Ajanhallintaa

Tällä hetkellä kaikkein arvokkain resurssini työelämässä on aika. Asiantuntijatyössä tarvittavaa osaamista ja kokemusta on mahdollista ja suhteellisen helppoa kasvattaa, mutta tunteja ja eritoten pirteitä ja tehokkaita tunteja vuorokauteen on hankalaa saada lisää. Tämän vuoksi ajan jakaminen eri tehtävien välille on pitkälle priorisointia omien toiveiden ja velvollisuuksien välillä.

Talouselämän numeron 29/2009 ansiokkaassa jutussa aamun tehoajasta Jyväskylän yliopistossa työskentelevä sosiologi Timo Anttila kertoo, että ihmisten aika on saastunutta. Ihmisten ajankäyttöön liittyy paradoksi siitä, että vapaa-aikaa on enemmän kuin koskaan, mutta ihmiset ovat kiireisempiä kuin koskaan. Vapaa-aikaa saastuttaa, se ettei työpäivän loppumisen ja vapaa-ajan alkamisen välinen ero ole yhtä selkeää kuin ennen ja työpäivän jälkeen joudutaan hoitamaan vielä työasioita.

On täysin totta, että on huomattavasti pienempi kynnys hoitaa viimeiset kaksikymmentä tekemättä jäänyttä asiaa vielä tehtaan pillin vihellyksen jälkeen, varsinkaan kun joustavan työajan työmaalla pillin vihellystä ei kuulu. Samoiten illalla kynnys ottaa työkone esiin ja tarkistaa sähköpostit sekä vastailla niihin on arkipäivää.

Vaikka opiskellessa tein opintoja kohtuullisella aikataululla, työskentelin opiskelujen ohessa osa-aikaisesti sekä osallistuin opiskelijatoimintaan, ei missään vaiheessa ollut niin kiire etteikö keskellä viikkoa olisi voinut käydä tuopillisella. Myöskään aamuluennon väliin jättäminen ei ollut laisinkaan poissuljettu vaihtoehto. Voin väittää, että jos nyt jättäisin aamuksi sovitun asiakaspalaverin väliin, ei selitykseksi riittäisi se, etten kerennyt paikalle. Monen palaverin/luennon/demon/kokouksen/minkävaan päällekäin meneminen ei aikuisten maailmassa toimi samanlaisena ass coverina.

Kiire ei mielestäni ole tekosyy blogin päivitysfrekvenssin pitenemiseen tai lenkin laiminlyömiseen, sillä onhan kummempia töitä tekeviä blogisteja jotka juoksevat huippuaikoja maailman maratoneilla ja vierailevat välillä myös triathlon-kisoissa. Kiire on sen sijaan itseaiheutettua, näkökannasta johtuva täysin ei käsinkosketeltava tila.

Sosiologi Anttila viittaakin kiireen kohdalla amerikkalaiseen termiin yuppie kvetch, juppien kitinä, joka aiheutuu siitä, että kiireellisyydellä pönkitetään monesti myös omaa tärkeyttä, sillä tärkeillä ihmisillä on kiire. En pidä itseäni oikein kunnollisena juppina, kitisijänä sen sijaan olen kovimmasta päästä.

Kitinän sijasta on tietenkin mahdollista panostaa omaan time managementiin, sillä onhan sanomattakin selvää, että hyvinvointivaltion turvaamisen ensimmäinen askel on sen rahoittaminen. Tästä painavasta vastuusta huolimatta Pöystin ratkaisu siirtyä työvoimatoimiston asiakkaaksi ja lähteä Goalle Pasila-sarjassa kirvoittaa aina hymyn suunpieleen.

Suomen naiset

Raamatun mukaan nainen on luotu Aatamin kylkiluusta, ja tämähän täysin absurdi väite kunnon telaketjufeministien mielestä, sillä eihän naisen olemassa olo voi missään tapauksessa olla miehestä riippuvainen. Tänään näin lauman suomalaisia naisia, jotka todistivat omilla tekemisillään, etteivät ole millään tavoin riippuvaisia toisen sukupuolen vastineistaan, kun olin todistamalla sateisella Olympiastadionilla Suomen naisten maajoukkueen toista voittoa EM-kisoissa.

