Tällä hetkellä kaikkein arvokkain resurssini työelämässä on aika. Asiantuntijatyössä tarvittavaa osaamista ja kokemusta on mahdollista ja suhteellisen helppoa kasvattaa, mutta tunteja ja eritoten pirteitä ja tehokkaita tunteja vuorokauteen on hankalaa saada lisää. Tämän vuoksi ajan jakaminen eri tehtävien välille on pitkälle priorisointia omien toiveiden ja velvollisuuksien välillä.
Talouselämän numeron 29/2009 ansiokkaassa jutussa aamun tehoajasta Jyväskylän yliopistossa työskentelevä sosiologi Timo Anttila kertoo, että ihmisten aika on saastunutta. Ihmisten ajankäyttöön liittyy paradoksi siitä, että vapaa-aikaa on enemmän kuin koskaan, mutta ihmiset ovat kiireisempiä kuin koskaan. Vapaa-aikaa saastuttaa, se ettei työpäivän loppumisen ja vapaa-ajan alkamisen välinen ero ole yhtä selkeää kuin ennen ja työpäivän jälkeen joudutaan hoitamaan vielä työasioita.
On täysin totta, että on huomattavasti pienempi kynnys hoitaa viimeiset kaksikymmentä tekemättä jäänyttä asiaa vielä tehtaan pillin vihellyksen jälkeen, varsinkaan kun joustavan työajan työmaalla pillin vihellystä ei kuulu. Samoiten illalla kynnys ottaa työkone esiin ja tarkistaa sähköpostit sekä vastailla niihin on arkipäivää.
Vaikka opiskellessa tein opintoja kohtuullisella aikataululla, työskentelin opiskelujen ohessa osa-aikaisesti sekä osallistuin opiskelijatoimintaan, ei missään vaiheessa ollut niin kiire etteikö keskellä viikkoa olisi voinut käydä tuopillisella. Myöskään aamuluennon väliin jättäminen ei ollut laisinkaan poissuljettu vaihtoehto. Voin väittää, että jos nyt jättäisin aamuksi sovitun asiakaspalaverin väliin, ei selitykseksi riittäisi se, etten kerennyt paikalle. Monen palaverin/luennon/demon/kokouksen/minkävaan päällekäin meneminen ei aikuisten maailmassa toimi samanlaisena ass coverina.
Kiire ei mielestäni ole tekosyy blogin päivitysfrekvenssin pitenemiseen tai lenkin laiminlyömiseen, sillä onhan kummempia töitä tekeviä blogisteja jotka juoksevat huippuaikoja maailman maratoneilla ja vierailevat välillä myös triathlon-kisoissa. Kiire on sen sijaan itseaiheutettua, näkökannasta johtuva täysin ei käsinkosketeltava tila.
Sosiologi Anttila viittaakin kiireen kohdalla amerikkalaiseen termiin yuppie kvetch, juppien kitinä, joka aiheutuu siitä, että kiireellisyydellä pönkitetään monesti myös omaa tärkeyttä, sillä tärkeillä ihmisillä on kiire. En pidä itseäni oikein kunnollisena juppina, kitisijänä sen sijaan olen kovimmasta päästä.
Kitinän sijasta on tietenkin mahdollista panostaa omaan time managementiin, sillä onhan sanomattakin selvää, että hyvinvointivaltion turvaamisen ensimmäinen askel on sen rahoittaminen. Tästä painavasta vastuusta huolimatta Pöystin ratkaisu siirtyä työvoimatoimiston asiakkaaksi ja lähteä Goalle Pasila-sarjassa kirvoittaa aina hymyn suunpieleen.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti