Note to myself: no fuck ups

Yksinelämisessä on todella loistavaa, ja olen todella tyytyväinen siihen, että voi mennä ja tulla ilman kotiintuloaikoja, ei tarvitse kuunnella urpoja mielipiteitä tai pohtia sitä minne sukat tulisi oikeaoppisesti laittaa. Kuitenkin huomasin viime sunnuntaina erää todellisen porsaanreiän siinä, että omistaa asunnon yksin ja pitää sitä yksin linnanaan. Tämä järjestely nimittäin mahdollistaa todelliset major fuck up-tilanteet.

Vietin loistavan ja rentouttavan viikonlopun Iisalmessa ja tulin iltajunalla takaisin Helsinkiin. Juna oli tietenkin VR:n best practisejä noudattaen puoli tuntia myöhässä, ja saavuin Helsingin rautatieasemalle iltakymmenen aikoihin. Otin Elielin aukiolta bussin kotiin ja saavuin kotiovelle. Aloin kaivamaan avaimia laukustani, ja koska laukku oli kovasti täynnä, ei avaimia tahtonut ensiksi löytyä. Pohdin vielä mielessäni, että olisipa hauska jos olisin unohtanut avaimet jonnekin, sillä en koskaan unohda avaimiani.

Kun olin hetken etsinyt avaimia totesin, ettei näitä löydy, menin takaoven kautta sisään, sillä tämän oven saa auki ovikoodilla. Sisälle rappukäytävään päästyäni päätin purkaa matkalaukkuni, sillä ehkä olin laittanut avaimet sinne. Kun olin purkanut äidin lähettämät metsänherkut ja karjalanpiirakat, sekä vaatteet porstuan lattialle, totesin, ettei minulla ollut kotini avaimia.

Otin vastoinkäymisen zeniläisen rauhallisesti, sillä Ylä-Savon raikas ja leppoisa elämä oli puhaltanut sisimmistäni stressin ja murheen, eikä pienen pieni vastoinkäyminen voinut millään saada minua tolaltaan. Katsastin ilmoitustaululta huoltoyhtiön numeron ja soitin sinne. Reipas ja työstään nauttiva nuori päivystäjä kertoi, että soittaa huoltomiehelle ja hän tulee avaamaan oven.

Noin kymmenen minuuttia edellisestä huoltomies soittaa ja kertoo, että hän on täysin väärällä puolella kaupunkia, ja paikalle pääsy kestää noin 25 minuuttia. Tämän lisäksi oven avaus pitäisi maksaa käteisellä, eikä lasku kelpaa. Kello alkoi olla jo pian yksitoista, jouduin lähtemään pankkiautomaatille, sekä tämän lisäksi vielä odottamaan lisää, että pääsisin omaan kotiini. Aloin tässä vaiheessa pikkuhiljaa päästä takaisin pääkaupungin sykkeeseen, sillä stressitasoni alkoi kohota sitä mukaa kuin illan seikkailu eteni.

Kävin kuitenkin reippaasti pankkiautomaatilla ja lopulta myös huoltomies tuli avaimien kanssa. Hän sovittin avaimen avaimen reikään ja totesi: ”Niin sinulla on tuo turvalukko.. Siihenhän minulla ei ole avaimia.” Huoltomies soitti vielä toimistolleen, josta varmistettiin, ettei turvalukkoa saa auki.

Kello oli yli yhdentoista, olin varmistanut, etten pääse kotiin yöksi ilman avaimia, metsänherkut sulivat matkalaukussa ja tilanne näytti hieman mutkikkaalta. Tarvitsin siis ensimmäisenä yöpaikan ja avaime, paras vaihtoehto olisi tietenkin päästä kotiin yöksi, joten päätin ottaa taksin työpaikalle ja hakea avaimet sieltä, sillä olin varma, että olin jättänyt ne sinne. Tarvitsin myös back up plänin ja tätä varten soitin kaverilleni taksia odotellessa.

Puhelin hälytti pitkää, jonka jälkeen puoliuninen ääni toisessa päässä vastaa: ”Haloo?”. Kysyin tietenkin ensimmäiseksi, ettei kaverini ollut nukkumassa, ja sain vastauksen: ”Olin just kyllä menossa..” Selitin tilanteeni, ja kerroin, että jos avaimia ei löydy työpaikalta, tarvitsisin paikan johon kallistaa pääni edes hetkeksi. Pitkän hiljaisuuden jälkeen tuli kysymys jota olin kovin odottanut: ”No haluaisitko sitten tulla mun luo?”. Vastasin myöntävästi.

Taksi tuli nopeasti ja ajoimme työpaikalleni. Kaivoin kulkukorttini ja näppäilin koodini lukijaan. Punaista. Toistin saman tempun useaan otteeseen erioville, jonka jälkeen todella uskoin, ettei ole tarkoitettu, että keskellä yötä tehtäisiin töitä. Tai minun tapauksessani haettaisiin kotiavaimia toimistolta.

Soitin uudelleen kaverilleni ja sovin että jatkan matkaa hänen luokseen. Sain myös tuliaiset väliaikaismajoitukseen jääkaappiin ja pakastimeen, joten iltani oli pelastettu. Tosin tässä vaiheessa vuorokausi oli juuri loppumassa, eikä aamun palaveriin ollut enää kovin montaa tuntia aikaa.

Kaiken kaikkiaan sain omalla pienoisella huolimattomuudellani sotkettua tilanteeseen useita eri tahoja, lyhennettyä hyvätahtoisen ihmisen yöunia ja oman juuri hyvin levänneen sieluni levottomaksi. Tämä kaikki sen takia, että asun yksin, enkä ole vienyt vara-avaimia esimerkiksi kilometrin päässä asuvalle kaverilleni.

Pääsin lopulta maanantaina kotiini, sillä avaimet olivat työpöydällä papereiden alla, jonne ne olivat jääneet perjantaina, kun riensin kovalla kiireellä viimeisestä palaverista junaan. Mieluummin kuitenkin kirjoitan itselleni muistilapun, jossa muistutetaan, ettei kannata ryssiä, kuin hankin postimyynnistä morsiamen availemaan ovia.