Naisten ottelu oli viimeisen päälle viihdyttävä, eikä Suomen miesten maajoukkueelle tuttua paniikkia, pelkoa ja epätoivoa ollut todettavissa pelissä eikä katsomossa! Suomen naiset pitivät palloa, veivät kaksinkamppailut ja määräsivät täysin ottelun tahdin. Liekö sitten naiset ottaneet mallia isoäideistään, jotka ovat Karjalan evakkoina tuoneet mukanaan kuusi lasta sekä lehmän ja rakentaneet Suomen uudestaan suolle, sillä välin kun miehet ovat yrittäneet pitää puoliaan ylivoimasta vastustajaa vastaan.

Miesten maajoukkuetta vaivaa ikuinen eppunormalisoituminen, joka johtaa tilaan, jossa nyyhkytetään pimeässä masentuneena, kun mikään ei taaskaan onnistunut. Naiset puolestaan vetivät tänään iloisten sambarytmien tahdissa, ja vaikka orkesteri taisi olla Veikkauksen ostama, oli ilme kentällä ja katsomassa täysin erilainen.

Olympiastadionille oli vesisaateesta huolimatta tullut 16000 katsojaa, jota voidaan pitää kunnioitettavana. Pidän kuitenkin oletuksena, että sporttiset mimmit märissä paidoissaan pitämässä hauskaa kiinnostaa enemmän kuin streoideja täyteen pumpatut hampaattomatomat kanadalaiset jäällä hakkaamassa toisiaan puukepeillä!

Lauantaina pelataan Suomen alkulohkon viimeinen peli, jossa vastaan asettuu Ukraina. Kannustakin kaikki kynnelle kykeniviä kannustamaan Suomi lohkovoittoon. Suomalainen jalkapallokulttuuri on kuitenkin helppoa, sillä se koostuu kahdesta pääelementistä: rytmikkäästä taputuksesta sekä tuomarin virheille buuauksesta.

Kesän parhaat

Vaikka hellepäivät hellivät vielä suomalaisten sieluja, listaan Tanelin maailman tämän kesän huippujutut.

5 Kesä-Helsinki
Helsinki on todella kaunis kesäkaupunki. Huolimatta siitä, että niin myös Turku, Pori, Jyväskylä, Suomussalmi, Rovaniemi, Lahti ja kaikki muutkin Suomen kaupungit Pieksämäkeä lukuun ottamatta, kesäisessä Helsingissä on todellista taikaa.

4 Uusi asunto
Mikäpä piristäisi paremmin aamulla herätyskellon soidessa kuin tieto valtavasta velkataakasta, joka asunnon hankinnasta on langennut maksettavaksi? Laatikoiden purkaminen ja tavaroiden järjestely auttaa myös vapaa-ajan käytön aikatauluttamisessa, sillä näiden askareiden parissa ei tarvitse pohtia vaihtoehtoista tekemistä.

3 Suomimatkailu ja mökkielämä
Kesälomalla toteuttamallani Suomen kiertueella koetiin monia hienoja kokemuksia. Mökillä tunsin olevani suurempaa jatkumoa, kun sain mahdollisuuden osallistua metsäläisen karaistumisriittiin paistamalla muurinpohjalettuja vesisateessa itikoiden syödessä.

Lettujen paistaminen vesisateessa hyttysten syödessä on mukavaa vastapainoa toimistotyölle.

Vaikka säät eivät suosineet ja lettujen kääntäminen ei onnistunut samalla tavoin kuin äidiltäni, on mökkeily kuitenkin loistavaa puuhaa savusaunoineen ja Skippo-peleineen. Suomen turneella koettiin myös hämmentäviä hetkiä Jyväskylässä karaoken parissa sekä loistavaa piknik-chillailua Pori Jatseilla.

Brittitähti Duffy veti keikan Pori Jazzeilla.

2 Falkenbergin taistelu
Alkukesästä käytiin ankara selviytymistaistelu Falkenbergissä Lounais-Ruotsissa, kun satakunta Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajaa oli majoittunut paikalliselle leirintäalueelle. Olimme lähteneet poikaporukalla seuraamaan nuorten EM-kisoja, joihin Suomikin oli selviytynyt. Ottelut pelattiin Halmstadissa ja Göteborgissa, ja itse kerkesin välissä pistäytymään myös Kööpenhaminassa.

"Mä olen niin lost!"

Taistelusta selvittiin ehjin nahoin, vaikkakin kokemus suuren jäljen sieluun. Pelillisesti kisat eivät olleet suuri menestys, mutta suomalaiselle jalkapallokulttuurille voi nostaa peukun ja siteerata A-maajoukkueen entistä päävalmentajaa Antti Muurista: ”Eteenpäin on menty.”

Forza-Peekoon kannatusryhmä ennen maajoukkueen koitosta.

Suomen maajoukkueen kannattajia ottelussa.

1 Ranskan Rivera
Côte d’Azur toimii aina! Kesälomareissun kohteina olivat Nizza ja Cannes, joista ensin mainitussa olinkin jo vieraillut. Jälleen Välimerellä käydessä vahvistuivat epäilykseni, että ihminen on oikeasti luotu huomattavasti lämpimämpään ilmastoon kuin mitä Suomella on tarjota.

Hang in there!

Nizzan upea rantaviiva.

Nizzan pieniä katuja. Aitoa ranskistunnelmaa.

Nizzassa oli käynnissä Petankin EM-kisat. Tarkempaa tietoa voittajista en saanut.

Lisäksi suosittelen lämpimästi seuraavia aktiviteettejä:

Veikkausliiga
Suomalaista jalkapalloilua voi kuvata kuin suomalaista miestä. Se on hieman kömpelöä, hyväntahtoista ja intohimoa siitä on vaikea löytää, kuitenkin se on oikein viihdyttävää parin oluen kanssa hyvässä seurassa nautittuna.

Kesähäät
Häät ovat mitä loistavimpia juhlia, joissa tunnelma on aina miellyttävän letkeä. Jos et ole saanut kutsua kesähäihin vielä, ei kannata lannistua, sillä häitä on helppo löytää seuraamalla merkillisiä sydän-kylttejä, joita tienpientareet ovat pullollaan.

Hellepäivät
Näin elokuussa vielä auringon porottaessa tulee ottaa kaikki irti auringosta! Perinteisen joululaulun mukaan: ”Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää.” Joten nyt on syytä nauttia auringon valosta ennen syksyn synkkyyttä.

Tuoreet kasvikset
Nyt ovat torit pullollaan mansikoita, herneitä, uusia perunoita, kukkakaaleja, kantterellejä, porkkanoita, sipuleita ynnä muita loistavia loppukesän herkkuja. Näistä mitä parhaimpia kombinaatioita, joita voi maistella yhdessä erilaisten kuolleiden eläimien kanssa.

What happens in Tahko...

Tuntuu hassulta kirjoittaa hiihtoreissusta kesälomalla, mutta yleisön valtavasta vastustuksesta huolimatta tässä julkaistaan hiihtoreissumme viimeinen osa.

Tarinamme jäi vakavaan vaiheeseen. Kaljun kollegan henkeä salpaava tarina oli päättynyt, Ellu oli hukassa ja vihainen ranskatar syöksyy kohti pöytäämme. Onneksi seurueemme koostui ammattilaisista, jotka tietävät mitä vaihtoehtoja on vaikeasta tilanteesta selviytymiseen: luikertele, selittele tai tuijota vastapuolta suu auki näyttäen siltä, ettet tiedä lainkaan mistä on kysymys. Koska viimeistä toimintamallia on harjoiteltu, ja se tuntui joukkiostamme luontaisimmalta, valitsimme sen.

”No! Aiotteko toljottaa siinä koko päivän, vai pyytää minut istumaan seuraanne” ranskatar kysyi. Koska toimintamalliin kuuluu myös argumentoinnin ja suullisen ilmaisun minimoiminen, vastasin vain: ”Joo!” Onneksemme karaokeisäntä huutaa samalla mikkiin: ”Onko se Ellu täällä, vai mennäänkö seuraavaan?” Tähän Ellu viimein reagoi ja tuumaa hiljaa: ”Taitaa vieläkin olla pää jäädyksissä laskuista.”

