sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Tietoturva-aukkojen tukkiminen

Suvi Lindén on Vanhasen toisen hallituksen ehdoton väriläiskä. Hänen nimityksensä oli jo hienoinen yllätys, sillä ensimmäinen yritys ministerinä Lipposen toisessa hallituksessa päättyi eroon hänen ohjattuaan mittavia avustuksia oululaiselle golf-kentälle, jonka osakas hän sattui olemaan. Asiasta syntyneen kohun myötä Lindén erosi kulttuuriministerin pestiltä kesällä 2002 ja palasi siis valtioneuvostoon vuonna 2007.

Lindénin uusi ura liikenne- ja viestintäministerinä on ollut oikein mielenkiintoinen, sillä muistammehan hänet muun muassa ”etäministerinä”, kun hän päätti hoitaa ministerin toimensa osittain etänä Oulusta käsin. Mukaan mahtuu myös adoptiolapsesta syntynyt kohu, johon etäministerin toimetkin kuuluivat.

Lindénin koko poliittista uraa tarkasteltaessa tulee mieleen ratkiriemukkaat Pekka ja Pätkä –komediat. Voihan olla että jotakuta vielä naurattaa päätön kohellus, mutta ehkä aika on kuitenkin mennyt ohi jo tämän tyyppisestä hassuttelusta. Uusin ministeritason kommellus, johon Suvi Lindén on urallaan joutunut, on Lex Nokiana tunnetun lakialoitteen eteenpäin vieminen ja puolustaminen.

Lakialoite pitää sisällään paljon mielenkiitoisia aspekteja, kuten sen, että yrityksille annetaan poliisille kuuluvia oikeuksia. Esimerkiksi sähköpostien tunnistetietojen katselu tai kopioitavien tiedostojen lokitietojen tarkastelu loukkaa yksityisyyden suojaa. Loppujen lopuksi työnantajalle ei kuulu mitä työntekijä lähettää tai kopioi. Jos on syytä epäillä rikosta, kuten työnantajan tietopääoman varastamista, on asia hoidettava viranomaistietä.

On muistettava että yrityssalaisuuksien vuotamisen estämiseksi on huomattavasti oikeutetumpia keinoja, kuten tietoihin pääsyn rajoittaminen. Vastaaviin proaktiivisiin keinoihin yritysten ja valtiovallan tulisikin kiinnittää huomiota, pikemmin kuin preaktiivisiin toimiin, joiden tarkoituksena on jäljittää syyllinen. Syyllisen löytämisen aikaan vahinko on jo ehtinyt tapahtua.

Viime torstaina Lindén kohautti Suomea toteamalla Aamulehdessä, että yritys voi vaatia työntekijää riisumaan alasti tietosuojasyistä. On varmaankin todella todennäköinen riski, että työntekijä varastaa yrityksen tietoja muistitikulla, joka piilotettu hänen tietoturva-aukkoonsa! Samassa haastattelussa Lindén toteaa, ettei haluaisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa poliisi olisi yritysten toimintojen ylimpänä valvojana. Mielenkiintoinen katsontakanta ministeriltä, sillä ainakin itse näen, että yhteinen oikeutettu ja laillinen toimija on paras tapa valvoa kansalaisten ja yritysten turvallisuutta. Itse en haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa yrityksen tietoturvapäällikkö voi päättää siitä kuka riisuu vaatteensa tai kyttää mitä sähköposteja olen lähettänyt.

Sähköisesti tapahtuva tietojen välittäminen ei välttämättä ole edes suurin riski yrityksen aineetonta pääomaa kohtaan. En tohdi edes kuvitella mitä oikeuksia Lindén olisi myöntämässä työnantajalle, jos saisi tietää että toisinaan ihmiset pystyvät tallettamaan päähänsä tietoa ja siirtämään päänsä toisen yrityksen palvelukseen.

Kaiken kaikkiaan Lindén on asiassa ilmeisesti hieman pihalla, eikä ymmärrä ettei Lex Nokialla ratkaista tietoturvavuotoja, vaan luodaan kyttäyksen ilmapiiriä. Yrityksen salaisten tietojen levittäminen on rikos ja rikoksen ratkaiseminen kuuluu poliisille. Yrityksillä on kyllä keinoja valvoa tietoturvansa toteutumista ilman kyttäyslakiakin.

Ai niin muuten, Lindénin värikkään viikon kruunasi tänään Hesarissa annetut kommentit siitä kuinka valtiovallan tulisi tukea mainostuotantoa. Mielenkiintoinen mielipide ottaen huomioon, että BOB-Helsingin perustajäseniin kuuluneen Marko Parkkisen mukaan Suomessa mainostettiin liikaa jo vuonna 2007, josta mainostamisen määrä on vielä kasvanut. Välillä sitä pieni ihminen pohtiikin, mistä näitä uusia ideoita ministerin päähän tupsahtaa ja mistä hänellä löytyy into viedä kuolleena syntyneitä ideoita eteenpäin niin järkkymättömällä määrätietoisuudella!

1 kommentti:

  1. Moi Taneli!

    Hyvä kirjoitus! Jatka samaan malliin!

    Reipasta kevätaikaa!

    OJ

    VastaaPoista