös kiteytyi se kuinka suuri tähti Kiira Korpi todella on. Suomalaisyleisö taputteli hajanaisesti kahden ensimmäisen ryhmän luistelijoille samalla kun odotti naapurin tytön esiintymistä. Kun Kiira Korven vuoro viimein tuli halli oli räjähtää liitoksistaan. Suomalainen tuulipukukansa taputti käsiä rytmikkäästi yhteen ja nuorimmat jääluistelun ystävät jopa hihkaisivat ”hyvä Kiira” –kannustushuutoja!

Lähtökohdat kilpailuun eivät olleet kaikkein helpoimmat nuorelle luistelijalle. Alma Median valtakunnallisten medioiden roskauutistoimitusten luomat menestyspaineet ja muutenkin laaja julkisuus ei-urheilullisten seikkojen takia ovat varmasti omalta osaltaan hankaloittamassa kotikisoihin valmistautumista. Tämän lisäksi Korpi on ollut kauden loukkaantuneena ja kisasi ensimmäistä kertaa SM-kisoissa.

Kun Kiira Korpi aloitti vapaaohjelmansa, halli oli haltioissaan, mutta ensimmäisessä sirklauksessa nuori luistelija pyllähti pepulleen ja noustessa piteli tuskaisena selkäänsä.



Kotikisojen paineet ovat aiemminkin olleet kovia tamperelaisille, ja mieleen muistui Ville Sirénin suoritukset kauhistuttavissa jääkiekon MM-kisoissa, joissa Suomi menetti kahden maalin johtonsa Ruotsia vastaan pelin viime hetkillä Sirénin katsellessa peliä jäähyaitiosta.

Kiira Korpi ei kuitenkaan tyytynyt katselemaan luisteluja aitiosta, vaan hetken valmentajan kanssa keskusteltuaan, hän jatkoi ohjelmaansa siitä mihin se jäi. Korpi kokosi itsensä hienosti ja luisteli kauniin ja hyvän ohjelman. Suorituksen jälkeen jäälle satoi kukkasia ja pehmoleluja. Oli selvää, ketä kansa oli tullut katsomaan.

Vaikka Korpi sai hyvin paikattua epäonnistumisensa ohjelmassaan, tunnelma hallissa latistui. Tunnelma kohosi seuraavan kerran vasta, kun vuoroon tuli suomalaiset Laura Lepistö ja Susanna Pöykiö.

Kisojen jälkeen Korpi nostettiin MTV3:n Tulosruudussa todelliseksi taistelijaksi, koska hän ei jättänyt leikkiä kesken kaatumisen jälkeen. Vaikka en tunne taitoluistelua lajina erityisen hyvin, väitän, että ohjelman loppuun vieminen kuuluu lajin luonteeseen. Tuntuisi aika hurjalta, jos luistelija tekisi töitä vuoden isojen arvokisojen takia ja päättää luovuttaa 15 sekunnin jälkeen. On kuitenkin muistettava, että kisoissa nähtiin sellaisiakin esityksiä, joiden jälkeen toivoi, ettei luistelijalla lähde paluulento kotiin liian pian. Osalla luistelijoista on näet peppu todennäköisesti niin kipeä, ettei pitkä aika koneessa istuen tunnu kovin miellyttävältä. Kukaan näistä luistelijoista ei jättänyt ohjelmaa kesken, vaikka neljä puoli minuuttia meni jään pintaa tutustuessa. Todellisia sankari-luistelijoita.

Kiira Korven mainosarvo tuskin laskee näiden kisojen suoritusten takia. Lahjakas, kaunis ja ahkera naapurin tyttö tullaan näkemään mainoksissa jatkossakin. Jossain vaiheessa media voisi kohdistaa huomiotaan myös urheilullisiin suorituksiin. On jo pidemmän aikaa ollut selvää, että Suomen ykkösluistelija on Laura Lepistö.

Ai niin, Euroopan mestaruudenhan voitti Laura Lepistö Espoosta ja kolmanneksi tuli Susanna Pöykiö Oulusta, Korpi oli lopulta viides. Tuulipukukansa taputti tyytyväisenä kisan ratkettua ja kuunteli Maamme-laulun. Rohkeimmat kolme katsojaa vähän liikutti huuliakin melodian tahdissa, huomioiden ettei vieruskaveri häiriinny lauluäänestä. Tämän jälkeen olikin kiire kotiin, jotta kerkeää odottaa sohvalla kolme tuntia ennen Uutisvuodon alkua. Olisikohan missään muussa maassa kotikisojen nappisuoritus kuitattu yhtä laimeasti kuin Pasilassa eilen tehtiin?