Ellu oli valinnut biisikseen Elviksen Suspicious Mind. Ensimmäiset säkeet kajahtivat ja Ellu aloitti laulun hieman jännittäen, mutta kertosäkeeseen päästyään työpaikkamme rokkikukko ja jokaisen anopin painajainen oli jo oman mukavuusalueensa keskiössä! Naiset haukkoivat henkeään ja olivat pyörtymisen partaalla samalla kun ravintolan miehet tihkuivat kateutta ja tyytyivät murahtelemaan jotain siitä kuinka kuningas on kuollut. Laulun loputtua ei ollut epäilystä siitä kuka oli paikan kiistaton kuningas ja kenen kylkeen naiset tulevat kihertämään.

Kun Ellu palasi pöytään, ranskatar oli aloittanut kertomukset eksootisista kaukomaista ja hurjista seikkailuistaan siellä. Yhdessä skoolattiin Ellun loistavan esiintymisen kunniaksi ja maailman monimuotoisuudelle. Tunnelma oli käsin kosketeltavan hyväntuulinen. Juuri sellainen olotila, jonka ei tahdo loppuvan, ja jossa on asioita, joita ei halua nähdä, kuten pohjaan palanut riisipuuro, kotimainen elokuva, Johanna Tukiaisen kohukuvat Seiskasta tai suomalaisen nuoren miehen puoliksi paljaana paistava takalisto.

Pöytämme läheisyydessä notkuneella nuorella tiikerillä oli kuitenkin vyö jäänyt kotiin ja tunnelmaamme modifioimassa näkyi rehellinen suomalainen rekkamiehen hymy. Täytyy tunnustaa, että kyllä ranskalaisella neidolla riitti tässä näyssä ihmettelimistä. Tästä kalju kollegani saikin loistavan idean, että otetaan suomalaiskansallisesta pukeutumisesta kaikki irti, ja pelataan pajatsoa, kun pelisali on auki. Hän asetti panoksensa, ja sujautti viisikymmensenttisen sinne minne aurinko ei normaalisti paista. Tämä aiheutti sen että rauhallisesti ja hieman huojuen kaiteeseen nojannut nuori herra säpsähti pystyyn ja kaatui suorilta jaloilta selälleen hetkeä ennen vonkaamiensa naisten eteen. Tämä ei ollut kuitenkaan se movssi, jolla neidot olisivat tanssiin lähteneet.

Kun patjason virkaa tehnyt nuori herra kömpi pystyyn lattialta, tajusimme että kyseessähän oli samainen bisnesmies, joka aamulla herännyt mökistämme. Ilmeisesti suurella liiketoimintanerolla ei ollut pikkurahasta puute sillä hän ystävällisesti tarjosi kolikkoa takaisin, kun sai sen kaivettua housujensa sisältä. ”Tämä taitaa olla teidän.” hän totesi. ”Ei kiitos, voit pitää.” vastasin.

Liikemies istuutui pöytään ja kilistimme tapaukselle. Päätimme että isossa mökissämmehän voisi pitää oikein kunnon bileet vielä illan päätteeksi. Onneksi joukossamme oli meidän tavisten lisäksi myös Pohjois-Euroopan komein mies, nuori Adonis, joka ei ole ainoastaan tavattoman mukava kaveri, mutta myös erittäin kova jatkojen järjestäjä. Pian meillä olikin viisikymmentä uutta parasta kaveria joiden kanssa suuntasimme lukaaliimme.

Hetken saunottuamme ja virvoitusjuomia nautittuamme istahdimme kaljun kollegan kanssa sohvalle ja päätimme päästä lopulliseen selvyyteen ihmisluonnosta. Monia lopullisia kysymyksiä on asetettu elämän tarkoitusta pohtiessa, mutta päätimme lähestyä asiaa Lost-televisiosarjan kautta. Kun olimme tulleet siihen tulokseen, että olemme aivan LOST, kävi myös selväksi että olisi aika mennä nukkumaan.

