Lepää rauhassa ystäväin

Digitalisoituminen tuo sosiaaliset verkostot entistä lähemmäksi. Tästä sain kouriintuntuvan esimerkin tällä viikolla, kun sain Facebookin välityksellä tiedon kaverini menehtymisestä. Vanha joukkuekaverini oli aina ystävällinen ja lämmin ihminen, ja häntä jäi kaipaamaan suuri joukko ihmisiä.

Ennen vanhaan kylän itkijänaiset kokoontuivat vainajan valvojaisiin taloon, jota suru oli kohdannut. Nykyisin apeat mielialat jaetaan digitaalisen median välityksellä ympäri Suomea ja ympäri maailmaa. Tapaus oli esimerkki siitä, miten ihminen voi jakaa surunsa toisten kanssa, vaikkeivät he olisi fyysisesti samassa tilassa. Suruvalittelut ja siunailut kiirivät kulovalkean tavoin bittimaailmassa.

Tapaus antoi ajattelemisen aihetta kaiken häilyväisyydestä. Ystävän poismeno kesken parhaan iän muistuttaa karmivalla tavalla, miten ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Terve ja urheilullinen nuori mies voi nukkua pois milloin vain. Tämä raadollisuus aiheuttaa väistämättä pohdinnan siitä, mikä todella on merkityksellistä.

Suruvalittelujen virta ja yhteinen kaipuu osoittivat, että hän on koskettanut lukemattomia ihmisiä elämänsä varrella. Hän oli mukana toisten ihmisten elämässä, ja ystävällisellä hyväntuulisuudellaan tuotti miellyttäviä kokemuksia lukuisille ihmisille. Mielestäni tämä on suurempi onni kuin yksikään lopputuote tai lisäarvo mitä ihmiset päivittäin tuottavat suorittaessaan. Vanha joukkuekaverini muutti maailmaa paremmaksi paikaksi omalla panoksellaan.

Kuoleman kohdatessa on vaikea käsittää, ettei näe ihmistä enää, vaikka rationaalinen mieli sanookin, mitä keholle tapahtuu sydämen lakattua lyömästä. Liekö se sitten ihmisen luontaista muutosvastarintaa, joka haluaa pysyä vanhoissa hyvissä muistoissa, vai yksinkertaisesti voimattomuuden tunnetta kuoleman edessä. Joka tapauksessa olen onnellinen, että olen saanut tuntea mahtavan miehen ja haluan uskoa, että jonain päivänä me vielä tapaamme.

Nuku rauhassa ystäväni! Siellä minne menit, on ruoho vihreämpää ja valkovenäläiset valkoisempia. Kun seuraavaan kerran nähdään, heitetään ylävitoset ja potkitaan palloa! Tässä maailmassa elät muistoissamme ainiaan.