Kalju kollega marssi huoneeseensa ja häntä odotti vastassa todellinen jättiyllätys. Hänen sängyssään nukkui mies, jonka olkaan oli tatuoitu Max Jacobson. Suuri ihmetys valtasi mielemme, miksi valita tatuointiin tämänlainen aihe. Kun rennon retkeilijän sai viimein ravistettua hereille, päätimme ottaa asiasta selvää. ”Ensin mietin Nato-tähteä, mutta sitten sain tämän idean. Mun mielestä tää on magee!” uusi paras kaverimme selosti. Tyhjentävän perustelu oli kuin kaunis piste surrealistiselle tapahtumakululle joka oli juuri saavuttanut attraktorinsa. Päätin siis kallistaa hetkeksi pääni ja uinahtaa.

Aamulla herätessä kauniiseen auringon paisteeseen, olo oli kuin väsyneellä ja pelokkaalla jäniksellä, jonka sieluun ei paljoa päivä paista. Pakkasimme tavaramme ja suuntasimme junaan takaisin kohti kotia. Vaitonaisessa seurassa matkasimme kohti pääkaupunkia mielessämme sanaton sopimus: Se mikä tapahtui Tahkolla, julkaistaan Tanelin blogissa!

Äidille

Ennen hiihtoreissun viimeistä osaa on syytä kirjoittaa eräästä paljon tärkeämmästä asiasta, eli äidistäni.

Minun äitini on maailman paras äiti. Paitsi että äitini on synnyttänyt ja kasvattanut minut on hän myös aina ollut tukemassa valintojani ja lopulta ymmärtänyt nuoren miehen irrationaaliset tempoilut. Nämä itsessään jo riittävät tekemään äidistäni maailman parhaan äidin, mutta tämän lisäksi äitini tekee maailman parasta makaronilaatikkoa. Vaikka pidän itseäni aika kovana tekijänä makaronilaatikkotouhuissa, äitini tasolle en millään yllä.

Äiti on tukenut minua niin opiskelu- ja työasioissa kuin ihmissuhteiden myrskyissä. Elämän muutoksissa on äiti aina tukenut ja ohjannut minua viisaudellaan. Äitini on myös tuntenut ylpeyttä poikaansa kohtaan pienistäkin asioista, oli se sitten pikkupoikana tehty maali piirin sarjan pelissä, ylioppilastutkinto tai maisterin paperit. Äitini jopa laittoi kuvataidekoulussa tekemiäni hyvinkin persoonallisia taideteoksia esille kotiimme. Vieraiden kysyessä esineen funktiota on äitini kärsivällisesti ja lempeästi selittänyt, että tämä savimöykky on poikani tekemä ja se esittää merihirviötä. Se on osoitus todellisesta äidin rakkaudesta!

Vanhempani siskoni luona Espoossa viime kesänä.

Äitini ei ole paitsi äiti, mutta hän on myös mummo, sillä vanhemmat siskoni ovat lisääntyneet niin kiivaasti. On mahtavaa kysyä sisarentyttäriltä milloin olette menossa mummon luokse, kun heidän lapsen silmänsä loistavat ja innostuneesti kertovat mitä aikovat mummon ja ukin kanssa touhuta. Viimeksi Iisalmessa vierailtuani äitini kertoi, että hän on kutomassa tilkkutäkkiä nuorimman siskoni toista lasta varten. Mikä onkaan turvallisempi tapa vastasyntyneen vauvan nukahtaa kuin äidinäidin kutoman peiton alle?

Lopuksi haluan vielä kiittää sinua äiti, että olet jaksanut ohjata ja tukea tällaista hulivili pojankossia! Olet maailman paras äiti.

Johtajuus kriisitilanteessa

Samalla kun maailma rypee vaikeassa talouskriisissä, on Tahkon matkamme pysähtynyt mökin kuistille ilman avainta. Useissa yhteyksissä talouskriisin perimmäiseksi syyksi on kerrottu yksittäisten toimijoiden ahneus, itsekkyys ja piittaamattomuus oikeasta ja väärästä. Oma kriisimme johtui pikemminkin huolimattomuudesta kuin edellä mainituista sekoista. Yhteistä molemmille kriiseille kuitenkin on, että vaikeina aikoina tarvitaan suurta johtajuutta.

Onneksi ryhmäämme oli lähtenyt mukaan vastuunkantaja, joka tuli ratkaisemaan kriisimme päättäväisellä otteella. AA Cool J saapuikin tunnin odottelun jälkeen avaimen kanssa, jolloin tunnelma oli nautitun olutmäärän valossa leppoisa, mutta kylmyyden ja odottelun kannalta hienoisesti kiristynyt. Rauhallisella otteellaan AA Cool J näytti johtajuutta, jota tilanne edellytti, ja päästi meidät mökkiin sisään.

Reippaan ulkoilun päätteeksi otimme minttukaakaot ja päätimme herättää Ellun saunan lämmitykseen. Ellu olikin pääsiäistunnelmissa jo hieman etuajassa osoittamalla todellisen ihmeen, kun hän heräsi välikuolemastaan. ”Mennäänkö saunaan?” hän kysyi äänellä joka tuntui tulevan haudan takaa. ”Voidaan mennä, mutta lämmitetäänkö se ensin?”

Ellu hyväksyi ehdotukseni reiluna, ja puolen tunnin päästä olimme jo lauteilla kertaamassa päivän tapahtumia. Mökkimajurina toiminut AA Cool J tiesi kertoa että 12 miljoonan euron unelma oli lähtenyt hänen kanssaan baariin, ja jäänyt sille tielleen. Ellu puolestaan totesi päivän olleen sumuinen. Myöntelimme ymmärtävästi, vaikka keli oli koko päivän ollut kuin morsian.

Taantumia on Suomen ja maailman taloudessa ollut aiemminkin, joista ensimmäisenä noteerattuna pidetään 1800-luvun alun nälkävuosia. Tuolloin agraarikulttuuriin nojautuvan Suomen kansan sadon vie halla ja kansa näki nälkää. Myös urhoollinen joukkomme alkoi nähdä nälkää päivän aktiviteettien jälkeen, joten päätimme torjua taantumaan kunnon pihvi-illallisella. Laitoimme itsemme valmiiksi, varasimme pöydän ravintolasta ja tilasimme taksin.

Ravintolaan päästyämme päätimme kantaa globaalia yhteiskuntavastuuta, ja tilasimme ranskalaista täyteläistä Chardonnaytä sekä brasilialaista härän sisäfilettä. Alkuruuaksi nautimme kreikkalaisen salaatin ja jälkiruuaksi italialaisen tiramisun. Laseja kilistellessämme totesimme, että kyllä maailman parantaminen on vaan hienoa, ei ihmekään että hipit siitä niin meuhkaavat!

Ruokailun jälkeen meitä alkoi laulattaa! Ei ollut siis muita vaihtoehtoja kuin siirtyä karaokebaariin. Tilasimme pöydän täyteen skumppapulloja, sillä ravintolasta ei löytynyt aitoa samppanjaa. Liekö sitten lama-aika vai pohjoissavolainen samppanjan kulutus, joka on vaikuttanut asiaan. Selailimme biisilistoja ja kysyin hiljaiselta ja kaljulta kollegaltani, onko hän laulumiehiä.



”Noo…” kollega aloitti ja raapi mietteliäästi takaraivoaan. ”Kyllä minä lauloin kerran ollessani Irakin sodassa. Sehän meni silleen, että oltiin siinä ihan rauhassa kavereiden kanssa, ja paikalle tuli sitten yks skappari, joka kysyi, että olenko ajanut koskaan kuorma-autoa. Kerroin siinä sitten, että on mulla Suomen C-ajokortti, mutta ei se taida USA:n armeijassa oikein päteä…”

”Siis, oletko sä ollut Irakin sodassa USA:n armeijassa” kysyin äimistyneenä. ”No, mä kävin siinä ensimmäisessä kahinassa 90-luvun alussa ja sitten tässä jälkimäisessä kävin vähän torrakoilla sohimassa. En minä edennyt siellä kuin joukkueenjohtajaksi, niin tulin sitten takaisin Suomeen ja töihin. Tämä skappari tosiaan kysyi, että kiinnostaisiko mua ajaa tankkia. Mietin siinä että olishan se ihan pirun siisti ja sanoin, että mikäs siinä. No..” kollega raapi jälleen takaraivoaan, ja jatkoi: ”Siinä sitten mentiin hakemaan tankkia ja sehän oli ihan täysiverinen Bradley M2 / M3. Siinä sitten köröteltiin ja kysyin skapparilta että minne tässä pitäis mennä. Skapparihan sanoi siihen vaan, että vedä vähän tuossa parkkiksella pari sivuluisua ja sitten mennään tuonne konserttiin.”

Seurueemme kuunteli silmät pyöreinä kaljun ja ei enää niin hiljaisen kollegamme tarinaa, kun hän jatkoi: ”Tosiaan sinä iltana oli Robbie Williams esiintymässä tukikohdan joukoille, ja tämä tököpää skappari oli päättänyt, että on tosi siistiä mennä sinne tankilla. Minä sitten ajelin sitä, oli muuten yllättävän helppo ohjata sitä, kun ne jenkit osaa tehdä hyviä sotavehkeitä. Skappari sitten huuteli paikallisille tankin luukusta, ampui ilmaan rynkyllä, ja lämmitti SPAM-purkkimuonaa pakosarjan päällä.”

”Päästiin sitten perille ja siellähän kävi ilmi, että Robbie oli juonut ittensä niin känniin, ettei voinut ollenkaan laulaa. Skapparihan kysyi, kun se oli sen tukikohdan johtaja, että osaako kukaan musisoida. Siinä ilmaantui pari kitaristia ja joku rumpali ja taispa joku soittaa bassoakin. Kunnollisia laulajia ei tuntunut ilmaantuvan, joten sanoin, että oonhan mä kuorossa laulanut. Sitten siinä vedetiin siinä neljälle tuhannelle miehelle pari tuntia poppia ja ihan kivastihan se meni. En mä kyllä sen jälkeen oo hirveesti laulanut.”

”Wau!” huudahdin ja mietin samalla skapparin esittämään vastuuttavaa johtajuutta ja USA:n sotateollisuuden merkitystä maailman taloudelle. Mietintöni keskeytti kuitenkin karaokeisännän vaativa karjunta: ”Ellu! Onko Ellu paikalla?” Samalla näen kuinka päivällä rinteessä kaksintaisteluun haastamani ranskatar kävelee päättäväisin ilmein kohti kauhistunutta pöytäämme.

Johtuujen tarkastelu jatkuu seuraavassa osassa..

Laskettelun todellisuus

Poikaporukalla reissussaoloa kutsutaan A-luokan reissuksi ja suomalaisilla miehillä onkin pitkät perinteet A-luokan reissuista, kuten mökkikisamatkat joka keväisiin jääkiekon MM-kisoihin, talvisota ja viikinkiretket. Usein nämä retket ovat kuitenkin sekä henkisesti että fyysisesti rankkoja, eikä miestappioltakaan voi aina välttyä.

Miestappiot Tahkolla olivat jo käsin kosketeltavia, sillä Suomen taloustaivaan toivo oli kuivahtamassa saunassa ja Ellu vain siemaili kaljaansa. Kansakunnan taloudellinen tulevaisuus oli uhattuna, ja Suomi oli ajautumassa suurempaa taantumaan. Lamaa ehkäistäksemme päätimme kuitenkin käydä hakemassa liikemiehen pois lauteilta. Alaston bisnessankari rojautettiin sohvalle ja hänet peiteltiin unten maille, sillä onhan nuorten menestyjienkin joskus levättävä. Kansakunnan tulevaisuus oli jälleen turvattu.

Saatuamme juotua toiset kaksitoistavuotiaat päätimme hiljaisen ja kaljun kollegani kanssa lähteä hiihtämään. Sitä vartenhan Tahko-vuorelle oli tultu. Rinteiden alla huomasimme, että samaan aikaan järjestettiin moottorikelkkakisat Tahkolla. Heitimme ylävitoset maailmanmestari Kimi Räikkösen kanssa ja suuntasimme välinevuokraamon kautta rinteeseen.


Hiljaisen ja kaljun kollegani neuvoessa minulle slalomin tekniikkaa rinteen puolivälissä tummanpuhuva hahmo kiitää huojuen viereemme. Ennen kuin kerkeämme reagoida millään tavoin, hahmo huutaa: ”Minä lasken pääni jäädyksiin!” Tämän kuultuamme purskahdamme nauruun, sillä tunnistamme hahmon Elluksi, joka on samoilla, saunan väsyttämillä silmillä liikenteessä. Hän huikkaa vielä syöneensä viimeisen piirakan ja syöksyy rinnettä alas.

Olimme jälleennäkemisestä vähintäänkin hämmentyneitä. Päätimme siis ottaa neuvoa antavat, ja suuntasimme kaljun ja hiljaisen kollegan kanssa kaljalle ja syömään. Lounastamisen jälkeen päätimme alkoholin tuoman reippaan itsevarmuuden johdattamina lähteä kohti suurempia rinteitä. Pyysimme vielä kaljat mukaan, sillä kuten taloudessa, myös hiihtoreissulla tulee etukäteen varautua mahdollisiin taantumiin. Toimintaamme voisikin luonnehtia viisaaksi taloudenpidoksi, sillä pysähtyneessä tuolihississä kylmän Karhun nauttiminen auringon paisteessa antaa todella voittamattoman tunteen.

Platon kirjoitti aikoinaan jo todellisen maailman ja varjomaailman eroista, kuinka olemme kahlittuna omaan ajatteluumme ja näemme todellisesta maailmasta vain varjoja ja heijastuksia. Vaikka emme Tahko-vuorelta löytäneetkään luolia, joissa Platon olisi voinut viettää aikaa mietiskelemässä, uskon, että myös Platon on käynyt laskettelemassa, ja todennut että oma näkemys über-coolista laskettelusta voi olla vain heijastus siitä miltä se todellisuudessa näyttää. Häntäluuni pikkuhiljaa kipeytyessä myös minulle alkoi valjeta varjomaailman ja todellisuuden väliset erot Platonin luomassa kontekstissa.


Ilmeisesti myös Ellu oli lukenut Platoninsa huolellisesti, sillä hän ilahdutti soitolla, joka huokui platonistista Politeia-ideologiaa. ”Pahaa päivää!” hän aloitti, ”Tulkaa tänne mökille saunomaan, sauna on lämmin.” Jäin jälleen äimistyneenä odottamaan häneltä lisää inputtia, mutta päättäväisenä henkilönä hän oli ehättänyt jo sulkea puhelimen. Platonin ihannevaltio, kuten ei myöskään ihannehiihtoreissu, eivät tietenkään ole demokratioita, vaan valtaa pitää ne joilla on riittävä filosofinen viisaus tehdä ratkaisuja!

Sauna tuntui kieltämättä tässä vaiheessa loistavalta idealta, sillä olin mäessä pyöriessäni hukannut kaljun ja hiljaisen kollegani, kaatunut lukemattomia kertoja sekä uhannut ranskalaista turistia kaksintaistelulla yrittäessäni kertoa hänelle ontuvalla ranskalla, että oli hauska tutustua. Onneksi olin sentään nähnyt rinteessä uuden kollegani Keken, jonka kanssa päätimme suunnata after-ski minttukaakaon jälkeen saunomaan.

Kun saavuimme mökille Keken kanssa, kalju ja hiljainen kollegani joi olutta mökin ulko-oven ulkopuolella. ”Mennäänkö saunaan? Saunan pitäisi olla lämmin.” Ehdotin. ”Ei taida onnistua.” Kalju kollegani vastasi. Saimme nopean tilanneraportin: Ellu oli todella laskenut päänsä jäädyksiin, ja nukkui sisällä, mökkimajurina toiminut AA Cool J oli ottanut avaimen ja lähtenyt baariin kärkkymään meininkiä ja toisen avaimen haltija oli hukassa. Tilanne ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin odotella ja nauttia kuistilla viilenemässä olleita oluita. Miestappioiden luoma talvinen Ylä-Savon todellisuus oli tylsempi kuin mielessämme siintänyt heijastus lämpimästä saunasta.

Tarina jatkuu jälleen hetkenä minä hyvänsä!